Koulujen uskonnonopetus ja lapsikastetradition yhteys?

Aika ajoittain näkee lehdissä mielipiteitä ja keskusteluja koulujen uskonnonopetuksen tarpeellisuudesta.

Puoltajat sanovat luterilaisen muunnelman kristinuskosta kuuluvan suomalaiseen perinteeseen ja kulttuuriin. Vastustajat sanovat sen vievän lapsilta pois valinnanmahdollisuuksia ja opetuksen ylipäätänsä olevan koulun piiriin kuulumatonta. He haluaisivat luterilaisuuteen perustuvan uskonnonopetuksen tilalle kaikkien mahdollisten uskontojen ja maailmankatsomusten neutraalia esittelyä, joista nuoret voivat aikoinaan sitten tehdä valintansa kun ovat siihen kypsiä.

Uskonnon opetus kouluissa lienee saaneen alkunsa ajoilta joilloin kaikkien ihmisten odotettiin ilman muuta liittyvän kirkkoon ja omaksuvan sen opetukset ja näkemykset. Sen merkiksi vastasyntyneet lapset kastettiin siihen kuuluvaksi ja oletettiin näiden ilman muuta omaksuvan uskon. Tällöin kirkolla oli myös osansa kouluopetuksen järjestämisessä.

Nykyisinkin vielä, ainakin joitakin vuosia sitten noin 80 % lasten vanhemmista järjesti vastasyntyneille lapsilleen kirkon toimittaman kasteen. Määrä lienee alentunut ja oleman edelleen alentumaan päin siitä.

Kastehan kristinuskossa ja sen oppikirjana pidetyssä Raamatussa tarkoittaa ja symbolisoi yksilön sitoutumista Jumalan alaisuuteen ja lupausta ehdoitta tehdä hänen tahtonsa. Näin ollen  nämä lasten vanhemmat omalta osaltaan rajoittavat lastensa valinnanvapautta, vaikka toimitus useimmille lapsen saaneille onkin vain perinnäistapa ja rituaali.

Jostain syystä muutoin niin kovasti tasa-arvoa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevat ja monissa asioissa vanhoja käsityksiä kumota haluavat naiset ovat erityisen kovasti kiintyneet tähän kyseiseen traditioon.

Kristinuskon opetusten mukaan kaste on siis lupaus Jumalalle ja sitoutumista häneen. Useimmat lapsena kastetut kuitenkin irtaantuvat tästä sitoumuksesta ja lupauksesta aikuistuttuaan, jonka heidän vanhempansa ovat tehneet heidän puolestaan heidän ollessaan vielä ilman kykyä osoittaa omaa tahtoa. Tekevät tämän joko mielipiteidensä tai käytöksensä kautta tai suoraan eroamalla kirkosta.

Voidaan kuitenkin eräällä tavoin myös sanoa, että kasteen lapsilleen perinnäistapana järjestävät vanhemmat antavat argumentit koulujen uskonnon opetuksen puolustajille. Kirkolliset piirit vetoavat aivan ilmeisesti siihen, että enemmistö lapsista on kastettu kirkkoon ja ovat näin ollen uskovia. Eivät ilmeisesti halua nähdä tai tunnustaa asioiden todellista tilaa. Erikoinen tämän ns. maallistuneen ajan ilmiö.

Kristinuskon oppikirja Pyhä Raamattu ei kerro missään paikoin pienille lapsille suoritetusta kasteesta. Sen mukaan ihmisen täytyy ensin omaksua usko ja olla asiasta vakuuttunut ja vasta sen jälkeen kastetoimituksella vertauskuvata halukkuutensa ja antatumuksensa Jumalan tahtoon.

Vanhempien aikojen kirkkohistorioitsija August Neander kirjoitti laajoissa kirkkohistoria teoksissaan, että ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät tätä tätä lapsikastetta harjoittaneet.

Merkkejä siitä löytyy vasta toisen vuosisadan puolivälin paikkeilta lähtien, siis yli sata vuotta Jeesuksen ja apostolien päivien jälkeen. Vasta kolmannella vuosisadalla se sitten julistettiin sitten ns. apostoliseksi perinteeksi, siis aikakautena jolloin ns. pakanaopetukset ja tavat olivat jo tunkeutuneet alkukristillisyyteen