Kommentit
Mutta kuinka kauan vanhat puolueet aikovat jatkaa itsensä pettämistä? Perussuomalaiset, gallupien mukaan maan nyt suurin puolue, on aito kielivapauspuolue. Lapsemme ovat vanhoille puolueille vain politiikan pelinappuloita.
Jopa elinkeinoelämän keskusliitto EK on jo kauan sitten ehdottanut ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi, joten kummallisessa valhemaailmassa me elämme. Miksi viivyttää väistämätöntä muutosta ? Kenen intressissä on hidastaa maamme kehittymistä normaaliksi eurooppalaiseksi valtioksi kielikoulutuspolitiikassa ? Kuka tätä touhua kulisseissa pyörittää ?
Saksan ja ranskan kielten taito on nykyään aallonpohjassa, myös venäjää pitäisi osata paljon enemmän kuin nyt. Ainoa keino on tinkiä ruotsin pakollisuudesta. Muutosta viivyttävät ruotsinkielisten ja ruotsin kieleen sitoutuneen suomenkielisen eliitin edut. Veikkaan, että Suomesta tulee tässä suhteessa normaali eurooppalainen valtio 10-20 vuoden kuluessa.
Otsikko on tärkeä. Tuntuu aina siltä jos alkaa puhua ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta, että jotkut tulkitsevat kielen vihaajaksi! Eihän näin ole, kaikki kielet ovat yhtä arvokkaita, mutta kaikkia kieliä ei jokaisen suomalaisen tule osata. Siksi olisi aika vaihtaa vapaalle ja antaa ihmisten itse päättää mitä kieltä haluavat opiskella ja mihin suuntautua. Eikä tosiasiassa läheskään kaikissa valtion töissä tarvita ruotsin kieltä.
Joten siis englanti on pakottanut jopa ruotsinkielen (Suomen toisen virallisen kielen) väistymään...
Itse aloitin ruotsinkielen ekana vieraana kielenä viidenneltä luokalta, saksan kuudennelta, englantia opiskelin lukiossa (oli minulle pakkoenglantia), venäjää aikuisopiskelijana Ruotsissa ja Saksassa. En vieläkään osaa täysin englantia enkä ikinä halua edes oppiakkaan sitä pakkokieltä, jota jokaisen pitäisi osata.
Muita oppimiani kieliä osaan sujuvasti. Ja pidän niistä. Ja niistä on ollut minulle suuri hyöty sekä ammatissani että arkipäivässäni.
Olet oiva esimerkki siitä että pakkoruotsi on estänyt sinua oppimasta ainoata globaalia maailman kieltä englantia.
Sinä et ole voinut tietää mitä olet menettänyt jättäessäsi englannin kielen opiskelematta. Englannin kielen opiskeleminen olisi antanut sinulle jopa enemmän kuin pakkoruotsi.
Sama ongelma on kuin yritetään miettiä tulevaisuuden kielivalintoja. Väitetään ettei kukaan voi tietää mitä kieliä elämässään tarvitsee. Se on totta, mutta pakkoruotsin perustelu ennustamisen vaikeudella ei ole älyllisesti järkevää, koska silloin minkä tahansa kielen voi perustella samoin argumentein.
Valtio eikä Suomen hallituskaan eivät voi tietää yksilöä paremmin mitä kieltä kukin tarvitsee elämänsä aikana. Ihmiset yleensä suuntautuvat sinne mistä ovat kiinnostuneita, eikä siksi tulevaisuuden ennustaminen ei ole edes tärkeää. Annetaan ihmisten tehdä asioita mistä ne ovat kiinnostuneita niin silloin he asettuvat sinne mistä ovat kiinnostuneita ja silloin heistä on eniten hyötyä itselleen ja yhtesikunnalle.
Suomi on kuitenkin vapaa maa pakkoruotsista huolimatta, eikä kukaan joudu pakolla Närpiöön. Pakkoruotsin poiston jälkeen kun ihmiset saavat vapaasti valita pakkoruotsin sijaan espanjan, kiinan tai muun kielen vain ne jotka valitsevat ruotsin jäävät "närpiöön". Espanjan kielen valitsevat voivat hakeutua Etelä-amerikkaan suomalaiselle paperitehtaalle ja ranskan valitsevat voivat lukea paikallislehteä Pohjois-afrikan kaupungeissa ranskan kielellä. Kiinan kielen valitsevat voivat päästä Hong Kongiin tai ympäri maailman oleviin kiinalaiskortteleihin töihin.
Poliittisesti lehmänkaupalla määrätty pakkoruotsi ei ole ikinä perustunut kenenkään ennustukseen tai tietoon. Tapa jolla pakkoruotsi kirjattiin lakiin antaa jo perustelut poistaa pakkoruotsi tarpeettomana ja poliittisen kaupankäynnin välineenä.
Pakkoenglantia ei ole Suomessa koska kaikki ymmärtävät (paitsi sinä) opiskella maailman ainoata universaalia kieltä, hyötyenglantia. Englanilla on suuri kannatus ja tarve.
Pakkoruotsin poistolla saadaan tilanne muuttumaan niin että kaupungit voivat tarjota muitakin kieliä ensimmäiseksi kieleksi kuin englantia. Pakkoruotsin kustannus aiheuttaa sen että muihin kuin englantiin ja ruotsiin ei ole enää kaupungeilla varaa eikä resursseja. Pakkoruotsin kustannukset karsivat vaihtoehtoja kielten opiskelussa ja on perimmältään aiheuttanut englannin suosion. Englannin opiskelusta ei kukaan luovu opiskellakseen pakkoruotsia.
Useimmat ymmärtävät että universaalia englantia kannataa opiskella ja siitä viimeisenä luovutaan. Englantia ei voi kutsua edes pakkokieleksi koska kaikki (sinä et) sitä vapaaehtoisesti opiskelevat.
Pakkoruotsilla on suuri vastustus päinvastoin kuin englannilla.
Se että sinä olet hyötynyt pakkoruotsista ei tarkoita että kaikki voisivat hyötyä siitä. Sinun ihan turha tulla puhmaan omista kokemuksista tälle palstalle. Meillä on jokaisella omia kokemuksia pakkoruotsista eikä niitä kannata täällä jauhaa. Yritä aikuistua ja keskustele asioista teoreettisella tasolla.
Ruotsin pakollisuus kaikille suomalaisille on poliittisella pelillä aikaansaatu järjettömyys. Suurella osalla suomalaisista ei ole mitään kosketuskohtaa ruotsin kieleen, heille mahdollisuus valita jokin toinen kieli voisi olla paljon hyödyllisempää. Valitettavasti asian korjaaminen vie aikaa ja toistaiseksi lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat kärsimään tilanteesta, kuten myös Suomen elinkeinoelämä. Vanhat asenteet ja eliitin edut istuvat tiukassa. Ilmari Rostila on hyvällä asialla.
Kysymys nimimerkille "Englantia - nej tack": Eikö englannin kielen taidolle ole ollut mitään tarvetta?
@pro et contra
Hm..., osaan (vähän) englantia; työskentelen jopa ala-ja keskiasteen enlanninkielenopettajan sijaisena. Tulen siis toimeen englannilla mutten pidä siitä, että se on "pakollinen".
Eniten hyötyä minulla on ollut ruotsin, saksan ja venäjän osaamisestani, koska kukaan ei ilm. halua opetella, ainkaan ruotsia ja saksaa.
Esittäisin myös kysymyksen; mitä on osata vierasta kieltä? Olen tavannut monia, jotka väittävät osaavansa esim. englantia; puhuvat ihmeellistä mongerrusta, josta kukaan ei saa selvää; vähän kuin 60-luvulla, kun eräät lainasivat iskelmistä sanoja/sanontoja ja muka osasivat englantia.
"Olen tavannut monia, jotka väittävät osaavansa esim. englantia; puhuvat ihmeellistä mongerrusta, josta kukaan ei saa selvää;"
Suosittelen sinulle ensin matematiikan opiskelua, sitten englantia. Puheesi on niin epäloogista. Ensin et osaa englantia ja sitten oletkin englannin sijaisopettaja. Sitten paljastat ettet ymmärrä mitään nuorten englannista.
Matematiikka on logiikan äiti ja se kehittää loogista ajattelukykyä ja antaa työkalut tekemään monimutkaisia loogisia päätelmiä. Pakkoruotsittajien toivoisin opiskelevan sitkeämmin matematiikkaa. Loogisesta ajattelukyvystä on hyötyä pakkoruotsikeskustelussakin ja sitä toivoisin enemmän pakkoruotsittajille.
Englanti ei suinkaan ole lainsäädännössä pakollinen kieli Suomessa. Sen tilalla saa lain mukaan lukea muita kieliä. Mutta ruotsille ei ole mitään vaihtoehtoa. Ongelma on siis pakkoruotsi. Mikään muu kieli kuin ruotsi ei ole absoluuttisen pakollinen opintojen kaikilla asteilla. Vielä kerran:
Englanti EI OLE pakollinen kieli Suomen kouluissa, mutta ruotsi on.
Ruotsille ei ole vaihtoehtoa. Englannille on.
Lukekaa vaikka perusopetuslakia, siellä se lukee.
Aito kiihkoton kansalaiskeskustelu olisi jo paikallaan, juuri kuten Rostila sanoo.
Media voisi tehdä tässä tehtävänsä, sen sijaan että pitää päätä puskissa pelosta että joku Wallin loukkaantuu...
Kysykää aluksi rohkeasti nuorisolta: mitä kieliä haluaisitte valita, jos ruotsi olisi valinnainen? Tätä kysymystä kun Opetushallitus ei halua tehdä.
Ruotsin asema Suomessa on kummallinen. Kaikki vanhat puolueet näyttävät sitoutuneen pitämään sen ennallaan.
Lehtikuvissa Katainen hymyilee Wallinin kanssa. Näyttävät olevan kavereita.
Nyt tarvitaan kielijytky. Ennen sitä ei mitään keskustelua synny.
Perussuomalaisten pitää kaikista nimittelyistä välittämättä ryhdyttävä keskustelemaan julkisesti myös kielikysymyksestä.
Kissa pöydälle nyt ja ylös sieltä pöydän alta!













