Kouluruokien kilpailutus alkaa ensi vuonna – Näillä alueilla yksityinen laittaa ruuat

Lasten ateriat kilpailutetaan Hatanpään, Peltolammin, Multisillan ja Härmälän alueilla vuonna 2013.

Alueilla on kouluja, päiväkoteja ja Hatanpään lukio.

Kilpailutuksen tarkoituksena on kokeilla, tuottaako joku muu ateriat tehokkaammin ja edullisemmin kuin Tampereen kaupungin omistama Tampereen Ateria.

Tällä hetkellä Tampereen Aterian tekemät kouluateriat maksavat keskimäärin 2,40 euroa aterialta. Hintaan sisältyvät kaikki kulut kuten raaka-aineet, henkilökunnan palkat ja kiinteistöjen vuokrat.

Kilpailutuksen takia noin 20 työntekijää siirtyy Tampereen Aterialla muihin työtehtäviin.

– Työntekijöille on jo tiedotettu asiasta, kertoo Tampereen Aterian toimitusjohtaja Tarja Alatalo.

Yksityisellä yrityksellä ja Tampereen Aterialla ei ole välttämättä samaa ruokalistaa. Alatalon mukaan periaatteiden pitää kuitenkin olla molemmille samat.

– Ruokalistojen on oltava samantasoiset. Emme tietenkään voi ohjata heidän hankintojaan, mutta periaatteet ympäristönäkökohdista, kestävästä kehityksestä ja raaka-aineiden jäljitettävyydestä on oltava samat.

Written by:

Marjo Rämö

Ota yhteyttä