Sami teki kaupunginosan veteen – Lautat nähdään pian liikenteessä!

Sami Maalas on rakentanut kelluvia lauttoja vuodesta 2009 lähtien. Tässä näkyy vain osa useista lautoista koostuvasta kokonaisuudesta. Kuva on otettu viime viikolla, jolloin lautat olivat vielä koristelemattomia ja viimeistelemättömiä.

Marjo Rämö

TAIDE Tamperelainen kuvataiteilija luo kaupunkikulttuuria veden päällä.

Tamperelainen Sami Maalas on toteuttanut joka pojan unelman: veden päällä kelluvan lautan. Tai oikeastaan hänellä on monta lauttaa eli lauttasto, niin kuin Maalas niitä kutsuu.

Maalas on ammatiltaan kuvataiteilija, ja alati laajeneva lauttasto on hänen panoksensa luovan kaupunkikulttuurin hyväksi Tampereella.

Lauttasto eroaa saunalautoista siinä, ettei lautoissa käytetä lainkaan moottoria. Lautat liikkuvat käsipelillä joko työntämällä kepillä vauhtia järven pohjasta tai melomalla. Lautoilla liikutaan matalikossa.

– Siinä on aina vaara joutua tuuliajolle. Ja jos saan myöntää, minua viehättää se ajatus, että seikkailtaisiin lautalla tuulen vietävänä.

Ja tuuliajosta puheen ollen, Silakka-niminen yhteisölautta otti viime viikolla hatkat Tahmelan kotisatamasta.

– Minulta kysyttiin, olenko kadottanut jotakin. Kävi ilmi, että Silakka oli päätynyt Pirkkalan Pereen.

Hirvitalon aktiivit kävivät hakemassa karkuun lähteneen Silakan kotiin viime viikolla.

Maalas on tehnyt lauttoja vuodesta 2009 lähtien, ja jokainen lautta kantaa omanlaistaan viestiä kaupunkilaisille. Esimerkiksi vuodesta 2011 asti toimineella Kelluva puutarha -nimisellä lautalla kasvatetaan härkäpapua, chiliä ja kukkia.

Tänä ja ensi vuonna lauttasto kulkee nimellä Kelluva kaupunginosa. Maalas on tehnyt myös Pyhäjärvellä kelluvan kultamunan.

– Muna on kelluva installaatio, joka symboloi kelluvan paratiisin kääntöpuolta eli parasiittia, Maalas selventää.

Maalaksen tarkoituksena on tuottaa lauttojen avulla kokemuksellisuutta ja yhteisöllisyyttä kaupunkilaisille.

– Kaikenlainen ylijäämä turruttaa aistit, mutta lautalla aistimaailma avautuu.

Sami Maalas

Tunnetaan osallistavista projekteistaan. Sami Maalas haastaa ihmisiä aktiivisiksi toimijoiksi ja luomaan elävää kaupunkikulttuuria.

On yksi Pispalan nykytaiteen keskuksen Hirvitalon perustajajäsenistä.

Valmistui vuonna 2010 kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta.

Asuu Pispalassa.

Jos haluat osallistua lauttaprojektiin, ilmoittaudu mukaan Hirvitalolla osoitteessa Hirvikatu 10.

Lisätietoja taideprojekteista löytyy netistä osoitteesta: http://samimaalas.blogspot.fi ja Facebookista nimellä Kelluva puutarha.

Written by:

Marjo Rämö

Ota yhteyttä