Runeberg-palkinto Tampereelta kotoisin olevalle Katja Ketulle

Paikalliset
Kommentoi

Runeberg-kirjallisuuspalkinto ojennettiin sunnuntaina Porvoon kaupungintalolla kirjailija Katja Ketulle romaanista Kätilö.

– Teos on kieleltään poikkeuksellisen hurmaava. Lauseen rytmiikka etenee kuin nuori ylioppilas kedolla vanhoissa kotimaisissa elokuvissa. Erilaisten sanojen moninaisuus ei tukehduta vaan antaa lisää happea, palkintoraati kiittelee.

Katja Kettu

s. 10. huhtikuuta 1978

syntynyt Tampereella, oppinut puhumaan Rovaniemellä, opiskellut Turussa, työskennellyt Lontoossa, Tallinnassa ja Tampereella, ja asuu tällä hetkellä Helsingissä

kirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja

valmistunut Turun taideakatemiasta animaatio-ohjaajaksi 2001 ja opiskellut Tampereen yliopistossa Suomen kirjallisuutta ja mediakulttuuria

tekee työkseen myös animaatioita ja laulaa vapaa-ajallaan Confusa-yhtyeessä

teokset: Surujenkerääjä (2005), Hitsaaja( 2008), Kätilö (2011)

Lähde: Wikipedia, WSOY

Voittajan valitsi kahdeksan ehdokkaan joukosta raati, johon kuuluvat kirjailija Mikaela Strömberg, kirjailija, käsikirjoittaja ja opettaja Vuokko Tolonen ja kriitikko Ville Hänninen.

Kettu kuvaa teoksessaan Lapin sotaa naisnäkökulmasta.

– Lauseet ovat meheviä, maanmakuisia, lihaisia. Ruokavertausta käyttääksemme: Kettu ei ole kirjoittajana tyytynyt vain sisä- ja ulkofileeseen vaan ymmärtää myös maksan, munuaisten, kateenkorvan ja kivipiiran konstailemattoman hienostuneisuuden. Se on vastavalmistuneena pöytään tuotu sisälmyslautanen: pelottava mutta kiehtova, raati kuvaa Katja Ketun teosta.

Lauseet ovat meheviä, maanmakuisia, lihaisia.”

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareförening kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986. Palkinto jaetaan vuosittain Porvoossa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivänä 5. helmikuuta.

Palkinto on luotu tukemaan laatukirjallisuutta, mutta myös antamaan uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistämään Runebergin päivän viettoa. Runeberg-palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkintosumma on 10 000 euroa.

Kätilö on aiemmin palkittu muun muassa Kalevi Jäntti -palkinnolla.

Kirjablogistit äänestivät romaanin myös vuoden 2011 parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi. Blogistanian Finlandia -nettiäänestyksessä sai ääniä kaikkiaan 44 kirjaa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.