Työajon kustannukset kuuluu korvata
Liikenneministeri Merja Kyllönen nosti jälleen kerran esille halunsa puuttua kilometrikorvauksiin.
Oman auton käyttämisestä maksettavia kilometrikorvauksia voidaan maksaa palkansaajalle tai yrittäjälle siitä, että hän käyttää omaa autoaan työajoon.
Korvauksia voi maksaa verottomasti määrän, joka vahvistetaan vuosittain. Verottomasti korvaukset maksetaan siksi, että ne eivät ole palkkaa vaan kustannusten korvauksia.
Kilometrikorvauksia maksetaan monenlaisen työn tekijöille. Myyntiammattilaisille, pienten kuntien kodinhoitajille, eläinlääkäreille, asentajille, yrittäjille ja monille muille, jos esimerkkejä halutaan kuulla.
Luulisi, että moniakaan noista ryhmistä ei tarvitsisi kadehtia.
Jos korvausta ei maksettaisi, niin työntekijä joutuisi korvauksetta käyttämään autoa työnantajan työhön. Se ei olisi oikein ja työnantajatkaan eivät tällaista ole vaatineet. Itse asiassa oman auton käyttäminen työajoon on helppo tapa järjestää työntekijän liikkuminen. Vaikka auton omistaisi työnantajayritys tai oman auton sijasta työntekijä käyttäisi työsuhdeautoa, ei kilometrien määrä siitä vähentyisi.
On täyttä utopiaa vaatia laajassa ja harvaa asutussa maassa pelkkää julkisen liikenteen käyttöä.
Yritykset ovat tähänkin mennessä osanneet ohjeistaa matkustussäännöissään sen, milloin on käytettävä julkista liikennettä. Ja monet yritykset nimenomaan edellyttävät, että työntekijällä on oltava käytössä oma auto.
Onko Kyllönen sitä mieltä, että jokainen palkansaaja ei ansaitse korvausta sen käyttämisen kustannuksista?
Erkki Ropo (pj.)Pirkanmaan myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ry.
Nettikaruselli
Tällä palstalla julkaistaan Tamperelaisen lukijoiden mielipidekirjoituksia.
Mielipidekirjoituksen voit jättää täällä.
Tämän blogin kirjoitukset
- Kesäyön marssi kesäkuussa, Pirkkala-hölkkä elokuussa
- Pihasta vietiin pieni pöytä
- Rakkaus on paras lasten kasvatuskeino
- Ambulanssilla pääsee sairaalaan näköjään vain kuljettajien armosta 30
- Sote- ja kuntauudistuksen maksavat huutolaiskunnat
- Neuvonta- numero varattuna
- Traumat eivät aina johdu huonosta lapsuudesta
- Neuvontapuhelin on palvelumuuri
Uusimmat
- Tampere Rock Cityn keikat 22.–28.5.
- Kuukauden koeajo: Ravin neljäs mallisukupolvi on tässä
- Rehtori luuli pilaksi: Karri Kivi toi Kanada-maljan Vehmaisiin 1
- Bon Jovi avaa keikkasuven!
- Gumball sai autofanit liikkeelle - tällainen on Duudsonien norsu 1
- Venäjän vienti ja erikoismaidot saivat Valion investoimaan 30 miljoonaa Nekalaan 1
- Tämä kuva ei saanutkaan siunausta – Ei ratikkaa Pispalaan ennen tunnelipäätöstä 15
- Eläkeläiset joutuvat oikeuteen 2
Rock City
Kaija ja Ile, Jussi Selo, Bon Jovi, Pöheikön Pölläys...
keskiviikkona Klubilla Poutatorvi, Weird Ship ja Tentacle Pillow, Amadeuksessa Floaded, Telakalla The Scenes ja The Hearing, Vastavirrassa Vapaa Nekala -tapahtuma, Henry’s Pubissa Ben Granfelt Band, Jack the Roosterissa We Are Waiting, Neiti Rubinstein ja Incredible Fish ja Paapassa Joe Vestich Band.
Makumaailma
Tampere-talo ottaa heinäkuun alusta lähtien talon ravintolatoiminnan osaksi omia toimintojaan.
Tampere-talo on valittu viisi kertaa maan parhaaksi kongressikeskukseksi.
Uusimmat blogit ja kolumnit


Päivän kysymys
Tapahtumat
More like this
- Ratikan kustannukset laskettava kerralla oikein!
- Kivimuseo kuuluu Metsoon
- Säästökohteitako? Dopingvalvonnan kustannukset ja ulkomailta Suomeen rikoksia tekemään tulleiden kustannukset veronmaksajille?
- Koulun naulakosta varastettuja vaatteita ei korvata, mutta pukuhuoneesta joskus
- Voiko maakaasun korvata puulla? – Tässä neljä mielipidettä!






