Pääkirjoitus: Hämeenkatu nousee taas porinan aiheeksi

Kolumnit
Kommentoi

Nyt se vasta parkuna alkaa. Kaupungin kaavailuissa on kieltää yksityisautoilu Hämeenkadulta. Näin konsultti sanoi tiistaina. Ydinkeskustan liikenteellinen muutos ei toki toteudu aivan heti, eikä yhdellä rysäyksellä. Uudistukset aiotaan tehdä vaiheittain pitkällä tähtäimellä.

Eihän ratikastakaan ole rakentamispäätöstä. Ja siitä, kun päätös tehdään voi mennä jopa kymmenenkin vuotta ennen kuin koko ensimmäisen vaiheen linja Vuores-Lentävänniemi on valmis.

Liikenteen suunnittelijoiden logiikkana on viedä pysäköinti maan alle ja tehdä keskustasta kävelypainotteinen alue. Eli siis jalkauttaa keskustaan asioimaan saapuvat autoilijat. Bussit toki liikennöivät edelleenkin Hämeenkadulla, samoin huoltoliikenne ja kaiketi taksit. Keskustan saavutettavuuden pitää kuitenkin olla kaikilla kulkumuodoilla hyvä, sanotaan.

Esteetön (osittain autoton?) keskusta on haluttu asuinalue, ja siksi suunnitelmia viedään eteenpäin jalankulun ja joukkoliikenteen ehdoilla. Miksei pyöräilynkin, jonka reitit aiotaan erottaa jalankulusta. Kiintoisaa nähdä, millaisen esityksen konsultti tekee Hämeenkadun suhteen pyöräilijöistä ja jalan käppäilevistä.

Nyt on kuntalaisilla mahdollisuus sanoa painava sanansa karttapohjaisen nettipalvelun kautta. Se on auki helmikuun loppuun saakka. Ensi viikolla on myös yleisötilaisuus liikenneverkkoluonnoksesta. Käyttäkää ihmeessä vaikuttamismahdollisuutta, kun sitä kerran tarjotaan. Ja luvattiin vielä ottaa palautteet huomioon.

Käyttäjän Jari Niemelä kuva
Jari Niemelä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.