UUTISET
Café Soolossa Tampere-talossa on tarjolla herkkuruokaa Ruokagalleriassa. Taideteoksilla on maalauksellisia nimiä kuten Aurinko laskee sun selkäsi taa, Caesar Lapin lumoissa ja Isäni viljavat pellot.
Pizzeria Denniksessä ovat alkaneet talven teemaviikot, joiden pääosassa on pehmeä mozzarella.
Mozzarellajuusto on olennainen osa italian keittiötä. Se on lähtöisin Napolin seudulta ja säilyi hyvin kauan paikallisena herkkuna. Suomessa mozzarella alkoi tulla kansalle tutuksi vasta 1990-luvun aikana.
Kaikki erikoisviikkojen menuun annokset on rakennettu tämän herkullisen juuston ympärille. Tavallisen mozzarellajuuston lisäksi annoksissa on käytetty Bufalamozzarellaa ja savumozzarellaa.
Erikoismenusta löytyy alkuruokia, pizzoja, pastoja sekä á la carte-ruokia!
Mozzarellamenu on tarjolla 2. maaliskuuta asti.
Ravintola Roast on uusinut ruokalistansa. Uusi lista on laadittu erityisesti asiakkaiden mielipiteitä ja suosikkiannoksia silmällä pitäen.
Suuren suosion saavuttaneiden Burgerviikkojen jälkihuumassa listalle on lisätty entistä enemmän erilaisia hampurilaisannoksia, jonka lisäksi vanhalta listalta suositut karitsan potka ja lohipastrami tekevät uudistettuna paluun listalle.
Roast on myös laajentanut etanoiden makumaailmaa monilla eri makuvaihtoehdoilla ja etanoita saa tilata nyt myös kahdentoista kappaleen pannuissa. Rouhealta listalta löytyy edelleen liha-ruokia, uutuutena villisikakäristys. Chilipäille on taas oma listansa, jolta löytyy tulisia annoksia.