Hallitsemisen vaikeudesta ja demokratiasta sanottua

Luxenburg:in pääministerin Jean-Claude Junckerin "letkautusta" tai lausumaa poliitikoista ja politiikasta siteerataan  varsin usein: "Tiedämme kaikki mitä meidän pitäisi tehdä, mutta emme tiedä mitenkä sen jälkeen tulisimme uudelleen valituiksi." Ehkäpä lievästi liioitellusti sanottua, mutta varsin usein lienee kuvaus osua kohdalleenkin.

Antiikin Kreikan Ateenan kaupunkivaltiossa sovellettiin demokratiaa, tosin nykyiseen verrattuna rajoitetussa määrin. Tämä innoitti antiikin filosofeja kommentoimaan asiaa:

Platon epäili koko asiaa. Piti demokratiaa hallintomuotona heikkona, koska asiat olivat hänen mukaansa "valistumattomien ihmisten käsissä", ja siksi, kuten hän sanoo, "kansankiihoittajat saattoivat helposti saada nämä valistumattomat temmatuiksi mukaansa tunnepitoisilla sanoillaan."

Platon lisäksi havaitsi toisen heikkouden, "poliitikkojen asiantuntemattomuus ja kyvyttömyys, mikä on demokratian erikoinen kirous" hänen mukaansa.

Sokrates oli vielä suorasanaisempi. Vertasi demokratiaa "roskaväen valtaan."

Aristoteles oli puolestaan sitä mieltä, että "mitä demokraattisemmaksi demokratia muuttuu, sitä helpommin käy niin, että sitä alkaa hallita omankädenoikeus ja se rappeutuu tyranniaksi."

Onkohan mikään oikeastaan niin kovin paljon muuttunut, paitsi tietystikin se, että keinoja manipuloida ja ohjailla ihmisten mieliä ja mielipiteitä on nykyisin enemmän. Demokratian "pyörittäminen" on ehkä käynyt helpommaksi.

Jotta demokratia voisi toimia koko yhteisöä hyödyntävästi, täytyisi tietysti kaikkien yksilöiden pystyä ymmärtämään koko yhteison etu, ja lisäksi tietysti yksilöiden täytyisi olla halukkaita asettamaan enemmistön hyvinvointi omien etujensa edelle.

Tämä viimeksimainittu taitanee tuoda kaiken eniten ongelmia ja "soraa ja kiviä rattaisiin", jotta se "kone" voisi toimia parhaalla mahdollisilla tavoilla. Lisäksi täysin avoin demokratia vaatisi jonkinlaisia eettisiä ominaisuuksia siihen osallistuvilta. Demokratioita lieneekin oleman varsin eri tasoisia ja laajuisia.

Autoritäärisen hallinnon tai diktatuurin tai myöskin oligarkian ongelma on sekin paha, sen täytyy hallita ilman kansan hyväksyntää. Ei tahdo onnistua pidemmän päälle.

Autoritäärinen totalitarismin täytyy taas pakkokeinot käyttöön, saadakseen kansalaiset kuuliaisiksi ja tukemaan pyrkimyksiään kaikissa olosuhteissa. Tämä edellyttää tietysti, että valtion täytyy yrittää tunkeutua alueille jotka sille eivät kuulu, kuten esim. perheeseen, uskontoon ja vapaa-aikaan.

Sen täytyy siis luoda koneisto, joka pyrkii tarkkailemaan yksilöitten toimia kaikkina aikoina. Kommunistinen järjestelmä siinä onnistui jonkun aikaa.

Ongelmaksi muodostuu vain aina ennemmin tai myöhemmin se, että valvottavaa on liikaa. Jonkun aikaa ihmisiä voidaan vangita ja ampua, mutta lopulta siitäkin loppuu puhti, kuten esim. Neuvostoliitossa kävi.

Ihmisyhteisön hallinto on siis ollut ongelma ja kiistakysymys lähes koko sen historian ajan. Tosin kristinuskon ja Raamatun maailmanselityksen mukaan ihmistä ei alunperin luotu hallitsemaan toisiaan. Raamatun ennakoinnin mukaan juuri se on tuottanut ongelmia ja kärsimystä ihmisille. 

Demokratia on kaikista tunnetuista hallitusjärjestelmistä se vähiten huono sanovat monet. Jumalan henkeytettynä sanana pidetty Raamattu taas puhuu taivaallisesta Jumalan valtakuntahallituksesta, joka tulee ulottamaan toimensa myöskin maahan ja ihmisyhteisöön. Sehän oli Jeesuksen ja hänen alkukristillisten seuraajiensa opetusten ydin.

Harva itseään kristittyinä pitävistä ja esim. kirkon jäsenistä tosin ei juurikaan usko siihen, eivätkä papit siitä saarnoissaan puhu.