”Juicen henki on vahvasti läsnä” – Grand Slam nostalgisoi Tampere-talossa

05.02.2010 16:25

Grand Slam eli Antti Tammilehto, Puntti Valtonen, Anssi Tikanmäki, Jari Yliaho, Ila Loueranta ja Vesa Sytelä. (Kuvaaja: Harri Hinkka)
Grand Slam eli Antti Tammilehto, Puntti Valtonen, Anssi Tikanmäki, Jari Yliaho, Ila Loueranta ja Vesa Sytelä. (Kuvaaja: Harri Hinkka)

Varsinainen nostalgiailta on odotettavissa tänään, kun Tampere-talon ison salin lavalle nousee edesmenneen Juice Leskisen pitkäikäisin yhtye Grand Slam.

Bändin kitaristi ja laulaja Puntti Valtonen lupaa yleisölle vanhoja hyviä ”Rällämi”-klassikkoja.

– Juice on vahvasti läsnä konsertissa, kirjoittihan hän oman elämänsä biiseihinsä. Juice oli minulle suuri vaikuttaja, välillä tietysti itsepäinenkin kaveri. Minulla on hänestä lämpimät muistot, sanoo Valtonen, joka soitti Grand Slamissa 1981-85.

– Olihan se parikymppiselle aika kokemus päästä bändiin. Oli aina suuri nautinto hypätä keikkabussiin. Ennen pitkää oli kiva havaita, että aika hupsujen ihmisten kyytiin sitä pääsi.

Grand Slam oli Juicen mukaan vuodesta 1991 ”telakalla, mutta ei hajonnut”.

Bändi keikkaili muutamaan otteeseen 1990-luvulla, kunnes Juice kuoleman jälkeen ”Rällämi” teki pari keikkakiertuetta 2007 ja 2008. Tampere-talon keikka on osa kolmatta kiertuetta.

Juice Leskinen Grand Slam levytti 1980-luvulla suomalaisen rockin peruskiviä kuten Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Pyhä toimitus ja Eesti.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

ITSE TEOSSA – taiteilijat liikkeellä!

PIIRUSTUS – JA MAALAUSTAPAHTUMA TAMPEREEN KESKUSTASSA 28.8. – 9.9.2010 Lue lisää »

Taidekuva t-paitaan tai taidetta vuokralle?

Silitysraudat ja stringit otetaan esiin Galleria Rongan Art for lease -tapahtumassa 19.-24. kesäkuuta, kun galleriassa on esillä seitsemän kuvataitelijan teoksia. • Kristiina Alatalo • Carita Berg • Tina Jokitalo • Kirsi Länsitie • Kanerva Niemelä... Lue lisää »

Jakobin Sirkus yhteistyöhön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa

Tamperelainen nykysirkus, Jakobin Sirkus aloittaa yhteistyön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa kesäkuun alussa. Lue lisää »


Kysymys

Pitäisikö ilkivaltaisesta töhrinnästä antaa kovemmat rangaistukset?




Kotona & vapaalla

Mihin haluaisit lentää Tampere-Pirkkalasta – Vastaa ja voita

Mitkä Tampere-Pirkkalan lentokohteista ovat sinulle tärkeimpiä? Kumpi vaikuttaa enemmän matkan valintaan: hinta vai aikataulut? Vastaa kyselyyn ja voita! Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Ruoka

Etnokokki lähikaupassa: Turkkilainen mantikeitto on todellinen slow food -ruoka

Turkista kahdeksan vuotta sitten Suomeen muuttanut Neziha Andi valmistaa turkkilaista perinneruokaa mantikeittoa. Alunperin mantikeittoa tekivät vaeltavat turkkilaiset ratsumiehet, koska kuivattua mantia oli kätevää keittää leirinuotiolla. Nykyään s... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish