Talvisarjan kuudes kierros
Koovee Petanque - 08.02.2010 23:30
Janne Rissanen
Talvisarjan kuudes ja toiseksi viimeinen kierros pelattiin Raholan hallissa ma 8.2.2010. Ennen viimeistä kierrosta pistetilanne on sen verran tasainen, että kahdeksan finalistin joukko saattaa muuttua huomattavastikin tämänhetkisestä.
Tällä kertaa on pistelaskussa huomioitu myös tilannetta osaltaan hieman tasoittavia pistevähennyksiä, kun kultakin pelaajalta vain viisi parasta tulosta niin voitetuista peleistä kuin lohkosijoituksesta lasketaan mukaan loppupisteisiin. Noin puolella sarjan osanottajista on käytännössä vielä mahdollisuus yltää kahdeksan finalistin joukkoon.
Tasapisteissä loppusijoituksen ratkaisee ensisijaisesti neljän pisteen pottien määrä, sen jälkeen muiden kuin osallistumispisteiden määrä, ja lopulta arpa, jos em. perustein eroa ei saada.
4

