Koska palkat nousevat?

Palkkoja on korotettava, mutta ei vielä.

Suomen talous kasvaa kymmenen vuoden nollatilan jälkeen. Vienti viriää, työttömyys vähenee ja kuluttajien luottamus tulevaisuuteen paranee.

Huutoa ja uhoa on ollut, mutta todellisia rakennemuutoksia ei ole kyetty toteuttamaan. Emme ole pystyneet auttamaan itse itseämme, vaan olemme heittäytyneet vientiodotusten vietäviksi. Kun viennin veto hiipuu, olemme uudelleen suossa.

Suuri osa poliittisista päättäjistä on lähtöisin julkiselta sektorilta. Noin 40 prosenttia kunnanvaltuutetuista saa palkkansa kunnilta. Yli puolet kansanedustajista on tullut valtion ja kuntien palkkalistoilta.

Julkisen sektorin näkökulmasta rahapula ratkaistaan veronkorotuksilla ja velalla eikä toiminnan järkeistämisellä.

Ratkaisut pitäisi kuitenkin sovittaa yksityisen sektorin ja palkansaajien mahdollisuuksiin tuottaa verotuloja. Ennen lisäveroja pitää olla uusia tuloja. Nyt näin ei ole.

Nyt tarvitaan malttia keskittyä päätöksiin, joilla syntyy uutta työtä ja mahdollisuuksia ottaa vastaan työtä.

Turun Meyerin-telakka on paras esimerkki siitä, miten toimintaa, johtamista ja asenteita muuttamalla pelastettiin konkurssikypsä yritys. Suomen lakkoherkimmästä työpaikasta on tullut menestyksen lippulaiva.

Iso vastuu tulevaisuudesta on ammattiliitoilla ja yrityksillä, jotka solmivat liittokohtaisia työehtosopimuksia. Palkat eivät saa nousta tuottavuuden kasvua nopeammin.

Äänestäjien ja ay-johtajien välillä on syvä kuilu."

Palkansaajien pitää erottaa toisistaan puoluepoliittinen valtataistelu ja talouden tervehdyttäminen. Ay-liikkeen pitäisi keskittyä jäsentensä etujen turvaamiseen eikä Antti Rinteen demarien hiipuvan kannatuksen tukemiseen.

Ranskan, Saksan ja Hollanninvaalitulokset osoittavat, että perinteinen oikeisto-vasemmisto -jako on historiaa. Asiat ratkaisevat, ei aate. Vaikka ay-johtajat ovat pönkittäneet vasemmistoa, puolueet ovat kärsineet karvaita tappioita.

Äänestäjien ja ay-johtajien välillä on syvä kuilu.

Kommentit (17)

Kommentit

Työn tekeminen ei ole kannattavaa Suomessa niin tehkää mieluimmin vähemmän ja tulkaa toimeen vähemmällä koska verottaja vie lähes kaiken.Yrittäjänä mieluimmin 6-8 tuntista päivää kuin 16 tuntista missä vaan verottaja hyötyy.

Tatu

Tää pietikäinen käy tasaisin välein tölvimässä AY liikettä. Siinähän on vanhalle miehelle loppuiäksi elämäntehtävää.- Noita pyöreävatsaisia ja hiukka harvahapsisia istuskelee juuri tammitiskin takana. Päämääränä päästä sanelemaan liittoon kuulumattomalle palkattomia harjoittelupaikkoja.- Sitähän tällä "työpaikkakohtaisella" tosiasissa tarkoitetaan.- Mutta kirjoittele pois... vanhan miehen puhdetöitä oitkän illan ratoksi.

Jopas ny

Palkkoja pitää heti nostaa 6 % :)
Vuonna 2012 kaikkien sektoreiden 2400000 palkansaajan työvoimakustannus oli 50600 euroa eli yhteensä 121 miljardia euroa vuodessa. Koska todellinen veroaste on lähelle 80 %, niin 6 %:n nousu lisäisi verotuloja 6 miljardia euroa vuodessa ja julkisen sektorin ei tarvitsisi velkaantua enää sen verran.
(Tehdyn työtunnin kustannus työnantajalle 31,6 euroa vuonna 2012 - Tilastokeskus 26.9.2014)

Kaavoittaja rules

Pietilä kertoi meille, etteivät palkat saa ylittää tuottavuuden kasvua. Muistaako kukaan koska niin on viimeksi käynyt? Viime vuosina ei ole palkankorotuksilla ylletty edes inflaation tasolle. Samaan aikaan kuitenkin pääomatulot ovat ennätyskorkealla ja niiden suhde, tietenkin, palkkatuloihin on muuttunut kapitaalien omistajien eduksi jo vuosikymmeniä. Jos tuon suhteen haluaisimme korjata esimerkiksi 60-luvun tasolle, jolloin meillä oli purkamisen asemesta varaa rakentaa n.s. hyvinvointivaltiota, palkkoja pitäisi nostaa ainakin neljänneksellä.

Myyryläinen

Kyllä minunkin pienistä pääomatuloista kolmannes menee veroihin , ne on hakittu palkkatulojen säästöillä,ja kun aikoinaan työelämään ammatikoulutuksen jälkeen tulin mm. lääkäreitä oli asukaslukuun suhteutettuna vain neljäsosa?

Isoisä

Suuri ongelma on jatkossakin kun etenkin valtuustoissa on kunnan ja /valtion palveluksessa jopa yli puolet valtuutetuista.Niin uudistuksia on todella suuria vaikeuksia tehdä ja maksaa todella paljon veronmaksajille?

Isoisä

Erään tietolähteen mukaan Suomessa on lähes 750 000 verovaroin työllistettyä "virkamiestä" työpisteineen. Jos asia on näin, voi jokainen yksityisellä sektorilla työskentelevä ynnätä mihin tämä maa on todellakin kohtuullisen kovaa vauhtia matkalla... :-)

venäjän trolli

Kun Pietilä edustaa n.s. neljättä valtiomahtia jolla on pitkänä periaatteena ollut ottaa asioista selko niin voisiko hän hän mennä kolkuttamaan Eteläranta 10:n ovelle ja kysyä, vaikka vahtimestarin välityksellä jos ei itse herroja häiritä, koska ja millaisissa oloissa työnantajilla olisi varaa palkankorotuksiin.

Myyryläinen

Enpä minäkään usko, että menee. Yritin vain kehottaa lehdistöä tekemään lehdistön hommia mutta sehän on täällä vapaan lehdistön maassa ihan turhaa. Lehdistö kun on vapaa olemaan tekemättä mitään mikä lisäisi ihmisten tietämystä ympäröivästä yhteiskunnasta.

Myyryläinen

A-P. Pietilä

A-P. Pietilä on Etelä-Suomen Median julkaisujohtaja ja pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja.

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.