Tammerfest saa uuden pääareenan ja luopuu Keskustorin teltasta

Paikalliset
Kommentoi

Tämän vuoden Tammerfest kokee merkittäviä alueellisia muutoksia. Viime vuosien valtavan kysynnän vuoksi Suomen suurin kaupunkifestivaali saa Pakkahuoneen, Keskustorin ja Vuolteentorin rinnalle uuden pääareenan.

Tänä vuonna yleisölle avataan pääsy myös Ratinanniemeen, jossa tarjolla on musiikkia kahdelta lavalta kaikenikäsille.

Alueella on erilliset K-18 -anniskelualueet, joten myös perheen nuoremman polven voi ottaa keikoille mukaan.

Sisäänkäynti alueelle tapahtuu Laukontorilta uutta Laukonsiltaa myöten. Paikalle pääsee myös Ratinan kautta, jossa on toinen sisäänkäynti. Alue vastaanottaa 8000 festivaalivierasta. 

Ratinanniemessä esiintymisensä ovat torstaina vahvistaneet Apulanta, Kotiteollisuus, Viikate, Mokoma ja Stam1na, perjantaina Yö, Popeda, Neljä Ruusua, Kaija Koo ja Petri Nygård sekä lauantaina Eppu Normaali, Lauri Tähkä, Chisu, Cheek ja Erin. Runsaasti lisää ohjelmaa julkistetaan myöhemmin. 

Paljon yleistä keskustelua herättänyt Keskustorin teltta jää tänä vuonna unholaan, mutta alue tarjoaa silti tapahtumalle perinteiseen tyyliin musiikkipitoista ohjelmaa - tällä kertaa maksutta.

Muun muassa Klubilla totutusti nähdyt Kari Peitsamon iltapäiväkeikat siirtyvät Keskustorille. Alueelle tulee nousemaan keskieurooppalaistyylinen ruoka- ja juomakeidas, jossa on satsattu tuotteiden laatuun ja tunnelmaan.  

Muina tapahtuma-areenoina säilyvät kaupungin klubit. Lisää ohjelmajulkistuksia tehdään koko kevään ajan.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.