"Aidoista raaka-aineista latinolaistyyppistä ruokaa, siirapitkin itse tehtyjä..." – Palvelu on amerikkalaista

Lee Zaicew ja Leon Aquillera aikovat laajentaa konseptiaan tulevaisuudessa mahdollisesti Jyväskylään ja Helsinkiin.

Sonja Sivonen

RAVINTOLA Tampereen Aussie Bar on väistynyt uuden kahvila-ravintolan tieltä.

Kello lähestyy iltapäiväneljää, kun Lee Zaicew avaa The Living Roomin oven asiakkaille tammikuisena pakkaspäivänä. Latinolaistyyppisen ravintolan keittiö avautuu maanantaista lauantaihin kello 16, ja samassa tilassa oleva kahvilan puoli avautuu normaalisti kello 7.30. Kahvilan ovet avataan suurelle yleisölle kuitenkin vasta ensi viikolla, joten koko paikka avautuu tällä hetkellä normaalia myöhemmin. Olohuonetyyppinen ravintola on päivisin kahvila, iltaisin keittiö ja öisin coktailbaari. Ravintola avautui Hämeenkatu 26:ssa 29. joulukuuta, ja sen avajaisia vietetään 13. tammikuuta.

– Konseptimme on rento, moderni ja urbaani. Pidin tilassa aikaisemmin Aussie Baria, mutta kun tapasin Leon Aquilleran, syntyi idea uuden konseptin luomisesta. Hän oli katsellut itselleen jo toimitilaa olohuonetyyppiselle ravintolalle, ja tämä tila sopi siihen täydellisesti, Zaicew kertoo.

Cafe, kitchen ja lounge -konseptia noudattavan ravintolan keittiöstä saa esimerkiksi possua, kvinoaa, mantelikanaa ja mustekala-cevicheä.

– Olen kotoisin Meksikosta, ja kotimaassani ruoka tehdään luonnon aidoista raaka-aineista. Tähän pyrimme myös ravintolan keittiössä, ja ruoka-annokset pohjautuvatkin niin Meksikon, Kuuban, Chilen, Espanjan, Portugalin kuin Italiankin ruokakulttuureihin, Aquillera kertoo.

Ruoka-annokset tuodaan pöytiin, ja asiakkaille on rakennettu myös normaalia leveämpi baaritiski syömistä varten.

– Haluamme palvella asiakkaita amerikkalaiseen tyyliin. Amerikassa tarjoilijoiden on pakko palvella asiakkaitaan erittäin hyvin, jotta he saisivat tippiä, koska heillä on pienet palkat. Suomessa tällaista kulttuuria ei ole, mutta meillä kaikki ovat VIP-asiakkaita.

Kahvilan puolelta saa muun muassa vastapuristettuja tuoremehuja ja smoothieita, joihin voi yhdistää proteiini- ja energialisiä. Kahvilan ruokapuolella on myös esimerkiksi wrappeja, banaanileipää ja churroja.

– Käytämme Pirkanmaan Paahtimon tuotteita ja tarjoamme teetä kannuittain haudutettuna. Makukahviemme siirapit ovat itse tehtyjä, ja tavoitteena on tehdä kaikki mahdollisimman pitkälle itse aidoista raaka-aineista kahvilassakin, Aquillera kertoo.

Latinolaispaikan musiikkilinja vaihtuu päivän mittaan, ja viikonloppuisin ravintolassa voi kuulla live-musiikkia. Ravintolan takaosassa on myös kaksi business- ja lounge-huonetta yritys- ja yksityistilaisuuksiin.

Written by:

Sonja Sivonen

Ota yhteyttä

Kommentit (1)

Kommentit