Hyvää sisäilmaa ei saa riskeerata

Kätilöpisto suljetaan Helsingissä. Sädesieni pakotti oppilaat kotiopetukseen Ylivieskassa. Moni asuntokauppa päätyy käräjille homevaurioiden vuoksi.

Homeongelmat ovat valitettavan yleisiä, vaikka ongelmista on oltu tietoisia vuosikymmeniä. Hyväksi kuvitellut rakenneratkaisut ovat ajan kuluessa osoittautuneet toimimattomiksi.

Luonnonlait eivät muutu. Kosteus siirtyy rakenteisiin. Kun ilmasto lämpenee ja talvet leudontuvat, vettä voi sataa entistä enemmän. Tämä aiheuttaa haasteita rakentamiselle, varsinkin kun energiatehokkuusvaatimukset tiukentuvat.

Yksi osa energiatehokkuutta on rakennusten huolellinen tiivistäminen. Kylmä ei saa päästä sisään eikä lämpö saa valua harakoille. Toisaalta tiiviissä rakentamisessa kasvavat myös kosteusvaurioiden riskit.

EU:n energiasta 40 prosenttia käytetään rakennuksiin. Uudistamme parhaillaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä. Tulevina vuosina meidän pitäisi pystyä vähentämään energiankulutusta, jotta ilmastonmuutosta saataisiin hillittyä.

Kuluttaja tuntee pienentyvän energialaskun kukkarossaan. Järkevä energiatehokkuusinvestointi maksaa itsensä takaisin ja parantaa asumisen laatua.

Rakentaminen ja asuminen ovat yksi kokonaisuus, jossa terveellisen sisäilman tulee olla keskiössä."

Olen Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan mietinnönlaatijana painottanut sitä, että rakentaminen ja asuminen ovat yksi kokonaisuus, jossa terveellisen sisäilman tulee olla keskiössä.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää laatuun ja huolellisuuteen sekä rakentamisvaiheessa että ylläpidon aikana. Vanha ja hatara talo voi antaa paljon laiminlyöntejä anteeksi, uusi ja energiatehokas ei niinkään.

Emme saa joutua tilanteeseen, jossa vaarannamme hyvän sisäilman ja rakennusten pitkäaikaiskestävyyden energiatehokkuuden nimissä. Kun vaatimuksia asetetaan, ihmisten tavat ja tottumukset tulee ottaa huomioon. Suurinta osaa Suomen rakennuksista ei asu tai käytä rakennustekniikan insinööri.

Ilmasto-olosuhteet, asuminen ja rakentaminen vaihtelevat eri jäsenmaissa. Tekniset yksityiskohdat tulee jättää kansalliseen harkintavaltaan, kunhan yhteisesti sovitut energiansäästötavoitteet saavutetaan.

Kommentit (8)

Kommentit

Suomen energian kokonaiskulutuksesta taas vain 25 prosenttia käytetään rakennusten lämmitykseen muuta EU:ta kylmemmästä ilmastosta huolimatta, mutta eihän täällä monta rakennusta olekaan. Suomen rakennuspolitiikalla EU:kin voi saavuttaa vaikka minkälaiset energiansäästötavoitteet.
(Rakennuskannan energiankulutus laskee nykytoimilla vain vähän lähivuosikymmeninä - Suomen ympäristökeskus 26.10.2016)

Kaavoittaja rules

Ja huhuu Jäätteenmäki... Entäs ne lapset? Homepäiväkodit? Homekoulut? Joku byrogratian koneen rassaaminen (mahdollisimman hitaasti) ei näitä tällä hetkellä syrjäytyviä lapsia auta. Tarttisko jonkun, toimen ihmisen, ottaa homma haltuun, ja auttaa lasta hädässä?

rva Ränni

Ongelmaa ei saada hoidettua niin kauan kun rankentajalla ja rakennusvalvonnalla ei ole mitään kunnon vastuuta rakentamisen laadusta.
Rakentajan takuu on lähinnä vitsi. Rakennusvalvonta keksii uutta byrokratiaa täysin turhiin aiheisiin, kenttätarkastukset ovat myös huono vitsi. Käytännön asioista täysin tietämättömät virkamiehet, vanhempien valvontahenkilöiden oppiin kentälle. Nämä pulpettinsa taakse jmähtäneet kahvijuojat opettamaa kuinka rakennustöitä oiken valvotaan. Tässä ei etätyö käy päinsä ollenkaan.
Elinikäisen vamman aiheuttanut rakennusvirhe tahallinen tai tahaton rinnastettava henkirikokseen jota se on, ei vanhene koskaan.

Tolkkua2016

Tatu on oikeassa. Rakennukset ovat liian tiiviitä (ilma- ja kosteussulut), lämmöneristysvaatimukset ovat liian korkeat, rakentamisaikataulut ovat niin kireäåt, että rakenteet eivät kuivu ennen seuraavaa työvaihetta, rakennusmateriaalit kastuvat sateessa huonon säilytyksen vuoksi."Ikkunat pitää saada auki ja lämmöntalteenottolaitteet pois".

Terveellistä taloa ei ole ellei reilua ilmanvaihto ja energiankäyttö ole riittäviä. Ilmanvaihtoa ei saa kytkä pois öisin ja viikonloppuisin - mieluummin ikkunat raolle ja lämmitys päälle.

Vasta 1990 vuoden jälkeen on näotä hometaloja osattu poikkeuksetta rakentaa.

Joutilas

Sinä Anneli Jäätteenmäki olet ollut tekemässä päätöksiä Suomessa ja sinun aikaansaannoksiasi ihmiset joutuvat kärsimään. Muistatko mitä olit tekemässä 90-luvulla, antamassa täyden vallan rahoittajille ja rakennuttajille, sen miten ihmisiä voidaan vetää nenästä ja k...ta silmään. Sinä olet myös ollut tekemässä päätöksiä siitä, että Suomalainen työ on tullut kalliiksi, ettei se käy ulkomaille kaupaksi. Ja kaikki sen takia, ettei eduskunnalla ole järki sanonut mitään tai sitten olette olleet täysin lahjottuja eduskunnassa. Tämä tyhmyys näkyi jopa valtion yhtiöissä, siitä miten te kansanedustajat yhtiöitten hallituksissa, ette ymmärtäneet asioista yhtään mitään, mutta samapa tuo, kun hyvät kokous palkkiot sai niistä päätöksistä jotka olivat sontatunkion tasoa.

ma_vaan

Viimeksi toissa viikolla, esim Helsingiltä on tullut moneen kouluun kehoitus, että säästöjä pitää saada lisää ja se voidaan toteuttaa edelleen ilmanvaihtoa pienentämällä/sulkemalla öisin. Rehtorit sitten tätä talouspaineissa tottelevat. Laissa taas sanotaan, että riittävän ilmanvaihdon tulee toteutua, myös silloin kuin rakennusta ei käytetä. Kehoitus on siis jopa lain vastainen. Kyllä se on niin, että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee ja sillä tullaan tuhoamaan lopulta kaikki Suomen julkiset rakennukset.

Päivänaikana syntynyt hiilidioksidi ja kosteus tulisi poistaa yön aikana, ei riitä että ilmastointi suljetaan kello 17. Voidaan verrata pyykkiin. Heti kun se on pesty, niin kosteusmäärä ei enää lisäänny. Voiko pyykin silti siirtää heti pesun jälkeen muovipussiin odottamaan seuraavaa käyttöä?

Ennen ilmanvaihto toimi riittävästi, sillä rakennukset/ikkunat jne. olivat harvoja. Lisäksiesim. koululuokkia tuuletettiin välitunneilla ikkunan avulla. Nykyinen koneelinenilmanvaihto toimii myös, aivan varmasti oikein käytettynä jopa entistä painovoimaista paremmin (tällähän paremmalla toimivuudellahan nykysysteemeitä usein perustellaan). Ongelma on siinä, että jokainen kohde tarvitsisi oikein toimiakseen oman käyttöinsinöörin, joka ymmärtäisi asioita sekä valvoisi ilmanvaihdon oikeaksi tilannekohtaisesti. Kun näin ei ole tuhotaan osamattomuuden ansiosta jatkossakin 100 vuotta ongelmitta toimineita rakennuksia. Rakennuksia jotka on viimevuosina peruskorjattu nykysäädösten mukaisesti ennergiatehokkaiksi.

Nykypäivänä kenelläkään ei ole vastuuta kokonaisuuksista vaan katsotan kapeasti omaa tonttia, ymmärtämättä mahdollisia haittoja muualle. Pitkässä juoksussa kokonaistaloudellisesti edullisin unohtuu lyhytnäköisyyden vuoksi. Puhumattakaan kansanterveydellisistä vaikutuksista.

AH

Anneli Jäätteenmäki

Anneli Jäätteenmäki on varatuomari ja Euroopan parlamentin varapuhemies (kesk.).

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.