Muokkaa

Motto vuodelle 2017: Etsitään yhdessä uusia vaihtoehtoja!

Uudistukset ovat viime vuosikymmeninä myllertäneet myös korkeakoulumaailmassa. Akateemisen työn työehdot ovat kiristyneet, mutta arvomaailma ja ideaalit säilyvät. Markkinoituminen, kasvanut kilpailu ja uuden julkisjohtamisen tehostamiskäytännöt ovat ravistelleet akateemisen työn sosiaalista järjestystä ja uraodotuksia, esimerkiksi työnjakoa, statusasemia ja palkitsemista. Akateemisen työn paradoksaalinen piirre on kuitenkin se, että akateemisen työn tekijät motivoituvat työhönsä ja pitävät tiukasti kiinni työnsä arvopohjasta.

Akateeminen työura on proletarisoitunut. Pätkätyöläisyys ja epävarmuus ovat lisääntyneet, mutta myös vakaammassa työsuhteessa olevien työn autonomia on vähentynyt. Monet alun perin hyvääkin tarkoittavat kehittämistavoitteet ovat kilvoittelussa usein muuttuneet irvikuvikseen. Saneeraus ja näivettäminen on kohdistunut niin oppialoihin ja tutkimussuuntaukusiin kuin ihmisiin ja yhteisöihin, jotka ovat tiedeheimoihinsa ja traditioihinsa kiinnittyneet ja kiintyneet.

Kesällä 2016 ilmestynyt Tiedepolitiikka -lehden numero 2/2016 on omistettu akateemisen työn muutokselle ja vaihtoehtojen etsimiselle vaihtoehdottomalta näyttävään tilanteeseen (http://www.tiedeliitto.net/tiedepolitiikka_lehti/tp2_16.htm). Numero perustuu Työelämän tutkimuspäivillä 10 vuotta kokoontuneen työryhmän annille, jossa yhteisvoimin parannettiin maailmaa. Sen lisäksi että ryhmä kokosi tutkimusta akateemisen työn muutoksista, aiheina olivat myös muut julkisen sektorin ammattialat, kuten sosiaali-, terveys- ja opetustyö. Julkisen sektorin ammattien muodonmuutos ja eetoksen kyseenalaistaminen yhdistävät monia korkeasti koulutettuja tänä päivänä. Ammattilasta riippumatta kilpailun kiristymisen myötä on syntynyt näköalattomuutta ja yhteisesti jaettuja kokemuksia siitä, että on joutunut vaihtoehdottomaan tilanteeseen. Tästä syystä arvioinkin, että tämä lehti koskettaa myös Tampereen Akateemiset naiset ry:n jäseniä ja heidän kokemuksiaan työelämän myllerryksistä, vaikka ei työskentelisikään yliopistossa.

Karin Filander pohtii yliopistojen moraalijärjestyksen muutosta julkisuudessa käydyn keskustelun valossa. Vaikka työntekijät elävät kiireen, itsensä esittämisen ja tulosodotusten paineessa, heidän työtään motivoi jatkuva tarve omakohtaisesti tärkeäksi koetun yliopistotyön tekemiseen. Oili-Helena Ylijoki purkaa yritysyliopiston käytäntöjä ajankäytön näkökulmasta. Tutkimustyötä määrittää yhä enemmän aikataulutettu projektiaika ja tutkimusrahoitukseen sidottu työrytmi, mikä vie tilaa tutkimukselle korvaamattomalta prosessiajalta. Prosessiaika on ajatonta aikaa, jossa on tilaa yllätyksille ja odottamattomille käänteille. Se on luovan työn kokonaisvaltaista ja hidasta, pohdiskelevaa ja nautiskelevaa aikaa.

Keijo Räsänen analysoi yliopistotyötä ja organisaatiomuutosta tunnetilojen näkökulmasta. Kun yliopiston illuusio on monen kohdalla romahtanut, mielialat ovat ankeita ja toimintamahdollisuudet tuntuvat olemattomilta. Toisaalta yliopistomaailmassa on myös niitä maanikkoja, jotka elävät lähes yli-inhimillisen huippuyliopistounelman pauloissa. Mutta kapuaminen ”huipulle” saattaa myös epäonnistua, ja maanikosta tuleekin kyynikko. Räsänen haastaa lukijaa tutkimaan oman työnsä taktiikkaa, politiikkaa, moraalia ja itseään akateemisen työn tekijänä. Hän avaa lukijalle omakohtaisen ja koskettavan esimerkin siitä, miten retkimelonnan kautta voi avata vaihtoehtoisia maailmoja työn muutosten, olotilojen ja olemisen suhteiden tunnistamiselle, kohtaamiselle ja jakamiselle, myös toipumiselle ja toivolle.

Jussi Onnimaa muistuttaa lukijaa siitä, miten organisaatioiden muisti voi olla valikoiva. Organisaatiot kantavat kollektiivista historiaa. Ne ovat sekä ilon että unohduksen tuottajia. Muutosten pyörteissä halutaan usein tietoisesti unohtaa menneisyys. Vaihtoehtojen löytäminen tähän vaihtoehdottamalta tuntuvaan tilanteeseen saattaa kuitenkin onnistua kyseenalaistamalla vallan kätkettyjä itsestäänselvyyksiä muistamalla uudelleen ja pohtimalla yhdessä työnsä tarkoitusta ja toimintatapoja.

Tämän lisäksi lehdessä on keskustelupuheenvuoroja, joissa pohditaan akateemisen opetustyön muutosta ja sen eettisestä perustasta (Jauhiainen, Laiho & Jauhiainen), yliopiston merkityksen murenemistä sekä uutta tieteen ja yliopiston ideaa, joka herättää toivoa (Trux). Lehdessä on myös kolme kiinnostavaa kirja-arvioita: Koko elämä töihin – koulutus tietokykykapitalismissa (Vastapaino 2015), Kestävä työ ja hyvä elämä (Kasvio. Gaudeamus 2014) sekä Strateginen johtajuus – löytyykö sitä valtakunnalliselta tasolta ja korkeakouluista? (Seminaariraportti).

Tiedepolitiikka lehden tämän numeron kokosivat työryhmän vetäjinä toimineet Karin Filander ja allekirjoittanut. Haluan jakaa työryhmän antia kanssanne, sillä työryhmä on valloittava esimerkki siitä, miten akateemisen työn tekijät eri tieteenaloilta, yliopistoista ja työpaikoilta voivat jakaa kokemuksiaan työn arjesta, etsiä ja keksiä vaihtoehtoja yhdessä. Työryhmässä hiottiin kriittistä ajattelua ja järjen käyttöä sekä tuettiin toinen toisiamme. Pohdimme ja kokeilimme yhdessä toisin tekemisen tapoja. Loimme ilon ja toivon tiloja. Toivuimme yhdessä.

Korkeasti koulutetut naiset elävät juuri sellaisissa työpaikoissa, joista lehden artikkelit kertovat. He kokevat juuri niistä muutospaineita ja hype-odotuksista, joiden keskellä moni meistä elää tai jotka ovat tuoreessa muistissa, kun työura on saattanut yhtäkkiä päättyä saneerausten ja leikkausten seurauksena. Kirjoitukset auttavat tunnistamaan niitä tunnetiloja ja olotiloja, joita muutosten keskellä eläminen itse kunkin kohdalla tarkoittaa. Vaikka muutokset näyttäytyvät vaihtoehdottomilta, haluan bogissa rohkaista lukijoita tekemään yhdessä – vaikka yhdistystoiminnassa - jotain oman työnsä ja sen edellytysten sekä omien tunne- ja olotilojensa kohentamiseksi. Tämä arvoihin perustuva työ luo vaihtoehtoja vaihtoehdottomuuteen, auttaa muistamaan ja puolustamaan luovaan työhön tarvittavaa prosessiaikaa.

 

Terveisin Lea Henriksson

Tampereen akateemiset naiset ry:n hallituksen jäsen

 

Tampereen Akateemiset Naiset

Tampereen Akateemiset Naiset ry saattaa eri-ikäiset ja eri aloille valmistuneet naiset kohtaamaan toisensa. Vuonna 1949 perustetussa ja nyt maan kolmanneksi suurimmassa akateemisten naisten yhdistyksessä on runsas 90 jäsentä.

Yhdistyksen keskeinen toiminta on kuukausittaisissa jäsentapaamisissa ja teemana on tänäkin vuonna akateemisten naisten muuttunut toimintaympäristö ja uralla eteneminen.

Katso lisää https://www.sites.google.com/site/taanry/