Piilota X Palauta

Sinkut ärähtivät: Miksi lapsiperheiden loma on arvokkaampaa kuin muiden

Viihde 14 Kommentoi

– Itselläni ei ole niin sanottua omaa perhettä ja olen koko työurani aikana joutunut ottamaan lomaa sieltä mistä lapsiperheelliset eivät sitä halua. Töissä minulle sanottiin suoraan, että yksinäiset ihmiset voivat lomailla milloin tahansa. Siihen loppui joustamistahtoni. Nykyään pyrin siihen, että arvostan itseäni ihmisenä ja vaadin saada heinäkuun vapaaksi säännöllisin välein.

Näin kertoo nimimerkki Lomasta nauttija, joka monen muun sinkun tapaan kertoo saaneensa epätasaista kohtelua työpaikalla loma-aikoja jaettaessa.

Sinkkujen ja lapsettomien pariskuntien epätasa-arvoinen lomakohtelu nostatti vilkkaan keskustelun kun toimituksemme julkaisi viime viikolla aiheesta artikkelin, jossa muun muassa Akavan työelämäasioiden johtaja Maria Löfman vahvisti, ettei sinkkujen epäilynaihe ole vain tuulesta tempaistu tunne.

Sopikaa töissä kiertävät lomat niin ei tule riitaa.”

Keskustelukommenteissa perheellisten yksinoikeudelle viettää lomaa parhaimpina lomakuukausina ei löytynyt juurikaan ymmärrystä.

– Ärsyttää kun duunissa isot miehet mieltein poraavat, että loma pitää saada vaimon kanssa samaan aikaan, tai, että jollain on jo lomamatkakin varattu lasten kanssa. Sopikaa töissä kiertävät lomat niin ei tule riitaa, nimimerkki Sinkku lomailija napauttaa.

– Kaikki lapsettomat eivät ole lapsettomia omasta tahdostaan. Olemme siltikin perhe, vaikka meitä on vain kaksi. Kyllähän se potuttaa kun minun täytyy ottaa perheelliset huomioon lomatoiveissani, nimimerkki Möömi kommentoi.

Kyllä kesäloma lasten kanssa on arvokkaampi kuin ilman lapsia.”

Yleisin syy perheellisten lomatoiveeseen on halu viettää yhteistä aikaa perheen kanssa. Moni keskustelija toteaa myös, että oman loman sovittaminen tarha- ja kouluikäisten lasten lomakuukausille on käytännössä ainut vaihtaehto, jotta alaikäinen lapsi ei joutuisi olemaan yksin kotona.

– Kyllä kesäloma lasten kanssa on arvokkaampi kuin ilman lapsia. Sen huomasi hyvin siinä vaiheessa kun lapsi tuli taloon. 15 vuoden kuluttua lapsella oli jo itsellä niin paljon menoa, että vanhempia ei enää tarvittu. Lapset ovat vain vähän aikaa kotona. Miksi niille ei voisi suoda aikaansa, kysyy Ukko-Gubbe.

Nimimerkki Jösses ilmoittaa ettei edes haluaisi lomailla samaan aikaan kuin kaikki muut. Näin säästyy hänen mukaansa aikaa ja rahaa.

– Oli muuten mahtavaa käydä elokuun puolen välin jälkeen reissussa kun mihinkään ei tarvinnut jonottaa, hinnat oli huokeammat ja sää oli parhaimmillaan, hän kehuu.

14 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Ulla Yliherne kuva
Ulla Yliherne

Kommentit

31.3.2012 15:07

Ei ihan mene jakeluun?
Olen kahden kouluikäisen lapsen (7 ja 8 vuotiaan) yh-äiti.
Minulle ehdotettiin loma-ajaksi toukokuuta.
Tottakai suutuin siitä.
Mitä tekisin lomalla? Veisin aamulla lapset kouluun ja hakisin pois. Sitten joutuisin lasten kesäloman ajaksi järjestämään heille hoitopaikan?

1.4.2012 11:12

Ei lomien jako ole ainoa asia, joissa yksineläviä ja yksinhuoltajiakin sorretaan sekä työelämässä että koko yhteiskunnassa. Kun sinkku sitten lopulta pääsee lomalle, ja haluaa matkustaa yksin, hän joutuu yöpaikastaan maksamaan kahden hengen hinnan, koska vain harvoissa hotelleissa on yhdenhengen huoneita! Koko työuransa ajan hän joutuu kustantamaan eläkettä (paremmin toimeentuleville ja jopa lapsettomille) leskille saamatta mitään lisää oman työeläkkeensä päälle. Ja köyhä yksinhuoltaja on köyhä eläkeläisenäkin.

5.4.2012 10:30

On jokaisen oma valinta hankitaanko lapsia vai ei. Lapsiperheiden suosiminen lomia jaettaessa on törkeää epätasa-arvoa. Jos ei pysty järjestämään elämäänsä niin että elämä lapsien kanssa onnistuu, ei varmaan niitä lapsia kannata hankkia. Ei sinkkujen kuulu järjestää elämäänsä toisella tavalla jos joku ei pysty huolehtimaan lapsistaan.
Miksi sinkun pitäisi olla lomalla silloin kun muut eivät halua olla? Sinkulla on ihan samoin oikeus nauttia kesälomastaan parhaaseen loma-aikaan.

5.4.2012 15:59

" Sinkulla on ihan samoin oikeus nauttia kesälomastaan parhaaseen loma-aikaan."

Haloo lapseton! Ei ole kysymys lapsiperheiden oikeuksista, eikä lasten vanhempien oikeuksista vaan lasten oikeuksista. Lapsilla pitää olla enemmän oikeuksia kuin aikuisilla, mm. oikeus kunnon lapsuuden kesälomiin omien vanhempien kanssa.

5.4.2012 17:42

Näin on. Lapsilla pitää olla oikeuksia, lapsen lapsuutta pitää kunnioittaa ja jokaisen lapsen pitää saada turvallinen ja hyvä lapsuus. Tästä lienemme täysin samaa mieltä?

Se, mistä olemme erimieltä on se, että miten lapsi saa tämän hyvän lapsuutensa. Sinun mielestäsi ilmeisesti se tulee lapsetonta sortamalla ja syrjimällä. Minun mielestäni lapsettomillakin ihmisillä pitää olla tarjolla hyvä elämä ja samanlaiset oikeudet kuin ihmisille joilla on lapsia.
Lapsien hyvä ja turvallinen lapsuuden takaaminen on lapsen vanhempien velvollisuus. Ei sinkkujen tai lapsettomien velvollisuus.

5.4.2012 16:17

Sinkuilta vosi ottaa lomaoikeuden kokonaan pois. Kyllä se on lapsiperheet jotka tämän maan tulevaisuutta rakentaa.

5.4.2012 18:13

Höpö, höpö... sinkut maksavat kaikesta enemmän ja en kyllä luota nykyajan hemmoteltuihin lapsiin ja enkä myöskään laske heidän varaansa yhtään mitään. Työn teko ei ole verissä niin kuin aiemmilla sukupolvilla. Vanhemmat vetoavat nykyisin asiassa kuin asiassa lapsen ehtoihin. Ennen elämä ei pyörinyt koko ajan lasten ympärillä ja kasvatus oli parempaa ja ennen kaikkea lapset opetettiin huomioimaan toiset ja tekemään töitä.

5.4.2012 19:54

Joo toiset reilu 200 samaa kakanjauhantaa tähän ketjuun kuin tuohon toiseenkin:
http://www.lansi-uusimaa.fi/keskustelut/100292

8.4.2012 00:30

Mitä ne jotkut valittavat kun ei ole edes vanhanpiian- ja vanhanpojanveroakaan. Vanhaan hyvään aikaan sellainen tuli jos 23 ikävuoden jälkeen veroilmoitukseen laittoi säädyksi "naimaton".

8.4.2012 11:58

vai vielä lisää veroa! me sinkut maksamme teidän perheellisten turhatkin kuluttamiset!
Te senkun kasvatatte lapsia vain kuluttamaan!!!!
Lapsen etu on, että vanhemmat (toinen) hoitavat heitä kotona! Tinkikää
omasta elintasostanne ja eläkää ilman yhteiskunnan tukea, tekin!

8.4.2012 09:15

Siis aivan älytöntä. Nyt tämä lapseton sinkku alkaa tekemään niin aikaisin loma-anomuksia, että saavat perheelliset sitten nuolla näppejään ja arpoa jäljelle jäävät loma-ajat. Kesäloma jo hoidettu ja nyt kuunnellaan töissä vinkumista lapsen hoito-ongelmasta.

8.4.2012 09:23

Työnantaja määrää - direktio-oikeudella - vuosiloman ajankohdat. Sinkut ja yh:t voivat päätellä työnantajan ratkaisuista ovatko itselleen "sopivassa" työpaikassa... ja mistähän asiasta tässä maassa ei ole/olisi yleisönosastoissa tapeltu :-)

8.4.2012 12:15

Vain hölmö ehdottaa sinkuille lisää veroa kun muutenkin maksetaan perheellisten
kulutusjuhlaa!!! Ei tässä varaa omakotitaloon, ei autoon, ei kesämökkiin!!! Kukahan ne rahat syö???
lapsen etu on saada olla kotona vanhemman kanssa! lasta kasvatettava muulloinkin kun kesälomalla!

8.4.2012 12:34

ai että perheellinen lomailee lastensa kanssa...ja on vapaa-päivinäänkin lastensa kanssa...hmmm...meillä on subjektiivinen päivähoito ja kyllä sitä kanssa käytetään...lukaiskaas suomi24 päivähoitopalstaa...

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.