Hautala: Seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta Haaviston arvostukseen
Presidenttiehdokkaiden Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kesken on herrasmiessopimus siitä, että kampanjaa käydään puolin ja toisin reilusti ja asiapohjalta. Valitettavasti kaikki kisan osallistujat ja sitä kommentoivat eivät noudata samaa periaatetta.
Keskiviikon Tamperelaisessa kaupunkilehtiryhmän johtaja A.-P. Pietilä kirjoittaa nimettömään ulkoministeriön lähteeseen tukeutuen Suomen menettävän kannatusta turvaneuvoston jäseneksi, jos Pekka Haavisto valitaan presidentiksi.
Koko väite lienee kehitetty nousukiidossa olevan presidenttiehdokkaan kampittamiseen. Olen keskeisesti mukana Suomen turvaneuvostokampanjassa, ja pidän koko väitettä ”lähteineen” matalamielisenä yrityksenä mustamaalata ulkopoliittisesti kokeneempaa presidenttiehdokasta.
Pekka Haavisto on tehnyt merkittävän osan elämäntyöstään sellaisissa maissa, joissa homoseksuaalien asema ei ole tasa-arvoinen muiden kanssa. Hänen työtään rauhanneuvottelijana tai ympäristödiplomaattina tämä seikka ei ole millään tavalla haitannut.
Vertailun vuoksi voi todeta, että esimerkiksi Saksan ulkoministerin Guido Westerwellen seksuaalinen suuntautuminen ei ole ollut Saksan ulkopoliittisen arvostuksen este. Koko seikka ei kuulu diplomaattipöytiin.
Suomella ja Suomen presidentillä voi olla merkittävästi keskeisempi rooli erilaisten konfliktien sovittelijana, sillä Suomen maine näissä kysymyksissä muun muassa presidentti Ahtisaaren työn myötä on maailmalla erinomainen.
Ahtisaaren työn jatkamisen tulee olla presidentin valinnasta riippumatta tärkeä tavoite meille suomalaisille. Parhaiten tämä tavoite täyttyy, kun presidentin tehtävään valitaan juuri ulkopolitiikan ja rauhanneuvottelujen saralla ansioitunut ehdokas.
Sauli Niinistön hienon kampanjan kannalta on perin harmillista, että hänen kannattajansa sortuvat Pekka Haaviston ala-arvoiseen kommentointiin.
Heidi Hautala(vihr)kehitysministeri ulkoministeriössä
Tällä palstalla julkaistaan Tamperelaisen lukijoiden mielipidekirjoituksia.
Mielipidekirjoituksen voit jättää täällä.
Tämän blogin kirjoitukset
Uusimmat
- (08:00) 20 vuotta sitten: Bussikaistoilla ajettiin surutta
- (08:00) Tampere vastaa makkara-pulaan: ”Ei mitään hätää”
- Tom Russell painuu Pispalaan!
- Scandinavian Music Group lupaa Yo-talolla uuden biisin
- Lauri laulaa likoille Pyynikillä lauantaina
- Ravintolapäivää vietetään lauantaina yli 560 paikassa 16 eri maassa
- Näin peset ikkunat kätevästi – katso vinkit 10
- Nalle pääsi valokuvaan Tampere-talon takana
Uusimmat blogit ja kolumnit


Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut | Ilmoitus
Viikinsaaren luontoon voi tutustua itse tai oppaan kanssa
Liikennöinti kaupungin kesäkeitaaseen alkaa jälleen 1.6. Viikinsaaren asiakkaille tehdyn kyselyn mukaan Viikinsaarta arvostetaan erityisesti sen monipuolisen ja rauhallisen luonnon vuoksi. Luonnonsuojelualueelta löytyy lapsille suunniteltu luontopolku, johon pääsee tutustumaan ohjaajan kanssa luontokoulussa tai itsekseen hauskan tehtävämonisteen avulla.
Tampereen Teatterikesä | Ilmoitus
Päivän kysymys
Liity Tamperelaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkakuntanne tärkeitä asioita, ihmisiä ja ilmiöitä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




