Ismo Vuorinen tarjoilee aikuisen mielen tekstejä

13.03.2010 12:05

Ismo Vuorinen on julkaissut toisen runoteoksensa.
Ismo Vuorinen on julkaissut toisen runoteoksensa.

Tamperelainen sanoittaja Ismo Vuorinen ja nokialainen säveltäjä Jari Pekkinen yhdistivät taitonsa ja tuloksena syntyi maksi-single Ootan kevättä. Se enteilee pitkäsoittoa, joka tyylillisesti sijoittuu 1950-luvun foksimeininkiin.

– Tykkäämme sen ajan musiikista. Teksti on tarpeeksi lyyristä, soitannollisesti Pekkisen musiikki on haastavaa. Ei turhaa hokemaa: tauot on taukoja ja musiikki musiikkia, kuvailee Vuorinen.

– Tekstit ovat pieniä tarinoita. Uskon että tällaisella vanhahtavalla musiikilla on kysyntää. 50-luvun tanssimusiikki on tulossa takaisin kovaa vauhtia.

Levyn tekstit Vuorinen julkaisi samaan aikaan ilmestyneessä runoteoksessa Siipirikko laululintu. Teos on Vuorisen toinen, ja se on Mediapinnan julkaisema.

– Kirjoitin tekstit pääasiassa ulkomailla. Levyä tehtiin vuoden päivät, runoteosta kirjoitin kuukausikaupalla. Henrik Perellolle erityiskiitos jousitaustoista ja viulusooloista.

– Olen aina halunnut kirjoittaa, mutta aiempi elämä eli 25 vuotta puolustusvoimissa ja YK:n rauhanturvatehtävissä sekä perhe veivät niin paljon aikaa.

Mutta nyt on vauhti päällä, ja Vuorisen haaveena on työstää valmiiksi romaani.

– Viidesosa on jo valmiina. Pitäisi saada aikaiseksi pitkä rupeama jossakin korvessa, jotta voisi yhtäjaksoisesti ja kurinalaisesti kirjoittaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

ITSE TEOSSA – taiteilijat liikkeellä!

PIIRUSTUS – JA MAALAUSTAPAHTUMA TAMPEREEN KESKUSTASSA 28.8. – 9.9.2010 Lue lisää »

Taidekuva t-paitaan tai taidetta vuokralle?

Silitysraudat ja stringit otetaan esiin Galleria Rongan Art for lease -tapahtumassa 19.-24. kesäkuuta, kun galleriassa on esillä seitsemän kuvataitelijan teoksia. • Kristiina Alatalo • Carita Berg • Tina Jokitalo • Kirsi Länsitie • Kanerva Niemelä... Lue lisää »

Jakobin Sirkus yhteistyöhön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa

Tamperelainen nykysirkus, Jakobin Sirkus aloittaa yhteistyön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa kesäkuun alussa. Lue lisää »


Kysymys

Onko Sorsapuiston nykyisten kenttien kehittäminen moderniksi liikunta-alueeksi mielestäsi tärkeää?




Kotona & vapaalla

Mihin haluaisit lentää Tampere-Pirkkalasta – Vastaa ja voita

Mitkä Tampere-Pirkkalan lentokohteista ovat sinulle tärkeimpiä? Kumpi vaikuttaa enemmän matkan valintaan: hinta vai aikataulut? Vastaa kyselyyn ja voita! Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Ruoka

Ahven kelpaa kalan syönnin opetteluun

Kalabiologi, kalaharrastaja Kari Nyberg harmittelee, ettei merestä nouse enää ahventa entiseen malliin.Nyberg työskentelee Helsingin Yliopistolla tutkijana, mutta myös vapaa-aika kuluu helposti kalojen parissa. Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish