Nämä lajit pidentävät ikää – Uutta tietoa liikunnan terveyshyödyistä

Leena Lehmusmäki, Elina Merviö ja Tiina Lanne harjoittelivat syöttöä Martin Rämmalin valvovan katseen alla Tampereen Tenniskeskuksessa. Rämmal on pelannut tennistä 33 vuotta ja jakanut oppejaan muille 12 vuotta. Hän on voittanut urallaan noin 70 SM-mitalia.

Sonja Sivonen

HYVINVOINTI Eniten kuolemanriskiä vähentävät liikuntalajit on selvitetty tutkimuksessa.

Liikunnan terveyshyödyistä on saatu uutta tutkimustietoa. Kansainvälisen tutkijaryhmän tekemässä tutkimuksessa selvitettiin Englannin ja Skotlannin aikuisväestön keskuudessa, miten eri lajien harrastaminen vaikuttaa kuolemanriskiin. Terveyskyselyyn osallistui vuosina 1994–2008 yli 80 000 aikuista, joiden liikuntatottumuksia ja kuolleisuutta seurattiin kymmenen vuoden ajan.

Tutkimuksessa verrattiin pyöräilyn, uinnin, ryhmäliikunnan, jalkapallon ja mailapelien harrastamisen yhteyttä kuolemanriskiin. Ryhmäliikunta käsittää tutkimuksessa aerobicin, kuntojumpan ja -tanssin ja mailapelit tenniksen, sulkapallon ja squashin. Verrattaessa eri lajien harrastajia ja harrastamattomia toisiinsa mailapelien harrastajien kuolemanriski oli laskenut jopa noin 50 prosenttia, uinnin ja ryhmäliikunnan harrastajien 25 prosenttia ja pyöräilijöiden 15 prosenttia.

– Sydän- ja verisuonitautikuolemissa luvut olivat vielä vakuuttavampia – kaikissa muissa lajeissa paitsi pyöräilyssä. Kannattaa harrastaa mailapelejä, uintia, ryhmäliikuntaa ja pyöräilyä, jos haluaa elää mahdollisimman pitkään, toteaa UKK-instituutin emeritustutkimusjohtaja Pekka Oja, joka johti tutkimusta.

Kuolemanriski ei laskenut yhtä merkittävästi jalkapallon ja juoksun harrastajilla, koska tutkimuksessa molempien lajien harrastajat olivat muiden lajien harrastajia nuorempia.

– Kuolemanriskin laskemisen merkitsevyyttä ei voitu tässä tutkimuksessa siis havaita, mutta jalkapallosta ja juoksusta on kuitenkin lukuisia muita tutkimuksia, jotka osoittavat niidenkin alentavan kuolemanriskiä.

Tutkimusjohtaja muistuttaa, että kaikenlaisten kestävyystyyppisten lajien harrastaminen pidentää ikää.

– Aineenvaihduntaa kiihdyttävät ja hengitys- ja verenkiertoelimistöä kuormittavat lajit kohentavat kuntoa ja parantavat sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Tässä tutkimuksessa ei otettu huomioon suomalaisittain perinteisiä lajeja, kuten hiihtoa, luistelua tai suunnistusta, jotka ovat myös hyviä terveyden edistämisen kannalta, hän toteaa.

Tutkimuksessa ei ollut mukana myöskään kävelyä, koska sitä ei laskettu urheilulajiksi.

– Kävely ja muu arkiliikunta edistävät myös pitkäikäisyyttä, mutta kevyempää liikuntaa olisi hyvä harrastaa päivittäin puolisen tuntia. Tämä tutkimus osoittaa, että kannattaa harrastaa niin sanottuja elinikäisiä lajeja, eli lajeja jotka seuraavat harrastajaa läpi elämän ja joiden aloituksen voi tehdä missä tahansa kohtaa omaa elämänkaartaan. Liikkumisen määrän lisäksi sen laadulla on myös merkitystä, Oja toteaa.

Elä pitkään

Liiku pari kertaa viikossa hengästyttävästi noin tunti kerrallaan. Voit myös vaihtoehtoisesti liikkua päivittäin puoli tuntia kevyemmin.

Suosi kestävyyslajeja, kuten, uintia, ryhmäliikuntaa, mailapelejä ja pyöräilyä. Hyödyllisiä harrastuslajeja ovat myös muun muassa jalkapallo, juoksu, hiihto ja suunnistus.

Written by:

Sonja Sivonen

Ota yhteyttä