Allianssi osaa asiansa

Ehdotin 27.5. Tamperelaisessa, että keskustassa olevat tietyöt pantaisiin kahteen tai kolmeen vuoroon. Perustelin ajatusta sillä, että hankkeet valmistuisivat nopeammin, ruuhkaongelmat eivät olisi niin pitkäkestoisia, yötyö helpottaisi ruuhkia jo rakennusaikanakin, elinkeinoelämä saisi hankkeiden hyödyt aiemmin käyttöönsä, työllisyyteen tulisi pikalääke ja kaupungin talous alkaisi oieta.

Tietöiden vieressä asuvilta tamperelaisilta tuli kipakkaa palautetta, kuten osasin odottaakin. He eivät halua kärsiä yöaikaan melusta, jota työmaalla syntyy. Ymmärrettävää, vaikkakin keskusta-asuminen on jokaisen oma valinta. Rantatunneli rakennettiin vuoroissa, mutta meluhaittaa ei aiheutunut, koska iso osa työstä tehtiin kallion sisällä.

Raitiotieallianssi on myös pohtinut töiden tekemistä kahdessa vuorossa, ajatus on ollut esillä myös kaupunginhallituksen pöydän liepeillä. Ratikan rakentajat tekevät jo nyt pidennettyä vuoroa, eikä kahteen vuoroon siirtyminen ole järkevää kahdesta syystä: melusta ja kuluista. Jotta töitä voitaisiin keskustassa tehdä vuoroissa, olisi kaupungin muutettava meluun liittyviä säädöksiä. Se tuskin onnistuisi ilman hidasta valitusprosessia. Pidennetty yksi vuoro on myös kahta vuoroa kustannustehokkaampi vaihtoehto: vuorotyö toisi allianssille läjän majoituskustannuksia.

Moni tamperelainen on ihmetellyt, kuinka nopeasti ratikan rakentaminen etenee. Kiskoja on maassa jo siellä täällä, töitä tehdään eri puolilla kaupunkia. Tässä tulee esiin yksi allianssi-mallin ehdoton etu: jos työ Hervannassa tökkää, siirretään miehet ripeästi toisaalle ja rakentaminen jatkuu. Siksi ratikka-palapeli rakentuu vauhdilla. Jos hanketta tehtäisiin perinteisenä kaupungin työmaana, olisi tilanne toinen.

Vaikka linja-autojen ajoajat ovat pidentyneet, työmaiden vieressä toimivat kivijalkayritykset ovat vaikeuksissa ja hermo palaa ruuhkissa, on asia nyt hyväksyttävä. Päätös ratikasta on tehty, se on investointi pitkälle tulevaisuuteen. Allianssi osaa työnsä erinomaisesti, ärsyttävän työmaakaaoksen kanssa on nyt vain elettävä.

Päätoimittaja, lehtiryhmän johtaja

Päätoimittaja Kannala

Tällä palstalla julkaistaan Tamperelaisen päätoimittajan Karri Kannalan pääkirjoituksia kahdesti viikossa.

Kannala otti Tamperelaisen päätoimittajuuden vastaan lokakuussa 2015 ja on opetellut siitä lähtien tuntemaan Tamperetta ja Tampereen seutua. Kannala toimii myös Etelä-Suomen Median maakunnan lehtiryhmän johtajana ja vastaa Imatralaisen, Lappeenrannan Uutisten, Turkulaisen ja Suomen Mediapalvelun liiketoiminnasta. Helmikuusta 2017 alkaen hän on toiminut myös Imatralaisen ja Lappeenrannan Uutisten vastaavana päätoimittajana.

Aiemmin hän on työskennellyt konsernimme toimituksissa Lahdessa, Seinäjoella ja Etelä-Karjalassa. Vuodet 2011 - 2015 hän toimi Imatralaisen ja Lappeenrannan Uutisten päätoimittaja-kustannusjohtajana.

Kannalan kirjoitukset ovat kantaaottavia ja niissä on aina yhtymäkohta paikallisiin, Tampereen seutua koskettaviin asioihin.

Palautetta voi jättää tämän blogin kommenttiosioon, lähettää sähköpostilla osoitteeseen karri.kannala (a) media.fi, kirjoittaa Twitterissä profiilille @KarriKannala tai soittamalla 050-351 5291.

 

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.