Keskustelu kehnokuntoisen Näsilinnan tulevaisuudesta jatkuu. Nyt putkahtaa esiin idea rakennuksen myynnistä.
Finlaysonin Palatsin loistoonsa kunnostanut yrittäjä Keijo Olander arvioi, että jos kaupunki ei tulevina vuosina kunnosta Näsilinnaa , se on paras myydä. Ostajia Olander uskoo arvotalolle löytyvän.
– Myyntihinnan pitäisi vain olla riittävän alhainen, sillä korjauskustannukset ovat mittavat. Jos nyt äkkiseltään pitäisi keksiä joku idea, niin ostaja voisi olla esimerkiksi perustettava kiinteistöosakeyhtiö, johon varmasti osakkaita Tampereeltakin löytyisi. Yhtiö voisi perustaa Näsilinnaan vaikkapa hoivakodin iäkkäille. Kyllä sinne varakkaita senioreja olisi tulossa, sellaiseen miljööseen ja maisemiin, arvelee Olander.
Näsilinna
vuonna 1898 valmistunut uusrenessanssipalatsi, jonka arkkitehtuurissa on ripaus barokkia (alkuperäiseltä nimeltään Milavida II)
rakennuttaja Peter von Nottbeck (veljensä Alexander rakennutti Finlaysonin Palatsin 1899)
arkkitehtina K. A. Wrede (1859-1943)
kaupunki osti linnan 250 000 markalla vuonna 1905
rakennuksessa avattiin Hämeen Museo 1908
lavantautisairaalana 1916-17, sisällissodan ankarien taistelujen paikkana 1918
sota-aikana Karjalan evakoiden majoituspaikkana
Hämeen museo suljettiin 1998
sen jälkeen linna toimi varastona, nyt rakennus on tyhjillään
remontti saattaisi alkaa 2013
Facebookissa ryhmä Pro Näsilinna
– Jos Näsilinnaa ei myydä, se pitää remontoida pikaisesti. Sen verran von Nottbeckien muistoa pitää tämän kaupungin kunnioittaa.
Tilakeskuksen toimitusjohtaja Ilkka Ojala sanoo, ettei kaupungilla ole edes harkittu Näsilinnan myyntiä. Periaatteellisella tasolla Ojalalla ei kuitenkaan ole mitään myyntiä vastaan.
– En ole ollut sellaisessa keskustelussa mukana. Mutta jos se päätettäisiin myydä, pitäisi kauppakirjassa aika tarkkaan määritellä, millaista käyttöä sinne sitten tulisi. Mielestäni Näsilinnan on syytä pysyä museokäytössä. Onhan joku joskus ehdottanut kasinonkin perustamista sinne, sanoo Ojala.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johtokunnan puheenjohtaja, kiinteistövälittäjä Seppo Kovala (kok) sanoo, että Näsilinna on kulttuuripoliittinen häpeäpilkku. Hänen mielestään arvorakennuksen remontti olisi pitänyt pistää budjettirahoitukseen jo aikaa sitten.
– Onhan se outoa, että Näsilinna on ollut kiinni jo 14 vuotta. Vaikka investointitahti näyttää kiihtyvän ja huonot ajat ovat ovella, pitäisi Näsilinnaan löytyä korjausrahaa. Pikkupalatsin ja Finlaysonin Palatsin omistajien tekemät remontit olivat kulttuuriteko. On kummallista, ettei kaupunki pysty samaan Näsilinnan osalta, pohdiskelee Kovala.
Näsilinnan myyntiä hän ei pidä täysin mahdottomana ajatuksena. Rakennuksen arvoa Kovala ei lähde määrittelemään. Hän kuitenkin sijoittaa sen ykköskategoriaan, jos myyntiin päädyttäisiin.
– Ostaja saattaisi löytyäkin, mutta kauppakirjaan pitäisi laittaa jonkunlaisia ehtoja rakennuksen käytöstä. Yksi mahdollisuus olisi Näsilinnan kehittäminen public private -periaatteella, jossa kaupunki olisi yksi rakennuksen omistaja, sanoo Kovala.
– Kun Rantaväylän tunneli rakentuu, se antaa mahdollisuuksia Mustanlahden sataman toimintojen laajentamiselle. Tässä yhteydessä voisi myös miettiä Näsilinnan, Mustanlahden ja Särkänniemen yhteistyötä esimerkiksi matkailumielessä.