Armonkalliolla Gospel Riders tallin avajaiset

Avajaisväkeä

Kari Hellsten

Vierailden moottoripyöriä Leppäkadulla

Kari Hellsten

Armonkalliolla oli lauantaina 4.5. vipinää, kun kerhomme Tampereen osasto piti uuden tallinsa avajaisia. Soppatykki höyrysi Leppäkatu 5:n nurkalla jo aamusta. Vieraita alkoi saapua paikalle klo 13 aikoihin, ja kaiken kaikkiaan vieraita käivikin arviolta jonkin verran alle 100 henkeä. Paikalla oli siis parhaimmillaan melkoinen määrä moottoripyöriä, sillä vieraita oli kutsuttu sekä oman kerhon muilta alueilta, että Tampereen muista moottoripyöräkerhoista. Mutta myös Leppäkatu 5:n asukkaat, sekä kaikki ohikulkijat olivat tervetulleita sopalle, kahville ja seuraamaan avajaisten ohjelmaa.

Ohjelmassa oli musiikkia, pikku puheita, sekä tallin siunaaminen käyttöömme. Siunaamisen toimitti motoristipastorimme PeeTee Juntumaa Lahdesta.

Lisää tietoa ja juttua tallistamme voit lukea www-sivuiltamme http://www.gospelriders.fi/fi/aluetoiminta/tampere/armon-kallio.

Siellä on myös muutama kuva avajaisista. Lisää avajaiskuvia löydät huippukuvaajamme Kari Hellstenin sivuilta http://hellsten.kuvat.fi/#/kuvat/Gospel+Riders+avajaiset+2013/

Lauantaina 11.5. matkaavat Gospel Ridersit Liedon motoristikirkkoon. Lähdemme matkaan Lempäälän Pirkanhovilta klo 8:30 ja toivotamme kaikki motoristit tervetulleiksi ajamaan kanssamme. Ei siis tarvitse kuulua kerhoon voidakseen liittyä seuraamme.

Gospel Riders Tampere

Gospel Riders tarjoaa motoristeille mahdollisuuden liittää moottoripyöräilyn ja kristillisen uskon luontevalla tavalla toisiinsa. Tavoitteinamme on tukea jäsentemme hengellistä kasvua ja kehittää heidän vastuuntuntoaan ja ajotaitoaan liikenteessä. Kirkkokuntien välisiin opillisiin eroavaisuuksiin emme kerhossamme puutu, vaan toimimme yhteiskristillisellä periaatteella toinen toistamme kunnioittaen. Kaikki tilaisuutemme ja kokoontumisajomme ovat päihteettömiä. Jäseneksi liittyviltä edellytetään kiinnostusta moottoripyöriin ja kristilliseen toimintaan. Tampereen alueen oma talli sijaitsee keskustan tuntumassa osoitteessa Leppäkatu 5. Katso lisätietoja: http://www.gospelriders.fi/fi/aluetoiminta/tampere