Tyyliä ja tuunausta: Käytännöllisen miehen tekstiililahjat

Kulttuuri
Kommentoi

Eläessäni vakaassa parisuhteessa olen joutunut kerran jos toisenkin pohtimaan sitä yhtä kysymystä, joka lienee monelle naiselle (ja miksei miehellekin) varsin tuttu:

Mitä antaa lahjaksi miehelle, jolla on jo kaikkea? Tähän kysymykseen olen huomannut vastauksen olevan varsin helppo, ainakin oman mieheni osalta.

Turhat ja tilaa vievät lahjat ovat perheessämme kieltolistalla. Vaikka ajatuksena olisi hirmuisen hauskaa antaa vaikkapa jättimäinen pehmolelu, ei siitä kuitenkaan olisi minkäänlaista varsinaista hyötyä, paitsi sisustuskappaleena.

Parhaimmat lahjat ovatkin sellaisia, joita mies voi käyttää arkikäytössä. Tällöin myös lahjan saajan tulee kuin vahingossa ajatelleeksi sitä henkilöä, jolta lahjan on saanut. Siksipä itse panostan seuraavanlaisiin lahjoihin.

Vaikka kuinka saattaisikin tuntua typerälle lahjoittaa kalsareita, eli siis alushousuja miehelle, ovat ne varmasti hyödyllisiä lahjoja. Tärkeintä kuitenkin on selvittää oikea koko ja miehen suosima malli, mahdollisesti myös merkki, jotta lahja on varmasti hyvin istuva ja muutenkin miehen mieleen.

Kalsareiden kanssa samaan kastiin menevät myös sukat. Yleensä musta perussukka on varma valinta, mutta mikäli haluaa hieman irroitella, voi hankkia esimerkiksi FeelMaxin pirteänväriset varvassukat, joita myydään myös miesten kokohaitarilla.

Jouluna mieheni sai lahjaksi jotain kovin toivottua ja odotettua, nimittäin lämpimän flanellipyjaman. Mielestäni jokainen mies ansaitsee mahdollisuuden nukkua reissuillaankin, mökillä tai hotellissa, ilman palelua vaatteessa joka tuoksuu kodille.

Käsistään kätevä lahjoittaa, ainakin ajoittain, jotain itse tehtyä. Mikäli neulominen tai virkkaaminen sujuu, on lähes kaikille miehille mieleen rakkaudella tehty pari villasukkia. Villasukilla on vaikea mennä metsään, ainakaan jos koon onnistuu mitoittamaan oikein.

Värit on helppo valita miehen lempivärien mukaan, sillä tätä nykyä lankojen värivalikoimat ovat varsin kattavat.

Mikäli oikein haluaa hemmotella miestä, voi lankavalinnassa suosia jotain normaalia peruslankaa erityisempää, esimerkiksi ihanan pehmeää alpakkalankaa, josta tulee maailman pehmoisimmat unisukat!

Lahjan antamisen ydin on kuitenkin siinä, että ottaa huomioon lahjansaajan omat mieltymykset. Omat vinkkini eivät varmastikaan toimi kaikille miehille, sillä eiväthän miehet kaikki ole samanlaisia. Tärkeintä lahjassa kuitenkin on se, että se valitaan huolella ja annetaan ajatuksella ja rakkaudella.

www.silmanlumetta.fi

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.