Inflaatio syö säästäjien rahat

Kommentoi 33

Euroopan markkinoille on pumpattu miljardien eurojen arvosta katteetonta rahaa. Valtiot ovat lainanneet rahaa ja jakaneet sitä konkurssin partaalla oleville toisille valtioille ja pankeille. Massiivisilla veloilla on pönkitetty talouksia ja yrityksiä, jotka eivät pysyisi pystyssä ilman tukirahaa. Kun markkinoille tulvii löysää rahaa, rahan arvo alkaa laskea. Tämä näkyy inflaationa eli hintojen nousuna. Vielä vuosi sitten pelättiin yleisesti hintojen laskua eli deflaatiota. Tuolloin löysän lainarahan määrä oli vielä pieni. Nyt tilanne on muuttunut ja inflaatio nostaa kaikkien tavaroiden hintoja ja kehittää palkankorotusvaatimuksia. Velkaelvytyksen ohella hintojen nousuun vaikuttavat myös elintarvikkeiden ja energian hintapiikit. Yhteen laskien ne merkitsevät hintojen kohoamisvauhdin kiihtymistä.

Kun rahaa painetaan lisää, ongelmia ratkaistaan setelirahoituksella. Rahaa tehdään ilman, että sen taustalla olisivat olleet tuottava työ, myydyt koneet ja laitteet tai palvelut. Setelirahoitus on aina johtanut nopeaan inflaatioon eli rahan arvon heikentymiseen, kun kuluttaminen ja tavaroiden tuottaminen ovat myös romahtaneet. Inflaatio syö ostovoimaa ja uhkaa talouskasvua.

Kun inflaatio laukkaa, korot alkavat nousta. Rahan lainaajat nostavat korkoprosentteja turvatakseen tuottonsa.

1990-luvun laman ongelmia ei voitu ratkaista painamalla lisää seteleitä, koska rahan korko oli jo valmiiksi korkealla. 2000-luvulla korot ovat olleet matalalla ja inflaatio kurissa. Nyt on siis varaa päästää inflaatio irti ja korot nousuun.

Yhdysvaltojen keskuspankki on jo painanut lisää dollareita turvatakseen valtion valtaisan budjettivajeen. USA:n työttömyyttä on hoidettu myöntämällä yrityksille, pankeille ja yksittäisille kansalaisille halpaa tai jopa ilmaista rahaa konkurssien estämiseksi. Euroopan unionin keskuspankki on nyt tekemässä vastaavaa, kun se ostaa velkaantuneilta valtioilta tai konkurssin partaalla olevilta pankeilta niiden velkakirjoja.

Tarvitaanko inflaatiota?

Harva yritys tai valtio pystyvät ennakoimaan tulojensa ja menojensa kehittymisen yhden prosentin tai edes parin prosentin tarkkuudella. Talouspolitiikassa pidetäänkin hyvänä sitä, että hintojen nousu eli inflaatio on ”hallinnassa”. Euroopan keskuspankki on asettanut tavoitteekseen alle kahden prosentin vuotuisen inflaatiotason. Samaa tasoa noudattaa myös Suomen Pankki.

Inflaatio karkaa käsistä

Hallinnassa oleva hintojen nousu on siis hyväksyttävää ja jopa tavoiteltava asiantila. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kahden prosentin pohjainflaatio tullaan ylittämään. Riski kasvaa sitä mukaan kuin Kreikka, Portugali ja vastaavat valtiot ilmoittavat ongelmiensa syvenemisestä. Kreikka tarvitsee lisää maksuaikaa ja lisää tukirahaa, jotta se ei kaatuisi velkojiensa edessä konkurssiin.

Euroopan unioni ei voi hyväksyä jäsenvaltionsa konkurssia ja siksi se tulee jakamaan lisärahaa hätäapurahastostaan. Tukirahaa synnytetään myös niin, että Euroopan keskuspankki ostaa vaikeuksissa olevien valtioiden lainapapereita, joita pankit ja sijoittajat eivät enää suostu ostamaan. Valtioita rahoitetaan katteettomien velkapapereiden ostoilla, mikä lisää löysän rahan määrää ja nostaa inflaatiota.

Inflaatio pyyhkii pois velat ja säästöt

Inflaation etuna on, että tänään otettu 100 miljoonan euron velka on helpompi maksaa pois tulevaisuudessa. Kun rahan arvo laskee, vanha velka maksetaan takaisin halvemmalla ja arvottomammalla rahalla.

Tallettajilta inflaatio syö säästöjen arvon, kun pankissa olevat rahat ovat ostovoimaltaan halpahintaisempia tulevaisuudessa.

Kiinteä omaisuus, asunnot, kulta, jalokivet tai maapohja kallistuvat inflaation noustessa. Siksi raha pakenee tavaraan, kun rahan arvo alkaa laskea.

Suurten ikäluokkien omaisuuden selkärangan muodostavat asunnot, jotka ostettiin 1960- ja 1970-luvuilla korkean inflaation aikana. Inflaatio söi velat ja nosti asuntojen hinnat ylös. Nyt vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat huipputasolla ilman, että niiden omistajat ovat tehneet muuta kuin odottaneet rahan arvon laskua.

A-P. Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009. Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.

33 kommenttia Kommentoi

Kommentit

18.5.2011 17:01

Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajan ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen alkavissa hallitusneuvotteluissa ovat mukana Kansallinen Kokoomus, SDP, Vihreät sekä Vasemmistoliitto, Suomen Ruotslainen puolue ja Kristllisdemokraatit.

Katainen perusteli hallitusneuvottelun jatkon konstelaatiota alkavan hallituskauden suurilla tehtävillä: hallituskaudella on saatava julkinen talous kuntoon muiden muassa sopimalla julkisen lohkon leikkauksista. Muodostettava sateenkaarihallitus on siten varmasti myös kompromissihallitus.

18.5.2011 23:11

Kannattaa huomata, että nyt neuvotellaan. Katainen antoi Soinin ajaa itse itsensä ulos. Sama tarjoilu jatkuu... katsotaan nyt mitä pöytään jää... arvaan, että Vihreät jäävät... ja vaihtavat puheenjohtajaa.

19.5.2011 11:57

Vielä tarkennuksena Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajan ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kaavailemasta sateenkaarihallituksesta neuvottelevat puolueet: Kansallinen Kokoomus r.p., ruotsiksi Samlingspartiet r.p., Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. ja Vihreä liitto r.p., ruotsiksi Gröna förbundet r.p. sekä Vasemmistoliitto r.p., ruotsiksi Vänsterförbundet r.p., Svenska folkpartiet i Finland r.p., suomeksi Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Eli tämä vain tarkennuksena, jotta mukana olevien nimet ovat oikein.

18.5.2011 17:51

http://www.zeitgeist.fi/joomla/

Kannattaa ladata ilmainen elokuva tuolta ja katsoa kuinka älytöntä tämä katteettoman rahan ympärillä pyöriminen todella on.

18.5.2011 20:17

Onneksi taitettu indeksi tuo eläkeläisille automaattisesti korvauksen hintojen noususta. Ei tarvitse käydä tes-neuvotteluja ja lakkoilla.

18.5.2011 20:59

"Onneksi taitettu indeksi tuo eläkeläisille automaattisesti korvauksen hintojen noususta. Ei tarvitse käydä tes-neuvotteluja ja lakkoilla."

Juu, toihan se vuoden alussa 1,35%: korotuksen työeläkkeeseen. Sehän korvaa hyvinkin kaikki tulevat hinnannousut. Vaan väliäkö sillä. Eihän meillä ole työnantajaakaan, jonka kanssa neuvotella tai jota vastaan lakkoilla. Haukataan vaan kannon päässä lyhyempi pätkä hampparinväärää, ollaanhan me harjoiteltu vaatimattomampaa elämää 50-luvulla, ei tunnu missään. Silloin ei ollut makkaransiivua laittaa leivän päälle kuin isoina juhlapäivinä. Tuppipottuja pilkottiin lautaselle, ripaus suolaa ja aitoa lehmän tissistä kiskottua maitoa päälle. Lusikalla naamariin ja ai että, kun oli hyvää. Sääliksi käy näitä nuorempia, jotka yltäkylläisyyden jälkeen joutuvat opettelemaan elintason laskun puhtaalta pöydältä.

31.5.2011 10:52

Se 1,35% on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin työntekijöille EK:n mahtikäskyllä suotu 0,5%. Ja voi sitä ulinan määrää, kun joku kehtasi vaatia yli puolen prosentin palkankorotuksia. Kerrassaan törkeää oli sellainen ahneus.

18.5.2011 21:55

Taloustieteissä deflaatiota pidetään inflaatiotakin pahempana ilmiönä, jos sen syynä on rahavarannon niukkuus. Deflaatiossa nimelliskorot nousevat, jolloin kuluttajat vähentävät investointeja, lainanottoa, jolloin vaarana on kierre, joka johtuu liiallisesta säästämisestä. Toistaaltaan myös tuottavuuden kasvu voi luoda deflatorisen tilan, jolloin "vähemmällä tuotetaan enemmän".

Kyse on aina kuitenkin talouden tasapainosta, jota pitäisi kyetä juuri talouspolitiikalla pitää yllä. Inflaatio on luonnollisesti aina pois juuri heiltä, jotka jotain omistavat, mutta taloustieteissä kohtuullisella inflaatiolla nähdään myös positiivisia vaikutuksia. Ns. Phillipsin käyrä osoittaa selkeän korrelaation työttömyyden vähentymisen ja inflaation nousun välillä, vaikkakin teoriaa tulkitaan vain lyhyen aikavälin relaatioksi. Eli jos sietäisimme hieman enemmän inflaatiota, olisi sillä toisaaltaan positiivinen vaikutus työllisyyteen.

Inflaatiota on taloushistoriassa pyritty hillitsemään monin keinoin. Yksi hyvä keino on liiallisen rahan "vetämisen" pois markkinoilta, kuten EKP teki vuosi sitten massiivisina operaatioina useimpina viikkoina. Huonoista keinoista muistetaan 80-luvun USA:n "reaganomicsin", jossa kysynnän katkaisemin sijaan inflaatiota torjuttiin tarjonnan kasvattamisella. Kun samaan yhteyteen lisättiin massiiviset verohelpotuksen suuri tuloisille, niin tuloksena oli keskiluokan kurjistuminen. Tämän talouspoliittisen keinon käyttö näkyy hyvin vielä tänäkin päivänä USA:n yhteiskunnassa. Kummallisinta onkin juuri se, että Suomessa löytyy vielä tänä päivänäkin tämän talousaatesuunnan edustajia.
Yhteiskuntarauha syntyy oikeudenmukaisella talouspolitiikalla, silloin ei tarvitse lakkoilla.

18.5.2011 22:54

Nimimerkki Eläkeläiselle: Taitettu indeksi korvaa kyllä kohtuullisesti tapahtuneen hintojen nousun (80%) , ei tietenkään tulevia. Ne korvautuvat seuraavassa indeksikorotuksessa.
Se sen sijaan ei korvaa kokonaan yleistä ansiotason nousua, ainoastaa huomio sen 20%:sesti.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tilanteessa jossa reaaliansiot laskevat ja hinnat nousevat, taitetun indeksin vuoksi eläkeläisten elintaso turvautuu paremin kuin työkansan. Päinvastaisessa tilanteessa työkansan elintaso on nopeampaa kuin eläkeläisten.
Minusta taitetun indeksi filosofia ei ole ihan vääräkään. Eläkeläisille korvataan hintojen nousut ensisijaisesti (80%) ja yleinen elintason nousu toissijaisesti (20%). Eli ostovoima on turvattu, ei niinkään ostovoiman kasvu. Kaiketi elintason nousu kuuluu ensisijaisesti niille, jotka sen luovatkin. Eläkeläiset säilyttävät sen elintason, jonka ovat luoneet.
Jos sitten nuorempi sukupolvi sössii ja heidän elintasonsa laskee, niin näin ei käy eläkeläisten juuri taitetun indeksin painotusten vuoksi. Tämäkin on oikein, koska eläkeläiset eivät tuohon sössimiseen ole syyllisiä.

19.5.2011 08:06

Nykyinen meno kannustaa velanottoon, säästämisen sijasta, miten tämä on kestävää? On paljon nuoria perheitä joilla on 300 000€:n asuntolaina ilman mitään säästöjä. Ja sitten ollaankin jo niin kokoomuslaista että. Saattaa tulla hieman ahdistunut olo kun korot nousevat sinne normaaliin 5-6% tuntumaan.

19.5.2011 08:21

"Ei Huono" on pähkäillyt taitettua indeksiä samoin ajatuksin, kuin minäkin. Palkathan tuntuvat olevan laskusuunnassa ja hinnat nousussa. Vaan miksiköhän nuoremman sukupolven elintaso laskee meidän eläkeläisten reaalisen elintason pysyessä (tässä taloustilanteessa) "taitetun indeksin teoreettisen tarkastelun" mukaan paikallaan? Mihin ihmeen mustaan aukkoon ne "nuorison" elintason laskun aiheuttavat fyffet katoavat, kun työn tuottavuus kuitenkin koko ajan kohoaa, kait? Haaliikohan joku niillä rahoilla tulevaisuutensa turvaamiseksi kultakimpaleita, kun näkee, että rahan arvo ei tule säilymään inflaation nakerruksen paineessa. Ainakin kovasti tuntuu halukkaita kullanostajia olevan liikkeellä. En minä ainakaan muista, että tällaista kultakuumetta olisi miesmuistiin ollut. Melkeinpä repivät vihkisormukset nimettömistä.

No, lieneekö inflaation peikkokaan nuoremmille kovin vakava asia. Aikoinaan minäkin maksoin pankille kämppäni hinnan pankille seitsemässä vuodessa, kun inflaatio "söi" lainan mitättömäksi palkkojen kohotessa hurjaa vauhtia. Asuntolainan korkokin tosin oli nykytasoon verrattuna hurja, lähemmäs kymmenen prosenttia, mutta onneksi sen sai verotuksessa vähentää. Nyt, pienen inflaation, pienten palkankorotusten ja pienten korkojen aikana lainaa otetaan jopa neljännesvuosisadaksi ja pakkohan se on, kun ei sitä lyhyemmässä ajassa kykene kuittaamaan. Koko työikänsä reppanat makselevat lainojaan, ei hyvä. Vuokralla asuminen on vielä huonompi vaihtoehto, vai onko?

Entäpä Eläkeläisen tulevaisuus? Koska inflaatiokierre tästä tuntuu tulevan ja palkatkin kaiken järjen mukaan vastaavasti nousee (vai nouseeko, kun "musta aukko" vetää välistä) niin ollaankin taas tilanteessa, jossa taitettu indeksi nakertaakin eläkeläisen elintasoa.

Kukapa sitten on sössinyt? Ehkäpä me eläkeläiset, kun olemme nuorisomme tällaiseksi kasvattaneet tai opettaneet. Vai ovatko itseoppineita, mene ja tiedä:)

19.5.2011 09:19

Kolumnisti A-P Pietilä parantaa tekstejään kuin sika juoksuaan.

Tämä uusi kolumni on paljon parempi ja asiallisempi kuin edellinen. Uusi kolumni informoi meitä "peräkammarin poikia" todella asiapitoisesti verrattuna siihen edelliseen.

Pietilän teksti saattaa herättää ihan isänmaallisia ajatuksia jopa työväenpuolue Kokoomuksen kannattajakunnassakin. Siltä ainakin tuo edellä oleva kommentointi näyttää.

Myönnän A-P Pietilälle vuoden 2011 tiedonjulkistamispalkinnon tammenlehvien kera.

19.5.2011 09:27

Eiköhän pelkkä kunniamaininta olisi sittenkin riittävä kiitos jälkiviisaudesta :-)

19.5.2011 10:24

Jokainen suomalainen joka seuraa esim. ruuan hintoja, on huomannut että helmikuussa hinnat nousivat järjestään 15%, vuokrat vuoden alussa, energia ym. Vuoden ansiosidonnaista päivärahaa saaja on noteerannut kyllä huolestuneena tämän, rahat eivät riitä elämiseen. Maaliskuussa iflaatio oli 3,2, joka on paljon enemmän kuin EKP:n alle 2%. Kun tämä Käteinen nyt saisi jotakin aikaan, tuntuu, että kaikki sopii, että vaan pääministerin salkku tulee hänellä. Kaikille muille paitsi Perussuomalaisille annetaan erityisvapauksia, se on sitä kokoomuksen käsitystä oikeudenmukaisuudesta, viis kansan tahdosta. Sdp:n ehdotelmat, jotka Portugalin pakettiin eivät edes tulleet, Käteinen hyväksyi, molemmat keskiviikkona 11.05 Urpilainen sekä Käteinen sanoivat, että perussuomalaisille tulee vaikeuksia hallituksessa Eu:n tukipakettien kanssa, sekä mitään erivapauksia perussuomalaisille ei sallita. Nyt sallitaan erivapauksia kaikille muille, mielestäni tämä on jo demokratian irvikuvallista toimintaa. Vihreät istuivat hallituksessa, vaikka sanoivat ei ydinvoimalle, tulevat ilmeisesti tekemään nytkin sen, ja silti ovat hallituksessa, ihmetyttää.

19.5.2011 10:27

Oliskos noihin hinta"tietoihin" jotain lähdeviitettä... ja riehuminen hallituksen tekemisistä kannattaa aloittaa vasta kun se hallitus on nimitetty... ja tehnyt jotain... edes jotain :-)

19.5.2011 11:03

Se on "Siiri-Anneli" poliittista peliä se, mikä on parhaillaan meneillään. Repivät ja raastavat meidän rauhallisten ihmisten välejä hajalle, se kai lienee tarkoituskin? Otti niistä selkoa, puhuvat yhtä ja tekevät toista. Ei se mikään ihme ole, että "peräkammarin pojatkin" alkavat havahtua hereille. Siiri-Annelinkin kauppakassin pohjalle saa "käteisellä" entistä vähemmän tavaraa elikkä politiikan seuraukset alkavat näkyä. Ovat onnistuneet tavoitteissaan.

Oikeudenmukaisuus? Ja pöh, sellaista ilmiötä ei maailmassa ole olemassakaan.

19.5.2011 14:55

Finanssikriisin alusta lähtien on elvytys toiminut täysin osakesijoittajien ja pankkien ehdoilla. Hyötyjinä ovat olleet sijoittajat ja velalliset, maksumiehinä palkansaajat ja korkotallettajat. Keskuspankit unohtivat kokonaan inflaatiotavoitteensa ja nythän ollaan kaikkien euro-beilausten jälkeen tilanteessa, jossa inflaatio tullaan ajamaan ylös setelirahoituksella.

Ekp:n ylläpitämä korkotaso on ollut Suomen oloihin aivan liian alhainen. Inflaatiomme on euroalueen korkein ja asumiskustannuksemme ovat ampaisseet asuntohintojen ja vuokrien nousun myötä pilviin. Suomi taitaa olla ainoa maa EU:ssa jossa aidosti uskotaan sagaan yhteisestä eurooppalaisesta edusta.

19.5.2011 15:12

Eläkeläinen tuntee sympatiaa Annelin kauppakassia kohtaan, koska maailmassa ei hänen mukaan ole oikeudenmukaisuutta.

19.5.2011 15:37

"Eläkeläinen tuntee sympatiaa Annelin kauppakassia kohtaan, koska maailmassa ei hänen mukaan ole oikeudenmukaisuutta."

Eiks olekin hienoa, että joku on sentään edes jostakin kiinnostunut:)

Mitä sitten tulee oikeudenmukaisuuteen, niin perun puheeni, on sitä näköjään olemassa. Laitanpa tähän jatkeeksi asiasta lainauksen, vaikkei keskustelusääntöjen mukaan tänne suoria lainauksia saisikaan laittaa. Aina sitä oppii, kun vanhaksi elää.

"-Oikeudenmukaisuus on ohjelmoitu aivoihin
-Tutkijoiden havaintojen mukaan oikeudenmukaisuus on aivojen perusominaisuus.
-Lääkkeet saattavat sotkea reaktioita.
-Ruotsalaistutkimus osoittaa, että oikeudenmukaisuus on aivojen perusominaisuus. Tulos todistaa myös, että yleisesti käytetyt lääkkeet voivat sotkea ihmisten päätöksentekoprosessia.
-Oikeudenmukaisuus paikantuu mantelitumakkeeseen, joka on aivojen vanhimpia osia.

Koehenkilöiden reaktioita tutkittiin rahapelin ja magneettikuvauslaitteen avulla.
-Jos pelaaja pyrki pelissä epäreiluihin ratkaisuihin, kanssapelaajat olivat valmiita rankaisemaan häntä siinäkin tapauksessa, että joutuivat itsekin kärsimään.
-Mantelitumakkeen aktiivisuutta hillitsevät lääkeaineet vaimensivat epäreilun kohtelun aiheuttamaa reaktiota, vaikka koehenkilöt edelleen näkivät tilanteen epäoikeudenmukaisuuden. "

Eläkeläisen kommentti:
Alkaakohan tulevaisuudessa KELA maksaa paremman korvauksen noista "Mantelitumakkeen aktiivisuutta hillitsevistä lääkeaineista", jotta me inflaatiolla tai deflaatiolla raskautetut nielisimme paremmin epäoikeudenmukaiseksi kokemamme kohtelun.

19.5.2011 17:07

Mitä eläkeläisen "mantelitumakkeeseen" tulee niin seuraavassa on tutkijoiden kommentteja :
- projektio on ilmiö, jossa ihminen (enimmäkseen tiedostamattaan) heijastaa omia ominaisuuksiaan (yleensä vikoja) muihin ihmisiin
- kaikkein vakavin projektio on silloin, kun ihminen projisoi toisiin niiden ongelmien syyt joista hän on itse vastuussa
- esimerkiksi taipumus projisoida tunteita tulee ilmi paranoidisina elämyksinä, jotka tuntuvat vainoahdistuksena

Niinpä niin, jos eläkeläinen ei tiedä faktisesti toisten lääkkeiden käytöstä, niin todennäköisemmin hän puhuu vain omista käytöistään. Psykologiassa tuo ei liene kovin vaarallista, mutta kun todellisuuden vääristämiseen liittyy väkivaltaisuutta, acting out:ia, niin silloin toisten on vedettävä raja. Väkivaltaista käytöstä ei pidä hyväksyä ja siihen yllyttäminen on julmaa.

19.5.2011 17:42

Jälkiviisaudesta senverran, että Tarkkailija on edelleen eniwei porukan JOKAPAIKAN YMPÄRISTÖN YM homman ASSIANTUNTTIJJA . joka LÖYTYY?

19.5.2011 18:27

Täysin samaa mieltä jo -59 Lohjanjärven rannoilta. Tarkkailija joku tulokas? Joku AY-
tulokas jostain Kiviniemen raitilta? tms? Josta me vanhat viis veisaamme. Aulis A suksi-
koon kuuseen!

19.5.2011 18:58

Luojan kiitos, auringosta, sateesta, myötä- ja vastatuulesta sekä iästäni huolimatta ei toistaiseksi ole ollut tarvetta sen paremmin pillereitä kuin katseleitakaan liiemmälti napsia:) Enkä nettiväkivaltaiseksikaan (ainakaan tietoisesti) ole heittäytynyt, lienenkö sellaiseen ketään edes yllyttänyt? Eikä pahasti ahistakaan, koska en koe olevani vastuullinen muiden muille aiheuttamista ongelmista. Ehkäpä kuitenkin koen jonkinmoista myötäelämistä elämäntaivaltaan polviaan myöten savessa tarpovien ponnisteluista kohti eläkkeelle pääsemisen "taivasta". Se pienoinen oikeus minulle suotakoon.

Mielenkiintoista seurata, minkälainen hallitus saadaan ja mitä sen seurauksena tapahtuu itse kunkin rahapussin "talouselämässä". Ainakin hallitukseen pyrkivien naamataulut näyttävät kovasti innostuneilta. Toivoa sopii kädet ristissä, että heidän ammattitaitonsa olisi riittävä sen jatkuvasti toitotetun "hyvinvointiyhteiskunnan" saamiseen kaikkien yhteiskuntaluokkien ulottuville ( mikäli sellainen on heidän tulevassa hallitusohjelmassaan?). Vasta sitten toitotukselle löytyisi jotain katettakin. Hieman huonolta vain tilanne näyttää, valitettavasti. Voi vielä tulla joillekin - vaikkapa korviaan myöten asuntoveloissa oleville - "mantelitumaketablettien" käyttöä ihka oikeaan tarpeeseen.

19.5.2011 20:39

Empatia ja kyky myötäelää ovat hienoja ja arvostettavia ominaisuuksia. Uskon, että eläkeläisellä todella näitä ominaisuuksia on. Samaa toivoisi olevan uusilla päättäjillä, joilla on Portugali-pakettien ja vakausmekanismivääntöjen ohessa jo lähitulevaisuudessa edessä vaikeita päätöksiä tehtävänä.

Velkaelvytysmahdollisuus on jo käytetty, eikä talous ole lähtenyt odotettuun nousuun, joten leikkauslistoja on kansalle luvassa. Se on varma.

Mitä savessa tarpoviin tulee, niin eiköhän se ole niin, että jokainen oman henkilökohtaisen soppansa keittää, ja kun soppa alkaa kiehua liikaa, niin "mantelitumaketableteille" voi olla käyttöä - varsinkin silloin, jos sanojen jatkeeksi pitää ottaa kädet.

19.5.2011 23:46

veiikkaampa että pian jyrisee ja salamoi lujaa.

Myös kaupunki saa selitellä toimiaan monellakin saralla.

Ja vaikka aurinko laskisi, pimeyteen joutuu puoskarit -selittelijät jotka aleimaavat niin ikäihmisiä ja muita heidän puolustajiaan ja kätkeytyvät nimimerkkien taakse.

Mutta ennenkaikkea sen takia että toimivat tahallisesti. Meidän ei tarvitse edes todistaa sitä, kuten vaikka sitä että kuka yrittää vedättää kansaa.

Luonnollista on vain psykologiassa se että kostoa seuraa kosto.

Miksi seurasitte länsimaisia taivaskanavia ja verkkoa: siitä teille syntyi kateutta ja ahneutta.

20.5.2011 05:42

"Empatia ja kyky myötäelää ovat hienoja ja arvostettavia ominaisuuksia."

Empatia ja sympatia sekoitetaan monesti ja pidetään lähes synonyyminä.
Mitä sitten sympatia oikein tarkoittaa? Pinnallista myötäelämistä?
"Otan osaa suruusi", miten voit ottaa osaa suruun jos et ymmärrä miltä toisesta ihan oikeasti tuntuu.
Empatia, toisen ihmisen asemaan asettuminen ja hänen tunteiden YMMÄRTÄMINEN on sitten asia erikseen ja hienoa että näitä harvalukuisia vielä joskus tapaa. Syntymälahjaksi moinen saadaan, ei sitä teatterikorkeakoulussa opita.

20.5.2011 08:00

Aikuinen nainen kirjoitti asiaa niin tyhjentävästi, ettei siitä sen enempää. Hänen kirjoituksensa kannattaa lukea kahteen kertaan. Ja ihmetellä tosiaan, miten täällä perävaunussa yhä edelleen ihaillaan uusliberalismia, vaikka sen heikkoudet on jo osoitettu sekä Englannissa että USAssa. Ainoa, mihin Aikuisen naisen kirjoituksessa kiinnitän huomiota, on vaade "oikeudenmukaisesta talouspolitiikasta". Oikeudenmukaisuus on suhteellista ja aina katsojan silmissä. Ehkä Aikuinen nainen tarkoitti oikeudenmukaisuuttaa valtaväestön näkökulmasta - eliitti pitää itse huolen siitä, että saa aina mukaansa mieleisensä oikeuden.

20.5.2011 08:42

Se että eliitti on liian ahne tekee eliittistä lopun koska terveessä yhteiskunnassa pitää kaikki pystyä kuluttumaan ja tienaaman hyvin silloin myös eliitti voi hyvin.Henry Ford tämän jo tiesi kauan sitten.

30.5.2011 10:45

Inflaatio lisää kulutushaluja, koska käteisen arvoa putoaa ja omaisuuden arvo kasvaa.
Tämä johtaa palkankorotuksiin ja samalla kilpailukyvyn menetyksiin.
Ennen devalvoitiin= vientihinnat putoaa ja palkkojen reaaliarvo laskee.
Nyt yhteisvaluutassa pitäisi laskea nimellispalkkoja- eläkkeitä-pankki säästöjä ja lainoja sekä hintoja, jotta vienti vetää.
Kummassakin tapauksessa reaaliansio putoaa, mutta jälkimmäisessä ei omaisuuden arvo nouse läheskään niin paljon kuin devalvoitaessa. Palkkojen lasku tuntuu vain liian epämiellyttävältä, vaikka köyhät köyhtyisi näin vähemmän tai jopa hyötyisivät.
Euron inflaatio (reaaliarvon lasku) pudottaa Euromaiden reaalivelkoja, jos ne ovat euroissa eli se saattaa hyvällä onnella auttaa EU:n velkaongelmia.

30.5.2011 11:38

Lisäys edelliseen.
Ei- euromääräiset tuontihinnat tietysti nousevat kummassakin vaihtoehdossa.

17.8.2011 22:18

Pakko allekirjoittaa. Inflaatio laukkasi heinäkuussa neljättä prosenttia, niin asunnot eivät ole huono turvasatama. Ei ainakaan oma-asunto. Asuntolainan korkovähennys taitaa olla pikkuhiljaa toisaalta poistumassa eikä asunnon (edes ensiasunnon) myyntivoittojen verotus ole selkeää. Saa nähdä mitä tästä koko sopasta taas seuraa.

Samaa mieltä kyllä että ainakin aiemmin nykymeno on kannustanut velanottoon.. eikä vain kannustanut. Se on ollut ja on yhä pakollista.

18.8.2011 08:58

Uusia ajatuksia, tulevaisuuden näkymiä?
Entäs vanha vakaa markka?
-Katso: http://www.vayrynen.com/blog

18.8.2011 13:13

Nykysysteemi rankaisee säästämisestä ja palkitsee tuhlaamisesta ja velalla elämisestä niin yksityisellä kuin valtioidenkin saralla. Inflaatio rullaa. Meidänkin pitäisi nostaa eläkeikää -kellä nyt töitä sattuu olemaan - jotta mm kreikkalaiset voisivat jatkaa 55 vuoden paikeilla ja palkita, jos tulee ajoissa töihin. Näin meillä ja muualla. Ketähän höynäytetään oikein perusteellisesti ?!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.