Anja olisi valmis töihin vaikka heti huomenna

Paikalliset
Kommentoi

Kymmenen vuotta sitten eläkkeelle jäänyt tarjoilija Anja Liukkonen, 68 tekisi mielellään töitä muutaman päivän kuukaudessa.

– Olo on yhä aika energinen ja tarjoilijakeikalle olisin valmis periaatteessa vaikka heti. Musta hame ja valkoinen pusero ovat puhtaina työhön lähtöä odottamassa, hän nauraa.

Työpäivät toisivat mukavaa vaihtelua, mielenvirkistystä ja uusien ihmisten tapaamista yksin asuvalle naisihmiselle.

Muutamia työkeikkoja catering-yrityksissä on jo ollut.

– Päivä tai ilta silloin tällöin tuntuu sopivalta tahdilta. Kovin pitkiä työrupeamia en kaipaakaan.

Nestor-palvelu

eläkeläisten työnvälitys

eläkeläiset ovat nopeasti käytettävissä oleva työntekijäryhmä sijaisuuksiin, projekteihin ja ruuhkahuippuihin

kokeneiden työntekijöiden hiljainen tieto ei karkaa yrityksestä kerralla

vuonna 2030 työikäisiä suomalaisia on jopa 300 000 vähemmän

lähes 80 prosenttia eläköityvistä haluaa edelleen jatkaa työntekoa omilla ehdoillaan

eläkeläiset ovat vielä hyödyntämätön työvoimaresurssi

Nestor-palvelu palkittiin toukokuussa Finnish Business & Societyn järjestämässä yritysvastuualan messutapahtumassa

Anja Liukkonen on kotoisin Pohjois-Karjalasta. Leipä on kierrättänyt ahkeraa naista pitkin Suomea. Viimeisin työpaikka oli Jyväskylässä.

– Jäin 58-vuotiaana yksilölliselle varhaiseläkkeelle. Se oli viimeinen ikäryhmä, joka sellaisen sai. Muutin saman tien Tampereelle, vaikka täällä minulla ei ole edes mitään sukuakaan, Liukkonen kertoo.

Henkilöstöpalvelualan yritys Opteamin eläkeläisten työnvälityspalvelu Nestor pysähtyi Tampereelle maanantaina Työelämän ikivihreät -kiertueella.

Keskustorilla kojuaan pitänyt Nestor houkutteli eläkeläisiä kahvikupin voimalla miettimään, miltä tuntuisi herätä jonain aamuna vielä töihin.

– Vasta eläkkeelle jääneitä ei paljon tarvitse edes houkutella. Aamun aikaisin kävijä oli rouva, joka oli ensimmäistä päivää vapaana. Hän halusi saada heti tietoa eläkeläisten työllistymisestä, kertoo Opteamin kautta työtä lyhempiä ja pidempiä aikoja saanut Anja Koskinen. Hän on itse oiva esimerkki seniorityöntekijästä.

– Olen ollut monessa hommassa niin seurakunnalla kuin ravintoloissa, Koskinen kertoo.

Keskustorilla hän rohkaisi eläkeläisiä täyttämään työhön ilmoittautumiskaavakkeita ja kertoi omista kokemuksistaan.

Eläkeläisten työajat sovitetaan sen mukaan, mikä kenellekin sopii sanoo Nestor-työnvälityspalvelusta Tampereella vastaava Opteam-yrittäjä Melina Niemi.

– Eläkkeellä olevat työntekijät ovat hyvin kysyttyjä. Heillä on omasta alastaan sellaista osaamista ja tietotaitoa, mistä varsinaiset työntekijät saavat paljon omaan työhönsä, Niemi sanoo.

Anja Koskinen lisää, että eläkeläiset suhtautuvat työhön eri tavalla, kun leipä ei pelkästään ole enää siitä kiinni.

– Työhön tulee ihan uusi ja rennompi ote ja näkökulma. Se muuttuu aivan iloksi, Koskinen hymyilee.

Nestor-työnvälityspalvelu alkoi viime vuonna. Tavoitteena on tarjota työelämän konkareille joustavaa työtä ja yrityksille arvokasta osaamista.

– Eläkeläiset ovat motivoitunut työntekijäryhmä yrityksen yllättäviin ja väliaikaisiin työntekijätarpeisiin, Melina Niemi sanoo.

Hän uskoo, että eläkeläisten työnvälitykselle tulee entistä enemmän kysyntää tulevaisuudessa, kun hyväkuntoisten eläkeläisten määrä kasvaa ja työuria halutaan pidentää.

Työ pitää kiinni elämänrytmissä
Kommentti

Eläkeläisiä on monenlaisia. Pienen kyselyn tuloksena saa erilaisia vastauksia työhaluista. Eläkeikää lähestyvä kuntatyöläinen ei halua kuulla puheita työstä ensimmäisen eläkepäivän jälkeen. Hän haluaa matkustella.

Terveyskeskuksessa uran tehneen sairaanhoitajan elämää hallitsevat nyt lapsenlapset. Mummu on aina valmiina, jos joku heistä tarvitsee hoitajaa.

Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt opettaja palaisi mielellään vanhalle työpaikalle. ”Olisi kiinni elämänrytmissä”, hän sanoo. Vapaa-ajan täyttävä jumppa ja vapaaehtoistyö tuntuvat vain itsensä hellittelyltä. Välillä olisi saatavat tehdä kunnon töitä.

Käyttäjän Helinä Kanninen kuva
Helinä Kanninen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.