Myrsky ja laivan keinuminen eivät vieneet iloa perinteisellä Folklandia-risteilyllä.
Pispalan Sottiisin taustajärjestöineen isännöimä talven suurin kansanmusiikin, -tanssin ja laulun tapahtuma kokosi Silja Europalle täyden lastin, 3 000 henkeä, joista peräti 1 000 oli esiintyjiä.
Suomalaiset ovat innokkaita folkloren ystäviä vai mitä muuta voi päätellä siitä, että seuraavan vuoden risteily myydään loppuun heti ensimmäisen arkipäivän aamuna.
Laivalla näkee paljon tuttuja ja vuodesta toiseen samoja ihmisiä. Tampereeltakin matkustetaan laivalle bussilasteittain.
Ohjelmaa risteilyllä on vuorokauden aikana niin paljon ettei kaikkea mitenkään ehdi seurata. Paras lieneekin ”rusinat pullasta ” -tyyli, jolloin voi rauhassa nauttia ja keskittyä näkemäänsä ja kuulemaansa.
Yksi tämän vuoden yllättäjistä oli Timo Rautiainen. Paremmin rokkimiehenä tunnettu laulaja oli koonnut akustisemman kokoonpanon ja sai jättiyleisön riehaantumaan.
Suosion huipulla on vuodesta toiseen ratsastanut Bill Hota and the Pulvers, omaperäistä, ronskiakin pohjalaishuumoria esittävä yhtye.
Folklandian tiedottaja Maarit Saarelainen halusi esitellä lehdistölle uuden lupaavan tulokkaan, Saaga Ensemblen. Ammattilaisista koostuva yhtye soittaa vetävää power- folkia ja valmistelee parhaillaan pitkäsoittolevyä. Vahvana laulusolistina ja sanoittajana on Soila Sariola.
Pispalan Sottiisi muuttuu ensi kesänä Tanssipidoiksi. Kansainvälisen festivaalin suomalais- virolaiseen tanssijuhlaan osallistuu peräti viisituhatta tanssijaa, soittajaa ja laulajaa. Vierailijoita tulee myös Unkarista,Tsekistä, Venäjältä ja Intiasta.
Tanssipitojen huipennus on Ratinassa esitettävä tanssiteos Velisinfonia, joka kertoo sukulaiskansojen ystävyydestä.