Uniklubin Jussi Selo on Paratiisin Badding

Jussi Selo muuttuu Rauli Baddingiksi, kun vaalea peruukki päästetään valloilleen ja pistetään lasit päähän.

MITÄ KUULUU? Uniklubin keulakuva Jussi Selo hyppää Rauli Badding Somerjoen housuihin Musiikkiteatteri Palatsin uutuusmusikaalissa Paratiisi.

Rauli Badding Somerjoki (1947–1987) tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Musikaali on kunnianosoitus hänen uralleen suurena laulajana ja lauluntekijänä. Musikaali kertoo muusikon elämäntarinan vaatimattomasta lapsuudesta aina 1970-luvun läpimurtoon. Musikaalissa kuullaan Baddingin suurimmat hitit.

Jussi Selolle Baddingin rooli on mieluisa haaste.

Mikä Paratiisissa on mielestäsi parasta?

– Baddingin musiikki. Kaikki hitit. Baddingin kappaleissa sanat ja herkkyys ovat uskottavia.

Mikä on mielikappaleesi?

Aamuöiseen sateeseen. Siihen en ollut aikaisemmin törmännyt . Kappale on kaunis, ja se on tullut minulle vasta musikaalin myötä tutuksi. Baddingin musiikki on kokonaisuudessaan hienoa.

Onko vaikea samaistua Baddingin rooliin?

– Hänen musiikin tulkintaansa on ollut opeteltava. Mutta luulen, että se menee, kun olen tosissani. Kyllä Badding rokatakin osaa.

Olit mukana Tampereen Teatterin Veriveljet-musikaalissa. Millainen kokemus se oli?

Veriveljet oli ensimmäinen kokemukseni teatterinlavalla. Kymmenen näytöstä jännitin ja vasta sen jälkeen aloin nauttia esiintymisestä.

Onko sinulla edelleen ramppikuumetta?

– Kyllä ja sitä on myös ennen Uniklubin keikkoja. Olen kuitenkin oppinut valmistautumaan esityksiin, ja se auttaa.

Entä mitä keikkarintamalle kuuluu?

– Kesä on kierretty lavoilla ja nyt keskitymme levyn tekoon, joka ilmestyy ensi vuoden alussa.

Missä olet kymmenen vuoden päästä?

– Vastaan kuten Badding: Kuollut, pelkään. Mutta tosissani luulen, että olen edelleen tekemisissä musiikin kanssa.

Milloin Uniklubi keikkailee Tampereella?

– Syksyn ainoa keikka Tampereella on Jack The Roosterissa 7. marraskuuta.

Jussi Selo, 29

Uniklubin laulusolisti

Musiikkiteatteri Palatsin Paratiisi-musikaalissa Rauli Baddingin rooli, ensi-ilta 3.9.

asuu Tampereella kaupungin keskustassa

avoliitossa

harrastaa jalkapalloa Dog´s Ball-joukkueessa

motto: Usko unelmiisi ja tee työtä niiden eteen.

Written by:

Helinä Kanninen

Ota yhteyttä