Piilota X Palauta

Nelikymppisten hallitus

Kommentoi

Helatorstain aattona päästiin hallitusneuvotteluissa vauhtiin. Menetelmä on perinteinen, minunkin työmarkkinauraltani kovin tuttu. Ensin istutaan väsyksiin kuuntelemassa asiantuntijoiden arvioita taloudesta ja tulevaisuudesta. Työmarkkinakierroksilla sen homman hoiti Raimo Sailas avustajineen, ja samat miehet näkyvät esitelmöineen hallitusneuvottelijoille nytkin. Vain Raimo Sailas oli poissa. Työmarkkinakierrosten taustavaikuttaja Eero Heinäluoma on kuitenkin mukana.

Talouskatsauksien tarkoitus oli vakuuttaa, ettei mitään uutta jaettavaa ole päätöksentekijöille tarjolla. Kilpailukyky ei sallisi tuottavuuden ylittäviä menolisäyksiä. Samaa on vakuutettu nytkin: menot ylittävät tulot, säästää pitäisi mieluummin kuin luvata lisää etuuksia.

Alkuväsytyksen jälkeen päästään varsinaisiin neuvotteluihin. Niissä pitää unohtaa kaikki se, mitä talouskatsauksissa on kuultu. Pohjatarjous on liioiteltu, koska omille pitää osoittaa, että luvatuista tavoitteista pidetään kiinni.

Julkisuuteen kerrotaan, että näillä pohjilla ei sopimuksia synny. Otsikoissa pitää näkyä kriisin ainekset, mutta ei uskota, että ollaan tosissaan.

Kun kelvoton pohjaesitys on haukuttu, on aika esittää lähes yhtä kelvoton vastatarjous. Näin on merkitty haarukan ala- ja ylärajat. Niiden puolivälin paikkeilta löytyy kaikkiin kiistoihin lopullinen ratkaisu, mikä se sitten onkin. Neuvotteluille asetetaan takaraja, jonka kaikki tietävät olevan ylitettävissä – edes kelloja ei tarvitse pysäyttää. Näin saadaan luotua painetta päätöksenteolle.

Kyllä tästä hallitusohjelma nytkin tulee. Tärkeätä on vain osoittaa, ettei omista tavoitteista ole taistelematta luovuttu. Kokoomus voi osoittaa pitäneensä kiinni veronalennuksista siihen saakka, kun hallitussovun nimissä niistä jouduttiin tinkimään, mutta onnistuneensa palkansaajien veronalennuksissa. Vasemmisto voi osoittaa torjuneensa pahimmat sosiaaliturvan leikkaukset ja saaneensa parannusta heikoimmassa asemassa oleville. Vihreät voivat osoittaa torjuneensa ydinvoiman lisärakentamiseen ja korjanneensa edes vähän vaalilain syrjintää. Rkp:n ja kristillisten ei tarvitse osoittaa mitään.

Hallitusohjelmasta neuvottelee nyt uusi, nelikymppisten sukupolvi. Heidän kiusallinen taakkansa on päättää, osallistuuko eläkkeelle siirtynyt ja siirtyvä sukupolvi valtion vajeiden maksamiseen vai siirtyykö se nelikymppisten maksettavaksi myöhemmin tulevaisuudessa.

Menojen leikkaaminen ja Suomen talouden tasapainottaminen nyt, olisi heidän oman etunsa mukaista. Se vaatisi tosiasioiden tunnustamista, sen myöntämistä, ettei talouskasvu hoida velkoja. Miksi se tuntuu niin vaikealta?