Nyt puhuu kohuttu feministi – "Naisviha ja rasismi kulkevat käsi kädessä"

Feministi ja tohtori Saara Särmä tietää, millaista on saada palautetta näkemyksistään. Hän sanoo, ettei kuitenkaan jaksa kiinnittää asiattomaan palautteeseen huomiota.

Pekka Ruissalo

PERSOONA Tamperelainen tohtori Saara Särmä on noussut maahanmuuttokriitikoiden sylkykupiksi. Nyt hän kertoo miksi.

Onko Saaraa joku haukkunut rumaksi, vai poteeko Saara vain kateutta, kun kauniita naisia kehutaan kauniiksi?

Tamperelainen Saara Särmä naurahtaa, kun häneltä kysyy millaisia tuntemuksia sosiaalisessa mediassa saatu lokapalaute on hänessä herättänyt. Muun muassa feministisen tutkimuksen parissa työskentelevä 41-vuotias Särmä on saanut internetissä täyslaidallisen sitä itseään, usein niin sanotuilta maahanmuuttokriittisiltä tahoilta.

– Aika helposti ajattelee niin, että internetin alareunaa ei ole olemassa. Blokki- ja vaimennustoiminnot ovat käteviä, Särmä sanoo.

Hän sanoo, ettei jaksa lukea tietynlaisia keskustelupalstoja tai -alustoja.

– Se vie taas aikaa hyödylliseltä tekemiseltä.

Hyödyllistä tekemistä Särmän elämässä on muun muassa feministinen ja poliittinen tutkimus. Tohtoriksi kolme vuotta sitten väitellyt nainen on tullut tutuksi muun muassa blogista, joka käsittelee humoristisesti tilaisuuksia, joissa on mukana vain miesasiantuntijoita.

– Feminismi ärsyttää monia varmaankin siksi, että se haastaa ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella hieman etuoikeutetussa asemassa. Se sitten tuntuu monista ärsyttävältä.

– Toki feminismiinkin liittyy kaikenlaisia mielikuvia. Oma feminismini on sellaista, millä haetaan ratkaisuja ja jossa otetaan huomioon myös miehetkin. Siinä koitetaan purkaa osaltaan myös mielikuvaa miehistä yksioikoisen maskuliisina. Olennaista on että syyttely on siitä käsityksestä kokonaan pois, sillä syyttely ei koskaan johda mihinkään, Särmä määrittelee.

Hän ei ole erityisen yllättynyt siitä, että feminismi on herättänyt kritiikkiä nimenomaan maahanmuuttokriittisesti ajattelevissa.

– Rasismi ja naisviha tuntuvan kulkevan historiassa aina käsi kädessä.

Särmä on kiinnittänyt huomiota siihenkin, että myös jonkinlainen miesasialiike on nostanut Suomessa päätään.

– Se tuntuu kumpuavan siitä, että on ollut pettymyksiä omassa sosiaalisessa elämässä ja niitä koitetaan selittää sitten teorioiden avulla.

Feminismin tulevaisuus Suomessa on Särmän näkemyksen mukaan kohtuullinen. Rahoitusta tutkimuksille saa: tällä hetkellä Särmä on Rosa Meriläisen ja Johanna Vehkoon kanssa tekemässä töitä Feministisessä ajatushautomo Hatussa. Se lupaa tarjota ”punnitun feministisen näkökulman asiaan kuin asiaan”.

– Tilausta meidänkin ajassamme on. Kun Rosa twiittasi taannoin ihmettelevään sävyyn vähäisestä naisehdokkaiden määrästä kuntavaaleista, vastauksista löytyi paljon äijäilyä. Tuo kelpaa esimerkiksi siihen, että feminististä tutkimusta tarvitaan, Särmä ottaa esimerkin asiasta.

Saara Särmä

41-vuotias tamperelainen tohtori, feministi ja johtaja.

Työskentelee parhaillaan feministisen Ajatushautomo Hatun parissa Rosa Meriläisen ja Johanna Vehkoon kanssa.

Syntynyt Forssassa, josta muutti Tampereelle 1998.

Written by:

Pekka Ruissalo

Ota yhteyttä
 

Kuntavaalit järjestetään
9. huhtikuuta 2017

 

Tärkeät päivät:

 

1. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3.

2. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.

3. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.

 

  KATSO VAALIKONEEMME