Makumaailman uutiset: Amarillo uudistui, Trattoria käy torilla

Makumaailma
Kommentoi

Sokos Hotel Ilveksen ravintolat ovat uudistuneet. Amarillossa muutettiin baaritiskien ja esiintymislavan paikkoja, minkä myötä ravintolaan saatiin lisää asiakaspaikkoja.

Ukko Nooassa suurin muutos oli lasitetun terassin muuttaminen osaksi ravintolaa.

Tammikuussa jälleen avautunut Fransmanni puolestaan laajeni näkyvästi Koskikeskuksen suuntaan.

Laajennuksen myötä ravintolan pinta-ala kasvoi ja asiakaspaikkoja saatiin lisää lähes neljäkymmentä.

Ravintola Arthur uudisti myös ruokalistansa. Ravintola sijaitsee Holiday Club Tampereen Kylpylässä.

Uusi menu toi liha- jakalatarjontaan lisää vaihtoehtoja. Liharuokien osalta ruokalista on täydentynyt muun muassa karitsalla ja sorsalla, ja kalatarjonnasta löytyy kuhaa niin sitruunavoilla kuin kermaisen kalakeitonkin muodossa.

Lisukevalikoimaan on tuotu muun muassa ohraa ja pekoniperunaa. Myös viinilista uudistui. Talon viiniksi valittiin sisilialainen Tannu Organic luomuviini.

Ravintola Trattoriassa nautitaan uuden ruokalistan antimista.

– Tavoittelemme tunnetta torintuoreista raaka-aineista. Tärkeintä on ruuan maku ja laatu sekä se, että asiakas nauttii ateriasta, ravintolapäällikkö Sanna Westman kertoo.

Samoihin aikoihin listauudistuksen kanssa Trattoriassa tehdään hienosäätöä lounastarjontaan.

Ruokailun päätteeksi Trattoriassa voi tehdä myös herkkuostoksia. Ostosten mukaan saa reseptin.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.