Keltaisessa talo rockataan purku-uhan alla

Keltaisessa talossa alkaa toinen kausi. Maria Mattila vastaa toiminnasta. Talossa keikkailevat yhtyeet saavat ilmaisen tilan. Myöskään yleisöltä ei peritä pääsymaksua.

Helinä Kanninen

OMA TILA Keltainen talo Vellamonkatu 1:ssä on kulttuuritila, jossa paikan väliaikaisuus tiedostetaan joka hetki.

Talo heräilee talviuniltaan, sillä ovet ovat olleet kylmimmän ajan tiukasti kiinni.

– Täällä ei ole minkäänlaista lämmitystä. Muutamia keikkoja on nyt jo ollut, ja kun säät paranevat, talossa tapahtuu lähes joka päivä, kertoo Keltaisen talon vuokrannut ja sen pyörityksestä vastaava Maria Mattila .

Sinnikkyyttä tarvittiin ennen kuin hän sai talon vuokratuksi vapaan kansalaistoiminnan tilaksi.

VR:n omistama rakennus on purku-uhan alla, mutta niin kauan kuin seinät ovat pystyssä, talo tarjoaa ilmaisen keikkapaikan bändeille ja vapaan tilan esimerkiksi taidenäyttelyille.

– Kellari on täydellinen punk-rock-yhtyeille. Tällaisissa luolissahan näitä keikkoja on järjestetty iät ajat, Maria Mattila hymyillen kertoo.

Hän pitää talosta varauskirjaa, ja alkukesä alkaa olla täynnä.

– Täytyy kuitenkin jättää tilaa yllätyksille ja ottaa aina huomion se, että talo saatetaan purkaa alta pois.

Toiminta on pyörinyt hyvin, eikä järjestyshäiriöitä ole sattunut.

– Täällä ei ole kieltotauluja seinillä, vaan vallitsee vapaan kansalaistalon ilmapiiri. Ihmisiä ei alisteta määräilemällä, koska kiellot saattavat laukaista negatiivisen kapinareaktion. Henki on sellainen, että pidetään huolta itsestä ja toisista ja iloitaan siitä, että meillä on oma tila, Mattila määrittelee.

Hänellä on ollut tarve todistaa, että talo toimii tällä periaatteella.

– On ollut siinä mielessä mielenkiintoinen vuosi, että se on osoittanut olettamuksen todeksi. Kaikki on toiminut paremmin kuin hyvin.

Talon ovet sulkeutuvat viimeistään puolelta öin, ja musiikki loppuu kello 22, jotta naapureita ei häiritä. Tapahtumista ja keikoista saa tietoa talon facebook-sivuilta ja talon seinässä olevalta liitutaululta.

– Ovet ovat auki silloin kun ovat auki, varsinaisia aukioloaikoja ei ole.

Tulossa on mykkälyhytelokuvatyöpaja Kino Loud Silents, jonka tulos nähdään myöhemmmin Pyynikkisalissa. Elokuvan musiikki soitetaan livenä.

– Workshop-toimintaa voisi olla enemmänkin, Mattila sanoo. Tämä on ihmisten tila, joka on myös pop-up-käytössä.

Heinäkuuksi on sovittu Oili Kokkosen ja Jussi Kalliokosken kuvataidenäyttely Költeri

Maria Mattila on matkoillaan kierrellyt squat-tiloja eli vallattuja taloja muun muassa Barcelonassa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa.

– Olen havainnut, miten yhteisöllisyys niissä toimii. Reissut ovat olleet sitä tajuamattani opintomatkoja tätä taloa varten.

Mattila soittaa kahdessa yhtyeessä, Jukka ja Jytämimmeissä sekä Xes-bändissä.

– Musiikki on ympäröinyt minua aina. Se on paras ystävä, terapeutti ja lohduttaja. Musiikki on tapa kommunikoida, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan.

Written by:

Helinä Kanninen

Ota yhteyttä