Tamperelainen Jami Hynynen päätti pistää pystyyn oman yrityksen, koska sen kanssa on helpompi operoida markkinoilla.
Mikä sai sinut ryhtymään yrittäjäksi?
– Olen aina pitänyt katutaiteesta ja taiteesta. Maalasin erään taulun, josta tuli kehuja, ja ajattelin mihin kaikkeen voisi omaa kädentaitoa käyttää. Puoli vuotta sitten päätin maalata ensimmäisen dekin (skeittilaudan) ja positiivista palautetta tuli paljon. Kun ensimmäinen yhteistyöpyyntö tuli, mietin että on hankalaa toimia yritysten kanssa jos en itse ole yrittäjä. Nyt olen maalannut toistakymmentä lautaa ja tauluja, ja tälläkin hetkellä työstän neljää dekkiä ja kolmea taulua. Vaikka opiskeluiden ja työn ohella ei aikaa tunnu riittävän, silti oman toiminimen laittaminen tuntui järkevältä ja asioita helpottavalta.
Miten lähdet nyt taittamaan taantuman selkää?
– En usko että taantuma juurikaan minun alallani tuntuu. Varsinkaan kun toimintani on vielä niin pientä ja alkutaipaleella. Yritän luoda mahdollisimman hyviä kontakteja ja vaihdella käyntikortteja mahdollisimman paljon. Itse pyrin olemaan nöyrä ja realistinen. Kyllä nämä skeittilaudat tekevät paremmin kauppaa rapakon takana, koska harrastajia on Suomessa suhteessa todella vähän.
Miten aiot erottautua kilpailijoista?
– Omalla tyylilläni ja mielikuvituksellani. Yritän tehdä laudoista ja tauluista mielenkiintoisia ja huomiota herättäviä.
Miten arvioit yritystoimintasi riskejä?
– Taloudellisesti ei riskejä ole koska olen saanut materiaalia miltei ilmaiseksi. Harrastuspohjalta aloitettuna ja ilmaista sosiaalista mediaa käyttäen ei voi korkealta tippua. Toki kirjanpito ja tuleva verkkokauppa tarvitsevat pääomaa. Niihinkin kyllä löytyy erittäin edullisia vaihtoehtoja!
Miten rohkaiset muita aloittamaan yrittämisen?
– Rohkeasti vaan! Ensimetriin kannattaa varata aika. Siellä voit jutella asiantuntijan kanssa, mikä ratkaisu olisi sinulle paras.
Miten näet talouskehityksen Suomessa menevän yrityksesi näkökulmasta?
– En uskalla nyt miettiä liikaa tulevaa. Tietysti toivon että ihmiset kiinnostuvat dekeistä Suomessa, ja mahtavaahan olisi jos kysyntä lisääntyisi.
Tamperelaisen juttusarjassa esitellään arjen sankareita, jotka tainnuttavat taantumaa perustamalla oman yrityksen tai laajentamalla vahvasti liiketoimintaansa. Ehdota yrityksiä juttusarjaamme: tre.toimitus@lehtiyhtyma.fi.