Kunnon kannustus antaa kapinajätkälle opiskeluintoa

Kouluissa marssijärjestys on väärä. Oppilaan tueksi ei tarvita niinkään lopputyöntekijöitä kuten psykologeja vaan enemmän apuvoimia opetuksen alkupäähän.

He voisivat olla vaikka nuoriso-ohjaajia tai kouluavustajia. Pääasia, että koulutyössä tukea tarvitseva oppilas pysyy opetuksen vauhdissa.

Näin toteaa erityisohjaajana Pirkanmaan ammattiopistossa toimiva Jukka Innanen. Hänellä on vuosien kokemus nuorisotyöstä ja urheiluvalmennuksesta. Hän on toiminut myös erotuomarina ja heidän kouluttajanaan.

Innanen on kirjoittanut ja kustantanut kirjan Ryhmänohjaus estämään nuorten syrjäytymistä, jossa antaa konkreettisia neuvoja kaikille kasvattajille siitä, miten estetään nuoren putoaminen opiskelun ja elämän kelkasta.

– Resursseja ja varoja pitää jakaa toimijoille eli opettajille. Heitä pitää saada lisää ja kouluihin pienemmät opetusryhmät.

Nuorta on otettava ajoissa niskasta kiinni, eikä hyssytellä, jos näyttää siltä, että mennään väärään suuntaan. Tähän Innanen on kehittänyt kolmivaiheisen ohjaavan järjestelmän.

Valkoinen vaihe on ensimmäinen. Siinä ryhmänohjaaja ja opiskelija käyvät keskustelun, jossa pyritään ratkaisemaan opiskelua häiritsevät tekijät Tässä vaiheessa ohjaajan olisi syytä löytää myös jotain hyvääkin opiskelija toimista.

Ylös kirjataan esimerkiksi, onko oppilas häirinnyt opetusta tai myöhästynyt jatkuvasti tunnilta. Myös oppilaan mieliala kartoitetaan. Keskustelusta tiedotetaan aina myös alle 18-vuotiaan opiskelijan huoltajalle.

Jos nämä toimet eivät tuota tulosta seuraa Keltainen vaihe, joka on selkeä varoitus ja tulkinta opiskelijan tarkoituksellisesta välinpitämättömyydestä.

Tässä vaiheessa ryhmänohjaajan vastuu siirtyy opolle, erityisopettajalle tai jollekin muulle tukipalvelun henkilölle.

Jos tämänkään jälkeen ei ole päästy rakentaviin tuloksiin, otetaan esille kolmas eli Punainen vaihe. Siinä mainitaan, että on tehty kaikki voitava opiskelijan hyväksi, kuultu vanhempia ja kun mikään ei tepsi, määrätään rangaistus.

– Rehtori ja opettajat eivät voi tehdä mitään isoja ratkaisuja, jos heille ei ole kertynyt tarpeellisia todisteita. Tällä kolmivaiheisella menettelyllä sitä kootaan, Innanen toteaa.

Myös opettajaa helpottaa, kun hän on tehnyt velvollisuutensa. Vasta sitten, jos menettelystä ei tule tulosta, tulevat ammattiauttajat mukaan.

– Kun kolme vaihetta otetaan käyttöön, on näytettävissä tosiasioita eikä tarvitse ihmetellä, kuka on vastuussa, jos oppilas joudutaan esimerkiksi erottamaan. Tieto menee myös ajoissa vanhemmille.

Ammattikoulussa opiskelevat ovat iältään 16–20-vuotiaita nuoria, jotka hakevat paikkaansa maailmassa. Päässä on kova myllerrys ja mielessä kaikki muut kuin kouluasiat.

Opettajilla on suuri haaste saada oppilaat motivoiduksi ottamaan koulutyö tosissaan ja koulunkäynti voi mennä vinoon jo alussa.

– Ennen oli niin, että jos olit teoriassa heikko, niin käytännön työssä onnistuit paikkaamaanne puutteet. Nykyisin on yleistynyt se, että ei osata käytännössäkään, Jukka Innanen sanoo.

Nykynuoret eivät ole tottuneet korjailemaan mitään. Jos polkupyörä hajoaa, ostetaan uusi.

– Tämän päivän nuorilla ei ole sellaisia kädentaitoja kuin meillä oli. Opettajat eivät aina tätä huomaa ja lähtevät liian vaativista tehtävistä liikkeelle.

Jukka Innanen on kuullut monen oppilaan suusta, että he ovat vain tyhmiä ammattikoululaisia.

– Mutta kun heidän kanssaan alkaa jutella ja tosissaan tutustua heidän ajatuksiinsa ja arkeensa, nousee jokaiselta jokin juttu, mikä sujuu. Kun sitten kehuu, että sinähän huippusälli oot, alkaa kerä aueta, itsetunto pikkuhiljaa kohota ja koulunkäynti maistua. Kapinajätkänkin pitää saada puhumaan itse itselleen järkeä.

Innanen on havainnut, että usein ryhmän kovin kundi on oppimisvaikeuksissa.

– Hänen pitää kaikella muulla touhulla peittää se, ettei osaa tehdä sitä mitä muut.

Vaitiolosääntöä voisi kouluissa Innasen mukaan höllentää oppilaan parhaaksi.

– Nyt opettaja ei saa sitä tietoa, mikä on kuraattorilla ja terveydenhoitajalla. Jollakin oppilaalla voi olla esimerkiksi hahmotushäiriö, eikä siksi ymmärrä työpiirustusta. Opettaja ei tiedä haitasta mitään ja tulkitsee, että oppilas on laiska.

Jälki-istuntojen muuttamista työvelvollisuudeksi Innanen pitää arveluttavana.

– Se on vaikea toteuttaa. Millä nämä oppilaat saa siivoamaan vessoja, kun he eivät viitsi opiskellakaan ja kuka tätä toimintaa valvoo? Tähän keskusteluun pitäisi kysyä kokeneiden opettajien mielipidettä. Heillä on sitä todellista tietotaitoa.