"Emme suunnittele ruokalistaa etukäteen" – Kohokohdat: Tamperelainen huippuravintola vie asiakkaansa maalle

Kohokohdat.fin mukaan Ravintola C kuljettaa elokuussa asiakkaitaan Kangasalle Rekolan tilalle. Ilkka Isotalon johtama keittiötiimi kokkaa ruuat navettaravintolassa käsillä olevista raaka-aineista.

– Emme suunnittele ruokalistaa etukäteen. Menemme tilalle, valitsemme raaka-aineet ja ryhdymme tekemään, Isotalo kertoo Kohokohdille.

Suuri osa C:n keittiössä hyödynnettävistä kasviksista saapuu ravintolaan Rekolan biodynaamiselta tilalta. Elokuussa ravintolan asiakkaat voivat mennä katsomaan, mistä raaka-aineet annoksiin saapuvat ja kuka niitä kasvattaa.

– Oikeastihan me haluaisimme pitää ravintolaa vallan maalla, koska sieltä saa kaiken tuoreena ja hävikki jää mahdollisimman pieneksi. Tässä meillä on nyt tilaisuus näyttää asiakkaille, miten erilaiselta esimerkiksi juurekset maistuvat, kun ne saapuvat keittiön kypsennettäviksi ja lautasille aivan juuri nostettuina, Isotalo kertoo.

Rekola Pop Up on avoinna tiistaista lauantaihin 1.–5. elokuuta kello 18 alkaen. Kattauksia ravintolassa on yksi jokaisena päivänä ja asiakaspaikkoja 28. Ruokalajeja on 15–20 riippuen saatavilla olevista raaka-aineista ja Isotalon inspiraatiosta.

– Ravintolaan voi tulla vaikka junalla Helsingistä ja nousta asemalta kuljetukseen, Isotalo toteaa.

Lisätietoja saa täältä.

Written by:

Sonja Sivonen

Ota yhteyttä