Jammu pakina: Vaalit

Ihmisem muisti on heiko, mutta onneks se sentääm muistaa joitain tärkeitä asioita elämänsäv varrelta. Esimerkiks Vikki muistaa ensimmäisen seksikaverinsa. Mutta nimi ei tum miälee.

Mää taas muistam eruskuntavaalit jo ihan tualta 1940-luvulta asti. Kansa veti Länkelmäen syrjäkulmilla pyhähynttyyp päällensäj ja käveli kuus kilometriä vaalipaikalle, Hirvijärven koululle.

Kyläm mukulakkin oli mukana ja sekotti poliittista pakkaa. Porvariel lapsoset ja punikkien kakarat kirmaili yhressä. Ja ison talom perillinen kähmi maantiänojassa torpparin tyttöö.

Mutta muuten oli juhlallista. Lippu liahu koulun katolla, vaalisalasuus oli pyhä ja akakkin oli hiljaa, ennenkuj Jokis-Maijja tiarusteli salin ovelta isoon ääneen että: ”Missäs kopissa täälä niitä kommunistia äänestetää?”

Kommunistik koitti nääs siihen aikaav vänkällä kaapata Suamee. Monet niihi höynähtiki. Mutta ropakanta iski lujaa takasi. Levitettiin semmostakij juttua, että Neuvvostoliitossa kävi pualuettoimistossa varkaita. Piirisihteeri valitti miliisille, että hulikaanit vei mennessääm mummuassa vaalitulokset. Miliisi ihmetteli, että mitäs sillov väliä, kylähän ne tulokset jo tunnetaa.

”Ei näitä”, vastas sihteeri. ”Nää oli nääs ens vuarev vaalien.”

Samansorttinen näyttää meininki niillä kulmilla olevav viäki. Läpinäkyvät vaaliuurnat ja pyssymiähep paikalla, totes Vikki. Vaikka ei sempualesta, sotahommat tuli miäleen Suamessakin aina viikkoo ennev vaalia keskiyällä. Pualueet sai sillon kiinnittää seiniiv vaalimainoksensa. Alko kauhee vasarampauke.

Pualueppukarit juaksi kilpaa paraillep paikolle. Temarit tuli ens ja löi mainoksensal lankkuaitaa. Porvarit tuli perässä ja naulas omansan niittem päälle. Kommunistit kyttäs kulman takana niin kauvvan kun tappelu loppu ja iski sitten sirpij ja vasaran kuvansap päällimmäiseks.

Hämeenkaruj jalkakäytävill ä oli sahapukin näkösiä vaalimainostelineitä vähintään kakstuhatta. Päätellen siittä, että kerran ennen resitentivvaalia Hämäläisen Kalle potki niitä hönössä nurin. Ja sai sakkoo kolmestasarasta. Vaikkei kaatanuk kun Kekkoset.

Niettä kovaa oli vaalityä ennevvanhaa. Toivosen Ottokim meni Pohjammaallev vaalijuhliim puhuun tyäväinaatetta. Takasintullessa silloli kurkussa rinki, ninkun olis hirressä roikotettu. Se oli kumminkiv vaan kaulus punasesta pairasta, jonka lapualaiset oli repiny Otom päältä.

Jammu

Tällä palstalla julkaistaan Jammun pakinoita.

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.