Raholan toinenkin kyläkauppa lopettaa – Jos uutta kauppiasta ei löydy

Kyläkaupassa jo kymmenisen vuotta työskennellyt Leena Tuomisto palvelee vielä elokuun ajan päivittäin uimareissuja tekevää Kirsikka Välimäkeä.

Sonja Sivonen

KAUPPA Raholassa on ollut kyläkauppa vuodesta 1962. Tilanne kuitenkin muuttuu elokuun lopussa, kun Jurvalan Lähipuodista haetaan eväitä viimeisiä kertoja.

Raholassa on ollut vuosien varrella yhtä aikaa neljä kauppaa, kolme pankkia, posti ja apteekki. Elokuun lopussa päättyy Raholan viimeisenkin kyläkaupan tarina. Haikosen kyläkaupan suljettua ovensa vuonna 2015 Jurvalan Lähipuoti on edustanut raholalaisten ainoaa läheistä ostospaikkaa.

– Olen pitänyt Raholassa vuodesta 2012 Tarmo-ketjuun kuuluvaa lähikauppaa. Kauppiasuraa edelsi viisi vuotta kassamyyjänä samaisessa kaupassa. Olen päättämässä pitkää työuraani elokuun lopussa, eli jään eläkkeelle, kertoo kauppias Leena Tuomisto.

Samalla paikalla on ollut kauppa vuodesta 1962.

Kaupan tilat ovat olleet myynnissä keväästä alkaen, jotta Raholan lähikauppakulttuuri ei kuolisi, mutta vielä ei ole tärpännyt.

– Olen tarjonnut kauppaa myös suurille ketjuille, mutta tilat ovat olleet heidän tarpeisiinsa liian pienet. Osa asiakkaistakin on harkinnut kaupan ostoa, mutta kukaan ei ole tarttumassa ideaan tosissaan, hän kertoo.

Tuomiston mukaan tammikuussa 2016 voimaan tullut laki kauppojen aukiolojen vapauttamisesta oli pienille kaupoille kova isku ja suora tulonsiirto kahdelle kaupparyhmittymälle, Keskolle ja S-ryhmälle.

Hän kuitenkin tietää, että pienen kaupan voi saada kannattamaan nykypäivänä.

– Lähikaupan ilmapiiristä voitaisiin nauttia Raholassa tulevaisuudessakin, jos joku innoistuisi samaan kuin minä viime vuosina: olen tehnyt kovasti töitä pienellä henkilöstomäärällä ja pitänyt kulut kurissa, kauppias kertaa.

Hän siirtyy eläkkeelle sekä haikein että iloisin mielin.

– Odotan, että pääsen jo eläkkeellä olevan avomieheni kanssa kuntoilemaan, mökkeilemään, tapailemaan lapsenlasta ja ystäviä, matkustelemaan kotimaassa ja kiertelemään taidenäyttelyitä, Tuomisto hymyilee.

Kauppiaan on kuitenkin vaikeaa jättää taakse elämä kyläyhteisön tärkeän kohtaamispaikan emäntänä.

– Kaupankäynnin ohessa olen päässyt seuraamaan niin nuorten ensitreffit, naimisiinmenot, lasten syntymäpäivät kuin kouluunlähdötkin, hän toteaa.

Tuomisto kertoo lähikauppiasvuosien olleen mahtavia.

– Tällaista tunnelmaa ei ole muualla. Ei supermarkettiin voi mennä uimapuku tai aamutakki päällä hakemaan aamupalatarvikkeita, Tuomisto toteaa.

Written by:

Sonja Sivonen

Ota yhteyttä