Monenlaista urheilua harrastanut Marjo Rautanen, 29, päätti kokeilla myös thainyrkkeilyä.
– Se tuntui heti kivalta ja omalta lajilta, henkilöstöpäällikkönä tamperelaisessa yrityksessä toimiva Marjo kertoo.
Harjoituksissa ahkerasti puoli vuotta käytyään hän innostui myös kilpailemisesta ja aloitti valmentautumisen Pertti Nurmen johdolla.
Thainyrkkeily
thaimaalaisesta sotataidosta kehitetty kamppailulajikohottaa kuntoa
pystyottelulaji
monipuolinen
sopii kaikenikäisille, myös lapsille
aloittelijoille asuna t-paita, shortsit tai verkkarit
Viime vuosi olikin sitten yhtä menestystä. Marjo Rautanen otteli ensin Suomen mestariksi. Sen jälkeen hän kilpaili Turkin Antalyassa järjestetyistä EM-kisoista kultaa sekä syksyllä Uzbekistanin Tashkentissa MM-hopeaa.
Lisäksi Suomen Muaythai-liitto valitsi hänet lajin parhaaksi vuoden naisottelijaksi.
Omien harjoitustensa ohella Marjo vetää Puutarhakadulla sijaitsevan Chitalada Finlandin naisten thainyrkkeilyryhmää, jossa harjoitellaan tehokkaita lajitekniikoita välineisiin, mutta ei oteta kontaktia pariin eli sparrata.
Harjoituksissa lähdetään liikkeelle lämmittelyllä, jonka jälkeen harjoitellaan tekniikoita pareina.
– Yrittäkää saada heti tehokkaasta rytmistä kiinni, Marjo kannustaa naisia.
Liikkeet vaativat voimaa,taktiikkaa ja nopeita reaktioita.
Marjo on todennut thainyrkkeilyn sopivaksi kuntoilulajiksi kaikille naisille.
– Tämä on monipuolista liikuntaa, jossa lihaskunto kasvaa sekä käsissä, jaloissa että koko kropassa. Harjoitukset polttavat tehokkaasti rasvaa ja kaiken muun lisäksi tämä on hauskaa.
Myös itsetunto kohoaa, kun huomaa tekniikan sujuvan ja voiman kasvavan.
Thainyrkkeily on muinaisesta thaimaalaisesta sotataidosta kehittynyt kamppailulaji.
Se on pystyottelua, jossa tekniikkavalikoimaan kuuluvat erilaiset lyönnit, kyynärpäälyönnit, potkut, polvipotkut, kiinniotto- ja puolustustekniikat sekä pystypaini eli thaipaini. Matossa otteleminen ei kuulu lajiin.
Ottelut käydään nyrkkeilykehässä kehätuomarin valvonnan ja arvostelutuomareiden ottelijoiden tekniikoiden arvostelun alaisuudessa.