Juhannusruuhkia Tampereen ja Jämsän välille

Paikalliset
Kommentoi

Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan huomenna torstaina sekä juhannusaattona aamupäivällä. Valtatie 9 Tampereen ja Jämsän välillä on yksi eniten liikennöidyistä tieosuuksista juhannuksen tienoilla. Paluuliikenteen ruuhkia koettaneen sunnuntai-iltapäivänä ja -iltana.

Rattijuopumustilastojen valossa juhannus on synkkää aikaa. Juhannusviikonloppuisin jää vuosittain kiinni noin 600 rattijuoppoa, mikä on kaksinkertainen määrä tavalliseen kesäviikonloppuun ja kolminkertainen määrä talvenajan viikonloppuun verrattuna. Rattijuopumustapauksissa kuolee
Suomessa vuosittain keskimäärin 86 ja loukkaantuu yli tuhat ihmistä.

Juhannusaattona ja -päivänä poliisi keskittää voimiaan
rattijuopumusvalvontaan erityisesti juhlapaikkojen ja ravintoloiden läheisyydessä.

Juhannus on synkkää aikaa myös vesiliikenteessä. Juhannuksena ruorijuoppoja
jää kiinni moninkertainen määrä verrattuna tavalliseen kesäviikonloppuun. Veneillessä hukkuneista taas jopa kahdeksan kymmenestä olisi pelastunut käyttämällä pelastusliivejä.

Lisää aiheesta: 
Käyttäjän Jari Niemelä kuva
Jari Niemelä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.