Irwin Goodman – Vain elämää -revyy saapuu Kangasalan Mobiliaan ensi viikon perjantaina ja lauantaina. Mobilian jälkeen esitykset jatkavat laajalle konserttisalikiertueelle.
Esitys on suunniteltu konserttisaleihin sekä dinner/show- tyyppisiin iltoihin, joten revyy sopii hyvin esitettäväksi Mobilian ravintolassa.
– Pöytä on katettu teeman mukaisesti runsailla, monipuolisilla ja yllätyksellisillä herkuilla. Tarjoamme Irwin-tyyppistä ruokaa, joka nostattaa juomahaluja, Heini Tolppa Tolppa Ravintoloista lupaa.
Vain elämää -revyyn juoni pohjautuu päähenkilönsä värikkääseen uraan ja elämään.
Käsikirjoittaja-tuottaja Seppo Tammilehdon mukaan yli 20:n laulun hittikavalkadi ja valkokankaalle heijastettava mielenkiintoinen multimediakuvitus peilaavat myös menneiden vuosikymmenten suomalaisen viihteen ajankuvaa.
– Pääsääntöisesti laulut ovat Irwinin levyttämiä, mutta myös muita päähenkilön historiaan nivoutuvia kappaleita kuullaan. Revyy on huolella hiottu kokonaisuus, jonka näytelmällisissä kohtauksissa käydään muun muassa tanssilavojen tunnelmissa, verolautakunnan kuulustelussa, Syksyn Sävel-kilpailussa ja Ryysyrannan pakkohuutokaupassa, Seppo Tammilehto kertoo.
Revyyn neljä näyttelijää toimivat kaikki myös solisteina: Jari Hankela, Titi Kruus, Pablo Seppä ja Seppo Tammilehto, joka on myös käsikirjoittanut ja tuottanut revyyn.
Tanssijat Elina Hirvonen ja Vilma Tammilehto toimivat myös taustalaulajina.
Musiikista vastaa kapellimestari Masi Luoman Kieltolaki-yhtye (Esa Teponoja, kitarat, Mika Sinisalo, basso ja Juha Järvinen, rummut).
Tanssien koreografiat on suunnitellut Anne Tammilehto ja multimedian koostanut Teijo Argillander. Taustamateriaalin lähde on Irwin Instituutti/Ari Lahti.