Lankutus on jo ilmiö, nyt tulee dreippaus

Yasmin Maneliuksen tyylipuhdas lankutus Paavo Nurmi-stadionin liepeillä.

Oskari Valtonen

Maailmalla suositut netti-ilmiöt eli meemit ovat viime vuosina tavoittaneet myös suomalaisnuoret. Pari vuotta sitten ensimmäiset lankuttajat alkoivat kuvata itseään mitä erilaisemmissa paikoissa lankuttaen, eli makaamassa vatsallaan kädet kyljissä kiinni. Tapahtuma taltioidaan ja kuvia levitetään internetissä. Mitä odottamattomampi suorituspaikka ja mitä enemmän yleisöä, sitä onnistuneempi lankutus.

Kyseessä on siis yksinkertaista ja helpon näköistä harrastamista, jonka aloittamiseen ei vaadita suuria investointeja. Avoin mieli ja rohkeus riittävät tässä lajissa pitkälle.

Lankutus sai alkunsa Englannissa jo vuosituhannen alussa, mutta nousi suureen suosioon vasta muutamia vuosia sitten. Australiassa tätä harrastusta ovat varjostaneet myös muutamat kuolemantapaukset, kun lankutusta on suoritettu uhkarohkeasti korkeilla paikoilla ja suoritus on päättynyt kohtalokkaaseen putoamiseen. Yleisesti suosituimpia paikkoja ovat erilaisten turistinähtävyyksien läheisyydet, joissa on paljon ihmisiä ympärillä. Entä kuka sitten lankutusta harrastaa?

–Uskaliaat nuoret. Lankuttaja etsii aina uusia paikkoja, joissa lankuttaa, kertoo lajia harrastava Yasmin Manelius.

Toimittaja Katja Ståhl innostui lankutuksesta törmättyään tähän monen muun tavoin facebookissa.

–Opettavainen kokemus se oli. Ei siinä mitään järkeä ole. Se on vaikeaa, mutta toisaalta erittäin hauskaa! Ståhl nauraa kokemukselleen.

Ståhlin mukaan tänä päivänä jokaisella on mahdollisuus olla suunnannäyttäjä. Älyttömistäkin ideoista saattaa nousta hittejä, kunhan se lähtee eteenpäin. Nuoret kyllä seuraavat toisiaan.

–Hienoa, etteivät nykypennut sillä tavalla mieti miten ”kuuluu” olla, vaan keksivät itse omat kuvionsa.

Turvallisempana ilmiönä sosiaalisen median kentälle on noussut draping, eli suomeksi dreippaus. Tämäon saanut alkunsa hittisarja Mad Menin alusta, jossa Don Draper istuu silhuettikuvassa sohvalla savuke kädessään. Draperin innoittamana ovat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa kuvanneet itseään samassa asennossa sohvalla istumassa. Osa heistä on korvannut savukkeen mitä mielikuvituksellisimmilla, mutta huomattavasti tervellisemmillä vaihtoehdoilla, kuten porkkanalla tai hammasharjalla.

Katja Ståhl näkee ilmiöt niin ripeinä, ettei ilmiöden sisälle ehdi syntymään suurempaa symboliikkaa. Yksittäiset kannanotot erilaisiin asioihin ovat mahdollisia, mutta nurkan takana on jo seuraava imitoitava sankari odottamassa.

–Sen mitä nuoret tietävät ja tekevät nyt, vanhat hoksaavat kahden vuoden kuluttua.

Written by:

Osku Valtonen

Ota yhteyttä