Kommentit
Minäkin alan downshiftaamaan, sitä ennen on vaan kerävä pieni matkakassa, että pääsee tekemään sitä muualle(esim Thaimaa). Tälläisessä "hyvinvointivaltiossa" ei paljoa shiftailla. Pelkkä vuokra pilaa kuukauden...4-6 kk loikka pois tästä sosialismista olisi kyllä paikallaan ja jos onni käy löytää matkaltaan jotain puuhaa ja voi jäädä sinne.
Yleisesti on myös tiedossa että "downshiftaajilla" on jo henkilökohtainen talous turvattu ja sen turvin on helppo ottaa löysemmin. Tohtori Simosen urahistoriaa ja talouttakin olisi voinut hieman valaista artikkelin yhteydessä. Olisi kiinnostavaa tietää onko hyvät tulot tulleet verorahoista vai kaupallisesta toiminnasta työpaikkana ? Verorahoitteisissa julkisen puolen tohtoritöissä harvemmin stressi painaa muutenkaan samoin kuin kaupallisella puolella.
Jo keskituloisella alkaa olla vaikeata shiftailla mihinkään suuntaan, kun jokainen päivä on leivässä kiinnipysymistä ja asuntovelkojen maksua. Tämä koskettaa yli 80% suomalaisista.
Pienet lapset osaavat nauttia elämästä eri tavalla kuin aikuiset koska heillä ei ole aikuisen velvoitteita ja vähän samantapaiseen elämäntyyliin tuolla ilmeisesti pyritään. Raha on vain rahaa, mutta sillä voidaan hallita ihmisiä koska jokaisen pitää syödä, juoda ja asua jossakin. Vaikka olisi rahasta tiukkaa, niin kannattaa kuitenkin oppia nauttimaan elämästä muutenkin kuin murehtimalla rahoja. Se on vaikeata, mutta kun taidon oppii pääsee paljon helpommalla eivätkä muut pääse pompottelemaan enää samalla lailla.
Kumpi ompi tärkeämpi? Molemmat.
Yrittäjälle huonosti sopiva muoto koska jos ei ole rahaa tilillä maksakseen kaikki yrityksen tuomat laskut jotka ovat lakisääteisiäkin ja verot yli 50%kaikkesta niin seuraa ulossotto ja konkurssi.Yrittäjä on tyytyväinen ainoastaan kun tili pulottaa maksuvaraa laskuille.Sehän tiedetään että pienyrittäjät joutuvat elämään pienillä palkkoilla suuri osa jopa vaan 1000euroa kuussa niin sillä tavalla kuuluvat downshiftajiin.
Leila Simonen, valtion apurahalla elävä downshiftaaja :) tästä saisi kummeliin uuden sketsin
Kyllä vaan luokka- ja tuloerot kasvavat Suomessa kiihtyvää vauhtia. Downshiftaus on tietenkin mahdollista vain hyväpalkkaiselle, turvattua elämää viettävälle ihmiselle. Kyllähän sitä kuka tahansa ottaisi rennommin, jos se vaan olisi mahdollista, mutta se ei ole mahdollista matalapalkkaiselle perheelliselle, vaikkei olisi edes velkoja. Pahinta tässä kaikessa on se, että näistä hyväosaisten kotkotuksista oikein hehkutetaan siihen tyyliin, että se olisi jotenkin oma valinta. Tämä ylimielinen tyyli: "jos haluat mersun, niin hanki sellainen" on alkanut todella pahasti nostaa päätään Suomessa, saa nähdä kuinka kauan köyhtä viitsivät sietää tuollaista.
Kyllä toi onnistuu, täytyy vaan olla valmis "uhrauksin", pienempi liksa ja pienemmät menot. Yksinkertaista. Kauppareissuilla ja muilla nk. vapaa-ajan matkoilla siirtymällä auton käytöstä pyöräilyyn säästää satasia, samoin miettimällä jokaisen automatkan, onko välttämätön ajo. Ruoassa voi säästää, suosimalla -30% tuotteita ja katsomalla ennen kaikkea hintalappua, myös itse voi kalastaa ja marjastaa. Sähköä voi säästää katsomalla vähemmän televisiota ja minimoimalla muutenkin sähkölaitteiden käytön. Pienistä puroista tulee iso summa. Ennen kaikkea, aivoja käyttämällä, pääsee yllättävän pieniin menoihin ja markkinavoimat jäävät nuolemaan näppejään.
Auto pois, pienempi asunto, osapäivätyö kunhan lapset lakkaavat tarvitsemasta äidin kukkaroa....Jep.
Auto pois, pienempi asunto, osapäivätyö kunhan lapset lakkaavat tarvitsemasta äidin kukkaroa....Jep.
Satatonnia omin käsin tahkottua rahaa tilillä, mutta ei mitään mihin sitä käyttää.
Ongelmat ovat monet...
Eiköhän ryhdytä koko knsa downshiftaamaan. Ja sitten perään itkemään hyvinvointivaltion romahtamista. Muistellaan sitten, ketkä tätä maata pitivät pystyssä. Työtä nokka tuhisten tekevät, vapaa-aikanaan omakotitaloa rakentavat ja lapsensa omilla tuloillaan pukevat ihmiset. Siitä heitä palkitaan aikanaan sillä, että he maksavat omasta pussistaan vanhuudenhoitonsa ja tietysti myäs näiden downshiftareiden hoidon.
Kun ryhtyy jo nuorena ammattipoliitikoksi, niin downshiftaaminenkin onnistuu. - Monella heistä ei minkäänlaista tutkintoa ja työkokemuskin siviilissä rajoittuu kesätöihin kouluaikoina.
Aluksi merkittävään asemaan puolueen nuorisojärjestössä. Sitten voikin päästä ministerin avustajaksi tai muuhun nuoren aikuisen puoluevirkaan.
25 - 30 -vuotiaana eduskuntaan. Jos tippuu eduskunnasta tai kyllästyy eduskunnassa toimimiseen, niin puolue-eliitti järjestää mukavan palkkioviran. - Tai sitten ryhtyy konsultiksi hyödyntäen puoluetoveri- ja muuta poliitikkoverkostoa. Moni yhtiö ja järjestö on valmis maksamaan tehokkaalle lobbaajalle.
Hitsi, noinko helppoa? Olet varmaan jo noin tehnytkin? Miksi et, vastustako downshiftaamista?
Mulla on muitakin ehdotuksia.
Ala jonkun suuren firman toimitusjohtajaksi tai hallitusjäseneksi. Miljoonia tulee joka luukusta ihan pelkästään kavereitten kanssa sopimalla sopivista bonuksista.
Entäs NHL:n huippujääkiekkoilija, rahaa huikeasti peruskoulupohjalla, kuten vaikkapa Teemu Selänne.
Formulakuskien palkat huitelevat nekin miljoonaluokassa ja ainakin ammattikoulu näyttää riittävän. Tuskin sitäkään vaaditaan.
Entäpä maailmankuulu kirjailija? Nobel-palkinto on miljoonia ja vielä lisäksi kirjanmyynnit.
Tai mene höpöttään aikasi jonnekin rauhasta ja syleile ihmisiä tms. Nobelin rauhanpalkinto, kuten todettiin , on miljoonia sekin.
Kaikilla noilla on mahdollisuus downshiftaamiseen muutaman vuoden pikku touhuilun jälkeen, aivan kuten poliitikotkin.
Tällaisissa "oravanpyörästä pois" -jutuissa pitäisi aina kertoa, mistä ja miten paljon henkilö saa tuloja. Vähäruokainen ihminen pärjää halvalla, kun asunto ja muut perushankinnat on suoritettu eikä velkaa ole.
Nuoremman väen downshiftaamisesta tehdään loppu hallituksen kehysriihessä torstaina.
Kyllä suurin osa suomalaisista ihan pakosti elää dowshiffaamalla eli ei kuluta mihinkään turhaan. Ei perus köyhä ihminen voi enään menojaan karsia ja ostoksista tinkiä, kun ei saa pakkollisiakaan hankittua. Näin mietittyä tuollainen elämän tapa on ainostaa sellaisille ihmisille joilla on talaoudellisesti siihen varaa eikä niille joiden elämän tapa se on pakosta. Se on kuitenkin varmaa, että rahalla ei osteta onnea, terveyttä eikä ystäviä mutta raha helpottaa elämää.
Downshiftaus, Suomessa, leppoistaminen alkaa vasta kun pullamössösukupolven juppitavoille opetetut "mulle kaikki heti" hyypiöt lopettavat golffaamisen, zumbailun ja kakaroidensa ratsastustunnit... eivätkä käy Alpeilla laskettelemassa kuin joka toisella hiihtolomallaan.
Ja paljon muutakin tarpeetonta kun lopettavat! Samaa mieltä kanssasi!
Jeeee... hyvä me :-)
Kyyhkynen vai kana? Jokainen saa valita elämäntapansa kuten haluaa, jos se kunnioittaa muiden oikeuksia ja ei häiritse muita. Onko "kyyhkynen" esim. sairaaloisen ylipainoinen ettei voi liikkua esim. zumpata tai edes hiihtää, laskettelusta puhumattakaan. Onko elämäsi ja sielullinen tyhjyytesi ja mieltäsi aina riivaava kateus ja mustasukkaisuus johtanut siihen, että vahdit, kritisoit ja arvostelet muiden elämää ja ratkaisuja.
Aikaisemmin säälin tuollaisia ihmisiä, nykyisin ajattelen, että kyseessä on sielullinen "sukupuolissairaus", jota ihminen levittää ympärilleen, jopa nettien keskustelupalstoille. Mietippä "Kyyhkynen", jos sinulla vaikka olisi ns. kyyhkysen klamydia.
Jos vertaa muihin hyvinvointivaltioihin niin Suomalaiset downshiftaa aina koska harva ihan oikeasti kuluttaa rahaa Suomen maassa.Tuulipuku kansa on oikea nimitys ja kuulemma ulkomailla Suomalainen asuu niissä halvoissa hotelleissa jotka muut ei huoli.Se on kossu,tupakka ja reikäleipä ja sininen makkara.
Ehkä yrittäjäporukoissa tehdäänkin noin, en tiedä. Me muut kyllä elämme ihan normaalia harmaan arkista keskivertoelämää... tosin ilman kossua ja röökiä.
Jos on tavallinen virtanen ja alkaa downshifailla niin tulee nälkä... --- kyllä downshiftausta on vain varakkaille ihmisille. Tai selaisele joka on hyvä sponsori.
Oma palkka 2500€ netto ja mukavasti saan kerrytettyä kassaa downshiftailuun. Olen 33.v ja aina katsonut tarkasti rahojeni perään.
Vaan eipä tule mieleenkään vähentään työntekoa juuri nyt kun olen parhaassa työiässä, yt-neuvottelut hoitavat ratkaisun viimeistään sitten kun täytän 40-v.
Olen IT:alalla ja takana maaliskuussa 12:sta yt-neuvottelu. Joka kerta vanhin väki lähtenyt ulos ja alan olla vanhimpien joukossa talossa. Ehkä seuraavalla kerralla jo minä?
100k€ säästöni ovat kiinni asunnossa/osakkeissa/jalometalleissa. Eipä tuo vielä mihinkään riitä jos laadukasta elämää on ½ jäljellä =/
Kyllä mulla kulkee nuo asiat aika käsikädessä, ei rahaa niin vituttaa ihan varmasti.
Tosin eihän tässä yhteiskunnassa enää tavallisia ihmisiä arvosteta töineen.
Kyllä sitten kiitellään kun apu tulee kuitenkin hädän hetkelläkin ja nopeasti.
1300 euroa kk nettopalkkaa saan käteeni, eipä tuolla shiftailla mihinkään vaikka onkin yrittäjämies taloudellisena turvana. Kummasti tuo rahani menee tarkalleen ruokaan ja sähkölaskuihin, eikä yhtään jää yli. Kuljen bussilla, en katso telkkaria, vaikka muut perheenjäsenet töllöttävätkin sitä. Meillä ei ole myöskään lainaa. En matkustele mihinkään. Köyhän downshiftaus onnistuu parhaiten jäämällä työttömäksi, mutta sitten pitää olla jatkuvasti varuillaan työkkärin suhteen ja se taas häiritsee downshiftausta ;)
Perinteisille asioille ja ilmiöille on keksitty uusi nimi: downshiftaus, jotta se saataisiin kuullostamaan hienolta ja puoleensavetävältä. Elämän kohtuullistamisesta on kysymys.
Ei ahnehdita työtä eikä mammonaa. Kuuluukohan tämä noihin firmojen ylimpien johtajien ja osakkaiden huoneisiin??
Perinteisille asioille ja ilmiöille on keksitty uusi nimi: downshiftaus, jotta se saataisiin kuullostamaan hienolta ja puoleensavetävältä. Elämän kohtuullistamisesta on kysymys.
Ei ahnehdita työtä eikä mammonaa. Kuuluukohan tämä noihin firmojen ylimpien johtajien ja osakkaiden huoneisiin??
"Perinteisille asioille ja ilmiöille on keksitty uusi nimi: downshiftaus, jotta se saataisiin kuullostamaan hienolta ja puoleensavetävältä. Elämän kohtuullistamisesta on kysymys. "
Täällä Suomessa puhutaan leppoistamisesta, se on ihan oiva sana kuvaamaan arkielämän ottamista - edes vähän - iisimmin. Se on varmasti hyvä asia, se siirtää sydäriä tuonnemmaksi... luultavasti :-)
Kyseinen ilmiö sopii parhaiten hyvässä taloudellisessa asemassa oleville. Erityisesti sopii,
että mies tienaa parisuhteessa olevalle naiselle riittävästi hynää, että tämä voi toteuttaa
itseään. Tämä toimii myös ilman noita hienoja ilmaisuja. Tavallinen kansa toteuttaa tätä
hienoa "trendiä" koko elämänsä ajan. Tiedä häntä, jos se sydäri siitä sitten siirtyy... :-) :-)
Kun marginaalivero aste työlle on nostettun 55-60%:iin, niin kaikki järkevät jättävät lisätyöt tekemättä eli downsiftaavat, kuten (osin pakon edessä) moni työtön. Tätä on hyvinvointiyhteiskunta.
Aika paljon pitää tienata, että veroprosentti on 55-60%. Ja noilla tuloilla on pelkästään kohtuullista, että verottaja ottaa osuutensa ylisuurista tuloista.
Mikä muuten on "marginaalivero"? Mun verokortissani ei ainakaan ole mitään sellaista, eikä ylitöitäkään ole sellaisella verotettu, vaan kaikki vuotuiset ansiot menevät ihan samalla veroprosentilla. Missä teen väärin?
"Aika paljon pitää tienata, että veroprosentti on 55-60%. Mikä muuten on "marginaalivero"?"
Niinpä ja niin... mutta piti kuitenkin ottaa kantaa. Keskity hopealusikkaan... mutta älä sekota hopeaa alpakkaan... äläkä laamaan.
Olet onnellisessa asemassa, kun et tiedä mikä on markinaalivero.
jatka samaan malliin. Tieto katos tuo tuskaa.
yy eli yksinhuoltaja-yrittäjä , taistelee leivännurkassa lastensa hyväksi. Mieli tekis shiftata ja tanssia, mutta ei ole aikaa eikä rahaa, lopulta ei energiaakaan iltaisin lähteä enää "harrastelemaan", lapsiakaan ei voi tuntikausiksi jättää omien tanssien vuoksi. Yritin jossain vaiheessa, jopa samassa paikassa salsaa, mutta eipä se yy:ltä onnistu. Ajattelin, että jossain vaiheessa voin ja ehdin höllätä, yy:tä on jatkunut sitten jo 10 vuotta kovaa tahtia, vain haaveissa shiftataan, kroppa huutaa rentoutusta ja kukkaro euroja, pakollisia sellaisia !
yy eli yksinhuoltaja-yrittäjä , taistelee leivännurkassa lastensa hyväksi. Mieli tekis shiftata ja tanssia, mutta ei ole aikaa eikä rahaa, lopulta ei energiaakaan iltaisin lähteä enää "harrastelemaan", lapsiakaan ei voi tuntikausiksi jättää omien tanssien vuoksi. Yritin jossain vaiheessa, jopa samassa paikassa salsaa, mutta eipä se yy:ltä onnistu. Ajattelin, että jossain vaiheessa voin ja ehdin höllätä, yy:tä on jatkunut sitten jo 10 vuotta kovaa tahtia, vain haaveissa shiftataan, kroppa huutaa rentoutusta ja kukkaro euroja, pakollisia sellaisia !
80% Suomalaisista ovat downshiftajia mutta tuskin omasta valinnasta,useimmiten sattumalta koska se kuuluu Suomalaisen luonteeseen tulla pienellä toimeen oli sitten rahaa tai ei.Suomalainen tekee kaikken itse eikä ole palvellujen käyttäjä suuressa mittakaavassa.Ja edelleen tuulipukukansaa.
Yksi loistava downshiftaamisen tapa on olla hankkimatta lapsia. Säästyy aivan uskomaton määrä aikaa, rahaa ja vaivaa.
Heh, luin vasta nyt, mitä downshiftaus kokonaisuudessaan tarkoittaa. Minä olen luonnostani downshiftaaja vaikka joudunkin tekemään pylly ruvella töitä saadakseni perheelleni ruokaa. En omista juuri mitään, omaisuuteni mahtuu yhteen pieneen huoneeseen käsittäen muutaman kirjan ja cd:n sekä kaapillisen vaatteita, sängyn, työpöydän (tätä läppäriä en omista). En ole koskaan haaveillut siitä, mitä muilla on, kun evvk. En matkustele, meikkaa, käy harrastuksissa, vietä lainkaan sosiaalista elämää paitsi netissä eräällä keskustelupalstalla. Downshiftaukseen pitäisi ehdottomasti lisätä pidättäytyminen sosiaalisesta elämästä, koska ihmiset kuormittavat kaikkein pahiten. Kun on päivän töissä, jossa on muitakin ihmisiä (vaikkei niiden kanssa joudu olemaan edes tekemisissä), niin kyllä vaan on takki niin tyhjä, ettei jaksa olla enää perheenjäsenten kanssa. Oikeaoppinen downshiftaaja on ehdottomasti noiden muiden juttujen lisäksi erakko.
Kaikki vaan downshiftaamaan ja hakemaan oikeaa elämää. Jo autoilua vähentämällä säästää satoja euroja vuodessa, ja oravanpyörässä huhkitut rahat eivät menekään kasvottomille suuryrityksille, vaan voi käyttää mieluiten olla käyttämättä. DS on asenne, jossa hypätään tästä järjettömästä kierteestä; tehdään töitä 50 vuotta ja annetaan kaikki aika työlle, viikonloppuisin ravataan ostoskeskuksiin jossa kulutetaan vaivalla ansaitut roposet ja taas viikolla tekemään markkinavoimille tulosta. Asiaa!
Downsiftaajat ovat varsinaisia omanedun tavoittelijoita, vailla vertaa. Jättävät verot maksamatta (koska eivät vaivaudu tekemään työtä) ja ylpeilevät elävänsä markkinatalouden lakien yläpuolella. Tosiasiassa he ovat taitavasti laskelmoivia (ei euroissa, mutta ajassa) super yksilökeskeisiä oman edun tavoittelijoita. Maksimointi omaa hyvinvointiaan, toisten kustannuksella. Pentti Linkola taitaa olla ainoa aito downsiftaaja ja vielä rehellinen sekä johdonmukainen vihreä (ihmisiä pitää vähentää, koska muuten luonto tuhoutuu).
Itselläni on kyllä aina ollut ehkä tärkeintä että tilillä on rahaa, vaikka sitä en työn takia kerkiä käyttämään. Ei siitä tiedä mitä pakottavia rahantarpeita eteen tulee, terveyteen liittyviä ongelmia, taloon liittyviä ongelmia, autoon liittyviä ongelmia, kyllähän näitä riittää..
Miettikääs sitä, että jos joku parempituloinen tai varakkaampi ihminen downshiftaa, luopuu työpaikastaan tai ainakin osin luopuu siitä, joku enemmän työpaikan tarpeesa oleva saa töitä.
Pienipalkkaisilla ei tietysti ole varaa enää vähentää, mutta keskipalkkaisilla, joilla ei ole lapsia tai elävät omillaan, saattaa hyvinkin olla mahdollisuus alentaa kulutustasoa ja tuloja.
Joitain vuosi sitten puhuttiin ideasta vähentää kaikkien työaikoja ja jakaa työ sitä kautta tasan = kaikille työtä. Tämähän on samaa ideaa.
Mitä muuta downsiftaus on kuin vuorotteluvapailla oleilemista... ja siihen on varaa vain niillä pullamössöämmillä joilla - vielä - on mies joka elättää.
Kun elämän suolana on harrastukset jotka maksaa niin downshiftauksen voi unohtaa.Laji tuntuu sopivan sellaisille jolla ei ole unelmia.Itse olen syntynyt maailmaan vaan ja ainoastaan kokeakseni montaa unelmaa ja moni niistä on toteutunut mutta tosin shoppailu ei oleminun unelmani.Rahaa en rakasta mutta unelmieni takia sitä on tarvinnut paljon.
Sana vuorotteluvapaa on kummallinen. En ymmärrä, miten ollaan "vuorotellen vapaana". Kuullostaa lähinnä siltä, että avioliitossa pariskunta sopii, että ollaan vuorotellen "vapaana" eli toinen on tiukasti naimisissa ja toinen vapaalla naimisista olosta ja sitten toisten päin.
Minä olisin leppoistanut elämääni oli minulla siihen rahaa tai ei. Tein montakymmentä vuotta työtä peräsuoli pitkänä. Kun eräässä vaiheessa tajusin sen järjettömän raatamisen enkä enää jaksanut, minulle oli ihan sama mistä se vähäinen elättämiseeni tarvittava raha löytyy. Minä olen tehnyt 7 päivää viikossa duunia, olemattomin lomin, tuonut yrityksille miljoonia ja työllistänyt paljon ihmisiä. Yhden epäonnistumisen myötä menetin kaiken mitä olin omistanut.
Voisin olla yhteiskunnan elätti vailla mitään omantunnontuskia. Nyt kuitenkin puoliso pystyy minut elättämään.
Itse pidän paljon fiksumpina kuin itseäni ihmisiä, joilla jää aikaa tärkeille asioille: perhe, ystävät, harrastukset. Järjetön raataminen ja noidankehä ei tee kuin katkeria ihmisiä. Tästä keskustelustakin sen huomaa, kun kateelliset keksivät syitä millä arvostella leppoistajia ja selitellä sitä miksi heidän itse on pyörässään oltava. Hassuinta on selittää sitä ylevästi yhteiskunnallisilla syillä... Alkaa melkein naurattaa...
Kerro mikä sellainen harrastus ja unelma joka olisi tyydyttävä olisi joka ei vaadi rahaa.Ja kerrotakoon että unelmafriikkit ei tyydy yhteen unelmaan vaan elämä täytyy olla monisäikeinen heidän kohdalla.Perus unelmat minun kohdalla on liikuntaa eri muodoissa joka ei maksa paljon mitään mutta se on vaan kuntopohja niille muille unelmille jotka maksaa.Mutta pelkään että tulevassa Suomessa suurin osa joutuu valitsemaan downshihtauksen jo siitä syystä että Suomella on valtavat taloudelliset ongelmat jotka vasta on tulossa.Niin nautikaamme niin kauan kun voi välttää niinkin tylsän elämämuodon kuin downshfiting joka on eläkeläisen puhaa.Kutsuisin mielummin elämämuodon downshittings jos siihen on pakotettu koska terve ihminen ei moisesta nauti.
Tarkoitin siis, että ihmisillä on erilaisia unelmia ja kaikki ei vaadi rahaa. Jonkun unelma voi olla vaikka jonkun harvinaisen kukan löytäminen metsästä, tosin kuluuhan sitä etsiessä kengänpohjat. Joku muu voi haluta avaruusmatkalle ja se vaatii rahaa. Ei voi yleistää.
Harrastus mikä ei maksa: lukeminen, luonnossa kulkeminen, marjastus, sienestys, kirjoittaminen. Mainioita kaikki. Unelmat: elämä tässä ja nyt, ei se vaadi rahaa mitenkään erityisesti.
Seuraava tavoite on maailmanympärimatka kestäisi yhden vuoden minun tavalla tehtynä niin kerro miten sen tekisi ilman rahaa.Eikä jää viimeiseksi unelmaksi,raha on luotu käytettäväksi.
Ei varmaan ilman rahaa sinun tavallasi. Nuorena lliftausmatkalla tapasin nuoren miehen, joka oli ollut "ilman rahaa" liftimatkalla monta vuotta Englannista. Teki töitä maatiloilla ja missä sattui, että pääsi jatkamaan matkaa. Pikkureppu, josta roikkuivat varakengät. Se olis mun tapa matkustaa.
Downshiftaaminen on mukavaa, mutta sillä on myös varjopuolensa. Hyvinvointivaltio rakennetaan ja ylläpidetään työllä. Korkein elintaso syntyy sellaisiin valtioihin, joiden kulttuuriin kuuluu ahkeruuden arvostaminen. Tämä pätee valtiotasolla vielä voimakkaammin kuin yksilötasolla. Miehelle downshiftaaminen merkitsee myös arvonlaskua parisuhdemarkkinoilla. Miehen pariutumisen ja tämän sosioekonomisen aseman välillä on erittäin vahva tilastollinen yhteys. Naisten taipumus ihastua korkeassa sosioekonomisessa asemassa oleviin miehiin on evoluution tuottama ominaisuus, joka on syntynyt, koska tällaisilla miehillä on ollut paremmat mahdollisuudet tuottaa resursseja lasten kasvattamiseen.
Nykyinen tapa käsittää hyvinvointivaltio ei ole ikuinen. Pelkkä ahkeruus ei valitettavasti riitä. Kyllä ziljoona kiinalaista voi olla ahkeria, mutta ei ziljoona kiinalaista silti voi hyvin.
Ennen tehtiin sikana hommia, ettei näännytty nälkään. Nyt on lannoitteet, tehokkaat korjuuvälineet, eläinten tehotuotanto, tehokas ruuan tuotanto yms. Ahkeralle rengille tai piialle ei vaan välttämättä löydy hommaa, vaikka kuinka kouluja kävisi.
Meidän pitää ratkaista miten työt jatkossa jaetaan. Teetätetäänkö osalla porukkaa sikana hommaa ja toiset (työhön halukkaatkin) saavat katsoa vaan vierestä?
Tai ehkä meistä kaikista tehdään lähihoitajia...
"Tai ehkä meistä kaikista tehdään lähihoitajia..."
Hyvä pointti... mut kyl jokunen tarttee kouluttaa akateemiseks pyllynpyyhkijäkski... niitä pullamössöämmät kutsuu lastentarhanopettajiks.
Meidän S-marketin edusta on päivisin täynnä daunsiftaajia. Siellä ne raapii kokoon pullorahat, se hakee jolla euroja on ja kaikki nauttii. Ei huolta huomisesta eikä töistä. Vuokran maksaa sossu. Todellista shiftausta!
Mutta eihän downshiftauksen ajatus ole heittäytyä elämäntapatyöttömäksi juoppolalliksi, vaan antaa enemmän aikaa itselle ja omille harrastuksille, perheelle yms. Kyllä työnantajat nykyään osaa puristaa työntekijöistä kaikki mehut irti ja myös kaikki vapaa-aika, josta olet valmis luopumaan kelpaa heille mainiosti. Onnea kaikille uraohjuksille, mutta itse valitsen hieman erilaisen lähestymistavan elämään.
Downshiftaamisen yhteydessä olisi oikeampaa keskustella työmarkkinoiden polarisoitumisesta ja prekariaattikehityksestä, eikä niinkään elämäpolitiikan kulttuurisista jäennyksistä, kuten juttussa näyttää käyneen.
Nyt asioista puhutaan vain eri nimillä, joka on toki poliittisesti korrektia. Toisin sanoen downshiftaamisen virallinen muoto on vuorotteluvapaa, jolla on valtiovallan siunaus. Tupon ja korporatismin hengessä toteutunut raamiratkaisu virallisti downshiftaamisen mm. vuorotteluvapaan jatkumisena. Asioista päättivät aidosti ei-parlamentaariset tahot.
Vuorotteluvapaa on dowshiftausta, kalliisti verovaroin subventoitua vapaa-aikaa rajatulle ryhmälle. Siitä hyötyvät jo vakaassa työmarkkina-asemassa olevat, pääasiassa julkisella sektorille työskentelevät parasiitit. Onkin irvokasta, että samat tahot, jotka edustajineen kritisoivat rahamarkkinoiden toimintaa, jossa hyödyt yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan, toimivat itse aivan samoin. Sosialismi tuntuu siis kelpaavan keskiluokalle ja ylemmälle keskiluokalle sangen hyvin.
Kaiken kaikkiaan työmarkkinariskin epätasaisesta jakautumisesta johtuvat lieveilmiöt tulevat suomaiselle yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Kalliimmiksi kuin lomautetut, työttömät tai pitkäaikaistyöttömät, joihin sentään jollakin tasolla sisältyy mahdollisuus, kyky ja halu tuottavaan työhön sekä kansantalouden kasvattamiseen.
Työnantaja ei ikinä saanut minusta puristettua mehuja, vaikka olin työhullu. Nyt eläkkeellä on kiva muistella, kuinka hoidin kaikki hommat ja olin hyödyksi yhteiskunnalle. Nyt vasta on downshiftaamisen aika.
Ihmettelen surkimuksia, jotka ovat nääntyvinään nykyisen työtaakan alla.
Hyvä hyvä! Noin sitä pitää.
Teitä onkin aika paljon eläkkeellä. teitä, jotka hoiditte aina kaikkien tunareittenkin hommat. teitte kaikki työt itse. Todellisia sankareita.
Jännää, koska kaikki yt-neuvotteluissa irtisanotutkin on aina samoja. Niitä, jotka on parhaita työntekijöitä. Ja ovat hoitaneet muidenkin hommat. Ja hyvin...
Kyllähän sitä voi Macbook sylissä kertoa downshiftaavansa, vaikka todellisuudessa elintaso on huomattavasti korkeampi kuin monella pienipalkkaisella, jotka tekevät työtä pitkiä päiviä.
Todellisuutta vain sellaiselle jonka elintaso on niin hyvä että siitä voi huomattavasti tinkiä, ilman että mikään varsinainen perustarve jää tyydyttämättä.
Onhan se hienoa, että voi ottaa iisimmin. Tosin ihmettelen, minkä takia? On autot, talo ja kesämökki sekä vene hankittu, silti ei tulisi mieleen leppoistaa eloa.
Solidaarisuusveronkin maksan mielelläni, niin voivat laiskanpulleat leppoistaa eloaan ja politiikot tuhlailla verovaroja.
Töitä kannattaa tehdä aina eikä odotella perintöjä tai sitä, että Joku Muu maksaa/hoitaa asiat puolestasi ja sitten kun ei hoida niin se on sen Jonkun Muun vika kun pitää mennä töihin tai ei voi leppoistaa elämäänsä..
Ainoa missä pitää leppoistaa on tämäjoka asian kaupallistaminen sekä ostamisen kautta tuotava ihanuus ihmiselle. 90 %:illa Suomalaisista on liikaa tavaraa varastoissa, kotona ja lisää pitää silti saada koko ajan. Ihan kuin meistä olisi tullut lapsia koko kansakunnasta?
On se niin kauheaa käydä töissä..
"90 prosentilla suomalaisista on liikaa tavaraa varastoissa..." - kiitos näistä sanoista. Kun luin tätä keskustelua, niin ajattelin juuri kirjoittaa samantyyppisesti.
Palkka menee pääasiassa elämän perusasioihin, mutta kyllä oravanpyörä myös juoksuttaa ihmisiä, jotta on varaa ostaa viimeisen muodin mukaiset pelit ja vehkeet. Jos ei itselle niin sitten lapsille.
Downshiftaaminen on ilmeisesti käännös sanasta syrjäytyminen ja nuorisohan downshiftaa j0 runsain mitoin. Tulevaisuudessa varmaan kaikki tekevät sitä ja maailma pelastuu. Setelipaino kannattaa sijoittaa kelan viereen, jotta jaettavaa riittää.
linkolan pentti on ollut oikeassa, kun on yrittänyt puhua askettisen elämän puolesta, nyt alkaa ihmiset viisastua, ja puntaroimaan kulutusyhteiskuntaa. harmi vain että suomessa ei pysty eikä saa elää omavaraisesti. herrat vääntää lakeja ettei ihmiset vain tule vähällä rahalla toimeen.
SAK:n ex. puheenjohtaja nykyinen työministeri Ihalainen ihmettelee, miksi Suomessa on 110 000 nuorta ilman jatkokoulutusta. Siksi kun jouten olosta maksetaan niin hyvin. Ja vanhat duunarit saavat olla rauhassa ilman kilpailua töissä. Downsiftauksesta maksetaan hyvin. Ei siinä mitään ihmettelemistä ole. Nyt vaan minipalkka SAK:n ehdotuksen mukaisesti 1800 euroon kuussa, niin saadaa lisää työttömiä eli downsiftaaja, työministeri saa taas ihmeteltävää. Työttömyys maksaa jo nyt 10 mrd € joka ikinen vuosi.
Pienet on rahavarat, jos toimeentulotuella elää. Eikä sitä alaikäiset edes saa. Ei nuo 100 000 nuota (onkohan luku oikea...) ilman koulutusta ole keskenään samanlaista väkeä, ei voi niputtaa. On eri syitä olla pudokkaiden joukossa. PK- seudulla ei edes ole tarpeeksi ammattikoulutuspaikkoja, ja jos meidän peruskoulu hoidetaan niin, että 20 - 30 % pullautetaan ulos vaikka eivät ole päässeet oppimistavoitteisiin niin on tekemistä. Tavoitteeet eivät ole edes korkeat, mutta kun ei ole tukisysteemeitä tarpeeksi.
Nuorella aikuisikään ehtineellä voi köydä huonosti. Jos esim. koulu takkuilee sairauksien takia, saattaa jäädä ilman opintotukea JA ilman toimeentulotukea. Esimerkkejä on lukuisia turvaverkojen pettämisestä.
Tuo 1800 € minimipalkkavaatimus on oikea. Nyt saattaa esim. yksityisillä terveydenhoitoaloilla olla alle 1000 € kk-palkka. Kuka sillä elää. Pitääkö olla niin monimutkaista elämän että pienpalkkaisten pitää hakea toimeentulotukia voidaksen tulla toimeen?
On suomessa tutkittu juttu, että vaikka maksettaisiin nuorille alhaisempia palkkoja, eivät työnantajat työllistä sen enempää. Pitäisi olla velvoitetyöllistäminen yrityksille.
Onneksi voi downshiftata myös etätöitä tekemällä. Ei tarvitse kuluttaa aikaansapääkaupunkiseudun ruuhkissa ja säästetyn matka-ajan voi käytää omaan itseensä/perheeseensä.
Etätyö toki aina parempi, mutta pk-seudun ajallisesti lyhyet ruuhkat pystyy välttämään myös joustavilla työajoilla. Ei ruuhkaa aamulla klo 9 jälkeen eikä illalla klo 17 jälkeen.
Eihän yksityistä yrittäjää voida väkisin velvoittamaan pakkotyöllistämään ketään.Tosiasia on että ns sanotut korkeapalkkaiset työpaikat varmasti ovat tulevaisuudessa tiukemmassa. Koulutus vaatimukset, kilpailu hakijoiden kesken kiristyy.Yrittäminen sen kautta työllistäminen vähenee. Ei ne yli 100k tulot ilmaiseksi tule. Itse koulutin itseäni tli 5v ja vasta 15v alallani työskennelläsäni tuloni ylitti tuon rajan joka nyt palkitaan kateudella sekä Urpolaisen solisaadisuusverolla.
Vuosien miljoonatuloilla voi ostaa esim. runsaasti osakkeita ja elää sen jälkeen pääomatuloilla. - Esim. 5 k€/kk riittää enemmän kuin hyvin elämiseen.
Pois töistä ja leppoistamaan kuten minä tein. Suosittelen todellakin vilpittömästi kaikille jotka siihen vain suinkin kykenevät.
On se vaan niin hupaisaa, kun hallitus yrittää patistaa porukkaa töihin, pidentää ja paksuntaa työuria, ja toiset sen kuin vastustavat sitä, minkä ehtivät. Siitä kai se tasapaino syntyy, mutta uskottavuus kyllä kärsii.
Kyllä down shiftaaminen on ok., mutta pankkitilin saldo pitää suomalaissosialistiseen tapaan olla runsaamman puoleinen, sosiaaliviranomaisten toimesta. Nykyisin kun on paljon sinkkuja, niin PANKKI DILDO saattaisi olla kiva ylläri downshiftaaja sinkku vanhalle piialle.
Mikähän tässä maailmassa sitten on kun tulee tarve hypätä oravanpyörästä pois? Vetää välillä henkeä ja leppoistaa! Eikö ihminen kestä nykypäivän elämää / työelämää? Itsehän olemme maailman tämmöiseksi tehneet!
Minä olen downshiftannut jo 15 vuotta.
Tämä tosin ei ole ollut vapaaehtoista, tai tarkoitushakuista toimintaa.
Tälleen kun on välillä töissä ja sit taas ei olekkaan, on helppo shiftailla.
Se on toisinaan jopa välttämätöntä.
Harmi, että esimerkiksi pankit eivät suhtaudu tälläiseen shiftailuun ollenkaan positiivisesti.
En siis saa asuntolainaa, kulutusluottoa tai edes luottokorttia.
Mutta kyllä tämä daunsiftaus on vaan niin leppoisaa touhua.
Mukavaa, että tohtoristason tutkijakin on sen huomannut ja hymyilee noin iloisesti ja energisesti tyylitellyssä vaatetuksessaan ja designlaseissaan iloisen positiivisessa paikassa.
Tyytyväisyys omaan elämään on tietyssä suhteessa pankkitilin saldoon.
" Ei ne yli 100k tulot ilmaiseksi tule. Itse koulutin itseäni tli 5v ja vasta 15v alallani työskennelläsäni tuloni ylitti tuon rajan joka nyt palkitaan kateudella sekä Urpolaisen solisaadisuusverolla."
Tjaa. Jotkut kouluttauvat tuon saman 5 vuotta ja saattavat 30 vuoden työkokemuksen jälkeen saavuttaa tuon 100 tuhannen rajan kolmen vuoden yhteenlasketuilla ansiotuloillaan. Esimerkiksi. Ehkä sinulla on aihettakin olla solidaarinen?


















