Kasvun anatomiaa

Marjo Rämö

Työllisyys paranee. Liikennehankkeita tulee lisää. Uusia kaupunginosia tehdään vanhojen kaveriksi. Lähikunnatkin saavat osansa, ja pääkaupunkiseudun liikekeskukset kalpenevat päivitetyn Ideaparkin rinnalla.

Pirkanmaan seudulla on viime vuosien aikana unelmoitu, suunniteltu ja tehty suuria – ja hyvä niin. Kasvun anatomia tuntuisi olevan kohdallaan.

Maan tasalta tarkasteltuna kaikki eivät ole samaa mieltä – kuluvalla viikolla lukijamme kirjoitti Tamperelaisen keskiviikkoisessa numerossa siitä, että pyöräilijällä ja jalankulkijalla on tuskin vuosiin ollut kaupungin keskustan alueella yhtä vaarallista kuin nyt. Esimerkiksi hän nosti Rongankadun tunnelia sivuavan risteyksen.

Samalta suunnalta töihin pyöräilevänä voin allekirjoittaa tämän näkemyksen: kansalaisen tasolla arvioituna tuntuu jopa yllättävältä, ettei kyseisessä risteyksessä ole vielä kolissut. Ei sinänsä ihme, sillä liikennemäärä viereisen Erkkilän sillan alla, Rantatunnelin keskeisellä menoreitillä on yli kaksinkertaistunut tunnelin avaamisen jälkeen.

Seitsemän vuotta Tampereella asuneena olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pirkanmaalainen elinkeinoelämä vertaa maakunnan tilannetta usein pääkaupunkiseutuun. Se on luonnollista ja ymmärrettävää, mutta kannattaa myös miettiä, onko sille katetta tai edes tarvetta? Helsinki-Vantaalta löytyy kansainvälisestikin vertailun kestävä lentokenttä ja muutaman kymmenen kilometrin säteellä siitä miljoonayleisö, mutta esimerkiksi täysin käsistä hintatason suhteen lähteneistä asuntomarkkinoista kannattaa ottaa lähinnä iso, varoittava esimerkki.

Kasvun kaveriksi kannattaa ottaa aina viisautta. Tasainen kasvu on aina parempi kuin kertarytinä ja sen jälkeinen krapula ja kitinä. Nyt maakunnan osalta voi toivoa nimenomaan viisaita päätöksiä.

Sanotaan, että ihminen punnitaan toden teolla silloin, kun on vaikeaa. Todellinen haaste alkaa kuitenkin vasta silloin, kun ohituskaistaa mennään tuhatta ja sataa.

Array

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.