Jauhelihapakkauksista joukkoreklamaatio – Junan vessasta syntynyt yritysidea kerännyt jo 150 000 euroa

Jaakko Timosen Nonono-joukkoreklamaatiopalvelulla on kovat tavoitteet. Toimitilat ovat Finlaysonilla.

Petteri Mäkinen

TALOUS Toimii kuin junan vessa. Ei toimi sekään aina. Tästä syntyi uusyritys, jolle on kerätty rahoitusta jo yli 150 000 euroa.

Kaikki lähti Pendolino-junan vessasta syksyllä 2014.

Näin aloittaa tamperelainen start up -yrittäjä Jaakko Timonen tarina Nonono.io-firmansa taustasta.

Timonen oli menossa junan vessaan. Lavuaarin yläpuolella ollutta peiliovea ei ollut lukittu.

– Väistin junan heilahduksesta auenneen oven viime hetkellä. Jos se olisi osunut, olisi ollut varmasti naama auki. Yritin lähettää VR:lle palautetta, mutta vessassa olleiden palaute-QR-koodien kautta sai kertoa mielipiteensä vain vessan väreistä. Nettisivuiltakaan ei löynyt sopivaa palautelomaketta.

Asia unohtui. Hieman myöhemmin Timonen tutustui Lahti-blogiin, johon kerätään Lahtea koskevia huonoja uutisia. Blogia vaadittiin suljettavaksi, koska se katsottiin huonoksi mainokseksi kaupungille.

– Jos palaute on julkista, on myös paine ongelmien kuntoon saamiseksi suurempi, järkeili Timonen.

Oivalluksen synnyttämästä Nonono-joukkoreklamaatiokanavasta ilmestyi ensimmäinen versio nettiin jo kesällä 2015. Sen kautta kuluttajat voivat tehdä julkisen reklamaation mistä tahansa yrityksestä.

Esimerkki tästä on pari viikkoa sitten uutiskynnyksen ylittänyt Nonono:n kautta tehty reklamaatio jauhelihapakkauksista, jotka on käytännössä mahdoton avata ilman teräaseita.

Timosen mukaan tavoitteena on palautekanava, joka on ratkaisuhakuisempi kuin somen tai keskustelupalstojen vihapurkaukset sekä helppokäyttöisempi kuin firmojen omat palautekanavat.

– Palvelu lähtee kuluttajan näkökulmasta, mutta tarjoamme aina yrityksille reilun mahdollisuuden vastata ja kertoa, miten ongelma saadaan kuntoon. Vasta sen jälkeen kuluttajat voivat antaa arvosanan yrityksen toiminnasta. Mittaamme, miten hyvin firmat ratkovat ongelmia.

Miten tämä sitten kääntyy yritystoiminnaksi, joka työllistää tällä hetkellä Timosen ja kaksi muuta työntekijää? Ansaintalogiikassa on monta mahdollisuutta, listaa Timonen.

– Kun tämän palvelun volyymi kasvaa, pystymme tarjoamaan rahanarvoista tietoa yrityksille. Omista ja kilpailijan virheistä kannattaa ottaa oppia.

Lisäksi suunnitelmissa on Facebook-mainonnan tuottaminen onnistuneista ongelmanratkaisutapauksista ja mahdollisesti koulutus- ja konsulttipalvelujen tarjoaminen.

– Yritysten pitäisi satsata enemmän reklamaatioiden hoitoon. Jos kääntää tyytymättömän asiakkaan takaisin tyytyväiseksi, tämä vie tarinaa eteenpäin. Firmojen kannalta on hyvin tärkeää, mitä ihmiset puhuvat niiden tuotteista.

Luottoa riittää jo tähän liiketoimintamalliin, sillä Nonono.io on kerännyt rahoitusta Tekesiltä ja yksityisiltä sijoittajilta jo yli 150 000 euroa. Ansaintamallikin on rakennettu Yhdysvaltain markkinoita varten.

Vaikka eurot tulevat yrityksiltä, on kuluttajalähtöisyys aidosti koko liiketoiminnan kivijalka.

– Tärkein kysymys on se, että pysyykö kuluttaja reklamoimansa firman asiakkaana tulevaisuudessa. Jos näin tapahtuu, kaikki ovat tietysti tyytyväisiä.

Jaakko Timonen

34-vuotias

kauppatieteiden maisteri Joensuun yliopistosta

asuu Epilässä

harrastaa lukemista, salibandyä, jalkapalloa (penkkiurheilijana) ja toimintaa Tampereen nuorkauppakamarissa

Written by:

Petteri Mäkinen

Ota yhteyttä