Iisakki oli päässyt mielihommaansa, lapioimaan lunta. Myös kissa Alfhild oli mielipuuhissaan, se loikki ilveksenä kinosten yli ja metsästi taivaalta satavia suuria hiutaleita. Pispala oli verhoutunut valkoiseen vaippaan, kylä oli kaunis kuin morsian.
Lunta lykkiessään Iisakki mietti, että nyt kuumana käyvässä kuntaliitoskeskustelussa on jotain tuttua.
Vuoteen 1937 saakka Pispala oli kylä Pohjois-Pirkkalan (nykyisen Nokian) kunnassa. Pispalan työväki kävi Tampereen tehtaissa töissä, ja kuntaliitoksesta oli puhuttu aina 1920-luvun alusta saakka. Silloin valtio halusi pakkoliittää esikaupunkeja emäkaupunkeihin ja Tampereella asetettiin oikein komitea pohtimaan asiaa. Se esitti Tampereeseen liitettäväksi Pispalan lisäksi muut itäiset esikaupungit, kuten Tahmela, Epilä ja Harju sekä myös Ylöjärveen kuulunut Lielahti.
Asiaa selviteltiin hartaasti ja vuosikausia. Lopulta asetelma oli sellainen, että Tampere vastusti liitosta, koska se tulisi kalliiksi. Eino Jutikkalan mukaan ”Sosialidemokraattinen Tampere ei lausunut Pispalan köyhälistöä tervetulleeksi”. Sen sijaan Pohjois-Pirkkala halusi päästä Pispalan proletariaatista eroon. Valtio ratkaisi asian pakkoliittämällä kylät Lielahtea lukuun ottamatta Tampereeseen vuoden 1937 alusta lukien.
Iisakki nojasi hetken lapioonsa ja pyyhki hikeä otsaltaan. Lielahti liitettiin kaupunkiin vasta vuonna 1950. Messukylä liitettiin hieman aiemmin, vuonna 1947. Tuoreimmat liitokset ovat Aitolahti vuonna 1966 ja Teisko 1972.
Sen jälkeen Tampere ei ole enää kasvanut kuntaliitosten avulla. Mutta kaupunkiseutu on kasvanut ja Tampereen naapurikunnista on tullut samanlaisia esikaupunkeja kuin olivat aikoinaan Messukylä, Pispala, Tahmela tai Järvensivu.
Mutta ei aivan. Vaikka Tampereella ei ole kuntaliitoksia ollut 40 vuoteen, naapurikunnissa niitä on nähty. Esimerkiksi Kuru ja Viljakkala ovat liittyneet Ylöjärveen ja Sahalahti ja Kuhmalahti Kangasalaan. Nämä kunnat ovat siis nykyisin esikaupungin ja syvän maaseudun yhdistelmiä.
Siksi Suomen Kuvalehden julkaisemassa kuntakartassa esitetty Suur-Tampere ei ole Tampereen intressien mukainen ratkaisu. Tampereeseen tulisi liittää vain esikaupunkimaisia alueita, ei syvää maaseutua. Jos kuntarajoja muutetaan, tehtäköön Uudesta Tampereesta oikea kaupunki eikä kaupungin ja maaseudun epämääräinen yhdistelmä.
Iisakki jatkoi lapioimista ja kissa jatkoi lumihiutaleiden metsästystä.