Tänä iltana Hämeenkatu täyttyy taas – Tamperelaisesta opiskelijatapahtumasta on tullut jo Suomen suurin

Tällä kadulla viilettävät tänään opiskelijat. Heitä on odotettavissa paikalle jopa 10 000 kappaletta.

Marjo Rämö

Siitä on 35 vuotta, kun Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden yhdistys Boomi ry järjesti ensimmäisen Hämeenkadun Appron. Tuolloin Approon osallistui viitisenkymmentä opiskelijaa.

Sittemmin tapahtuman mittakaava on hieman kasvanut. Tänä vuonna vahvasti juoma- ja opiskelijapainotteiseen tapahtumaan odotetaan 10 000 osallistujaa. Opiskelijoita tulee paitsi Tampereelta, myös muualta Suomesta.

Varsinaiset juomakierrokselle lähdöt tapahtuvat Keskustorilta klo 16-18 puolen tunnin välein. Jos olet ostanut lippusi netistä, QR-koodi luetaan ja vaihdetaan Appro-karttaan ja rannekkeeseen Keskustorilla sijaitsevissa mökeissä ja tällöin voi valita lähtöaikansa itse.

Keskustorilta suunnataan kiertämään keskustan baareja suoristuskartan johdattamana. Jokaisesta rastipaikasta saa suoritusta vastaan yhden leiman. Suorituksia jaetaan virallisista Appro-juomista ja joissain paikoissa myös ruoka-annoksista.

Maaliintulo tapahtuu klo 19-23 välillä Keskustorilla, jossa voi viedä suorituskarttasi arvioitavaksi ja lunastaa tutkintoa vastaavan haalarimerkin.

Lisää tapahtumasta voit lukea tästä linkistä.

Written by:

Pekka Ruissalo

Ota yhteyttä