Kokoomustaustainen ajatuspaja: Tässä Tampereen vihreässä potentiaalia politiikan huipulle

Vihreiden Iiris Suomelan on tulevaisuuden nimi ainakin kokoomustaustaisen Ajatuspaja Linjan mukaan.

Ajatuspaja Linja listasi 25 korkeintaan 25-vuotiasta vaikuttajaa, joilla on potentiaalia nousta valtakunnan politiikan huipulle.

Listan kakkoseksi nousi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Iiris Suomela.

– Viime eduskuntavaaleissa vihreät sai Pirkanmaalta kaksi kansanedustajaa eli puolue kasvatti paikkamääräänsä. Nykyisten kannatuslukemien valossa on todennäköistä, että vihreät voittavat seuraavissa vaaleissa Pirkanmaalla vielä kolmannen paikan. Suomelan mahdollisuuksia nousta eduskuntaan vuoden 2019 vaaleissa voi pitää hyvinä, toteaa Ajatuspaja Linja Suomelasta.

Suomela sai Tampereella kuntavaaleissa 1981 ääntä. Ajatuspaja huomioi, että äänisaalis nosti Suomelan vihreiden listalla toiseksi heti pormestariehdokas Anna-Kaisa Heinämäen kantaan ja esimerkiksi pitkälle kansanedustaja Olli-Poika Parviaisen ja pitkän linjan vihreän vaikuttajan Oras Tynkkysen edelle.

Tampereen seudulta listalle nousi myös ylöjärveläinen Juho Ojares (kok).

Listauksen pohjana on tämän vuoden kuntavaalien tulos, jota on täydennetty antamalla pisteitä nuorisopolitiikassa menestymisestä sekä poliittisesta työkokemuksesta. Kuntavaalituloksen osalta huomioitiin sekä absoluuttinen että suhteellinen äänisaalis, eli nuoren valtuutetun saamien äänien määrä suhteessa kunnan tai kaupungin kokoon.

Ajatuspaja Linja on Kokoomuksen nuorten liiton kyljessä toimiva itsenäinen ajatuspaja, joka keskittyy erityisesti nuoria ja opiskelijoita koskeviin kysymyksiin.

Written by:

Petteri Mäkinen

Ota yhteyttä