Harmaa raha tulee takaisin
Yritykset ja ay-liike juoksevat nyt sananmukaisesti rahan perässä. Kaikki yrittävät haalia taskuihinsa mahdollisimman paljon rahaa nyt eikä joskus myöhemmin. Mikäli hitaan kasvun kausi jatkuu, yritysten käyttöpääomasta tulee pula kun niillä ei ole tarpeeksi rahaa juoksevan toiminnan pyörittämiseen. Ay-liike valmistautuu joko tulopoliittisen ratkaisun tai liittokohtaisten neuvottelujen kautta hankkimaan usean prosentin etupainoiset palkankorotukset. Rahan kysyntä siis kasvaa, mikä markkinataloudessa merkitsee rahan hinnan nousua. Vaikka keskuspankit yrittävät pitää viralliset korot matalina maailman velkaongelmien vuoksi, rinnalle voi kehittyä toiset harmaan rahan markkinat. Niistä Suomessa on kokemuksia 1980-luvulla mm. asuntorahoituksessa. Harmailla markkinoilla rahan hinta määräytyi suoraan kysynnän ja tarjonnan mukaan ilman, että korkoon vaikuttivat Suomen Pankin hallinnolliset päätökset
Lainarahan kysyntä kasvaa samaan tahtiin kuin yritysten oma tulorahoitus ja osakemarkkinoilta saatava pääomarahoitus tyrehtyvät. Pankkien mahdollisuudet rahoittaa heikentyvässä kunnossa olevia yrityksiä vaikeutuvat, jos pankkien oma jälleenrahoitus vaikeutuu.
Tästä on jo olemassa selviä merkkejä, kun pankit kyräilevät toisiaan maailman velkaongelmien epäselvän tilanteen vuoksi. Muutamat asiantuntijat näkevät jo ilmassa luottolaman merkkejä ( http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201... ), mikä merkitsisi tavallisten luottojen saannin vaikeutumista.
Ay-liikkeen rahavaatimukset perustuvat nousussa olevaan inflaatioon eli hintojen kohoamiseen. Palkkoja halutaan korottaa, jotta rahan ostovoima säilyisi eikä elintaso laskisi.
Raha käydään jo anomassa
Useat suuret suomalaisyritykset ovat jo kääntyneet työeläkevakuutusyhtiöidensä puoleen saadakseen lupauksia lisärahoituksesta.
Yritykset ovat ottaneet ja ottavat edelleen ns. takaisinlainausluottoja eli haluavat lainaksi maksamansa työeläkemaksut. 2000-luvun kuluessa takaisinlainauksen määrät ovat yli kaksinkertaistuneet.
Harmaa raha tulee takaisin
Toinen mahdollinen rahoitusmuoto on lainata suoraan toisilta yrityksiltä. Näillä ns. harmaan rahan markkinoilla yritys saa toiselta yritykseltä luoton, jonka yleensä pankki välittää ja antaa luotolle pankkitakauksen. Velkasuhde syntyy kahden yrityksen välille. Vastaavia notariaattiluottoja alettiin välittää 1980-luvulla, kun rahamarkkinat alkoivat vapautua ja Suomen Pankin määräämä hallinnollinen korkotaso (peruskorko) oli luotonantajien mielestä liian alhainen (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/markkinaraha/0 ).
Vastaavia lainajärjestelyjä tehtiin myös yksityishenkilöiden välillä ns, talletustodistusten kaupassa. Asuntoluottoa halunnut henkilö osti talletustodistuksen (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/?page_id=45&offset=0&A=tall... ) päivän hintaan yksityishenkilöltä ja antoi sen pantiksi pankille, joka myönsi luoton todistuksen ostamista varten.
Näin pankki sai käyttöönsä lainarahaa muualta kuin toisilta pankeilta lainaamalla. Talletustodistuksen tehnyt henkilö oli tallettanut rahansa johonkin pankkiin määräajaksi, jonka päättyessä hänelle suoritettaisiin sovittu korko ja pääoma palautettaisiin.
Päivän hinta määräsi kuinka suuren koron todistuksen myyjä sai rahoilleen etukäteen ennen kuin todistuksen virallinen juoksuaika päättyi
Rahapulan aikana talletustodistusten kauppa oli vilkasta ja tuottoisaa. Talletustodistuksen ostaja maksoi rahasta ensi myyjän haluaman koron ja sen lisäksi vielä pankin perimän luottokoron sekä järjestelymaksut. Näin asuntoluoton hinta tosin kohosi varsin korkeaksi. Järjestelmä kuitenkin varmisti rahan saatavuuden.
A-P.Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien sekä Turkulaisen vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.
Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.
Tämän blogin kirjoitukset
Uusimmat
- (19:00) Epe Helenius lämpeni Suvi Isotalon rootshenkisille lauluille
- (11:30) Rushin maailmankiertue saavuttaa Suomen ensi kesänä - liput myyntiin jo nyt
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (10:58) Lisää vihaisia lintuja – Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka
- (10:49) Isäntä puukotti vierasta
- (10:46) Katu poikki Tammelassa
- (10:10) Minipossusta kasvoi yli 20 kiloinen jötikkä - katso video
Uusimmat blogit ja kolumnit

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut | Ilmoitus
Viikinsaaren luontoon voi tutustua itse tai oppaan kanssa
Liikennöinti kaupungin kesäkeitaaseen alkaa jälleen 1.6. Viikinsaaren asiakkaille tehdyn kyselyn mukaan Viikinsaarta arvostetaan erityisesti sen monipuolisen ja rauhallisen luonnon vuoksi. Luonnonsuojelualueelta löytyy lapsille suunniteltu luontopolku, johon pääsee tutustumaan ohjaajan kanssa luontokoulussa tai itsekseen hauskan tehtävämonisteen avulla.
Tampereen Teatterikesä | Ilmoitus
Päivän kysymys
Liity Tamperelaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkakuntanne tärkeitä asioita, ihmisiä ja ilmiöitä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




