Ystävänpäivänä valtakunnassa kaikki keikalla!

Rock City
Kommentoi

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää.

Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäivä on kerännyt valtavan määrän bändejä esiintymään kotimaan merkittävimmillä keikka-areenoilla. Kaikki keikat ovat ilmaisia. Näyttääkin siltä, että luvassa on Suomen historian vilkkain ja äänekkäin tiistai-ilta.

– Meillä on klubien kanssa tavoite, että ystävänpäivänä Suomi kuuluu avaruuteen! Bändejä on tulossa sellainen liuta, ettei ainakaan paljon jäädä vajaaksi, Eeka Mäkynen Helsingin Nosturista hehkuttaa.

Tapahtumia järjestetään yhdeksässä kaupungissa. Tamperetta edustaa Mansen aktiivisin live-liiteri Klubi.

– Oli heti selvää, että lähdemme tähän mukaan.

– Esiintyjiksi saimme kaksi aktiivista tamperelaista, joista Picnic with Lulun folkpopissa on harvinaista lämpöä. Jukka Ässä puolestaan tuo iltaan kaunista maalailua ja sielukasta iloluontoisuutta, Alex Regan Klubilta kertoo.

Vuonna 2010 perustettu Suomen rock-klubien liitto on itsenäisten ja säännöllistä elävän musiikin toimintaa järjestävien klubien yhteenliittymä, joka tuo esiin keikkajärjestäjien näkökulmaa musiikkibisnekseen ja edistää elävän musiikin arvostusta. Tällä hetkellä liittoon kuuluu yli 20 klubia ympäri Suomen.

Klubin lisäksi tamperelaista elävän musiikin osaamista yhdistyksessä edustaa Yo-talo.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.