Tampereen Free Lancer Näyttelijät ry

Tampereen Free Lancer Näyttelijät ry on Suomen Näyttelijäliittoon kuuluvien näyttelijöiden yhteenliittymä. Jäseneksi voidaan hyväksyä näyttelijä, joka ei kuulu mihinkään toiseen näyttelijäyhdistykseen. Helsingissä toimii Free-lancer-näyttelijäyhdistys, joten käytännössä Tampereen yhdistykseen liittyvät pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen ulkopuolella asuvat.
Yhdistyksen tarkoituksena on paitsi toimia näyttelijöiden etujärjestönä myös huolehtia jäsenistönsä ammatillisesta ja taiteellisesta tasosta.

Yhdistys perustettiin v. 1995, kun huomattiin että pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, lähinnä Tampereen ympäristöön, oli asettautunut asumaan lähes 100 vapaata Näyttelijäliiton jäsentä.
Tällä hetkellä yhdistyksessä on jäseniä n. 60. Tampereen Free Lancer Näyttelijöillä on 3 edustajaa Suomen Näyttelijäliiton valtuustossa, samaten yhdistyksellä on edustaja ja varaedustaja Näyttelijäliiton hallityksessa ja työvaliokunnassa.
Yhdistyksen puheenjohtajana on viime vuodet istunut Perttu Pesä, tunnettu nimi myös Tampereen kunnallispolitiikassa.
Yhdistyksen jäsenten esittely löytyy ositteesta: www.tampereenfreet.net

 

Tamperelaisen elokuvamusikaalin ensiesitys filmijuhlilla

Tampereen Free Lancer Näyttelijät ry - 17.03.2009 0:26

Jorma Markkula

Tampereen Elokuvajuhlilla näytettiin yleisölle ensi kertaa TTVOn elokuvakoulutuksen suursatsaus, 19 minuuttinen elokuvamusikaali SPEAKEASY! Pääroolissa näyttämölle haaveilevana Suskuna Jane Kääriäinen. Suskun isää esittää Esko Roine. (Kuvaaja: Tampere Film Festival 2009)
Tampereen Elokuvajuhlilla näytettiin yleisölle ensi kertaa TTVOn elokuvakoulutuksen suursatsaus, 19 minuuttinen elokuvamusikaali SPEAKEASY! Pääroolissa näyttämölle haaveilevana Suskuna Jane Kääriäinen. Suskun isää esittää Esko Roine. (Kuvaaja: Tampere Film Festival 2009)

Tamperelaiset näyttelijät olivat hyvin esillä viikko sitten päättyneillä tämänvuotisilla Tampereen Elokuvajuhlilla, jossa Tampereen Ammattikorkeakolulun Taiteen ja Viestinnän osastolla oli oma esityssarjansa Hällä-elokuvateatterissa.

Sarjan pääteos oli kiistämättä TTVOn suursatsaus, elokuvamusikaali Speakeasy! Tämän 19 minuuttisen on käsikirjoittanut Arttu Salmi ja ohjannut Juha Kuoppala. Musikaalissa liikutaan kieltolain ja gangsterien aikakaudessa. Musiikin on säveltänyt Eveliina Vilpakka ja toteuttaa Nokian Big Band.

Pääroolissa näyttämölle haaveilevana Suskuna nähdääön Jane Kääriäinen Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta, mutta muissa rooleissa esiintyykin tamperelaisia näyttelijöitä, mm. Esko Roine, Jukka Purolahti, Sari Lilliestierna ja Jorma Markkula.

Edelleen Tampereen freelancer-näyttelijäyhdistyksen jäsen Karoliina Blackburn esiintyi Antti Reinin kanssa 3-minuuttisessa lyhärissä Mansikoita ja kermavaahtoa, jonka on ohjannut Aleksi Närvä.

Anu Panula näytteli Anna-Kaisa "Niisku" Haapalan ohjaamassa ja ksäikirjoittamassa 19-minuuttisessa Ennustus.
Jorma Markkula vilahti yli-ikäisen sotilaan roolissa Lauri Timosen ohjaamassa ja Aki Kaurismäen tuottamassa 23 minuuttisessa Jean d' Arcissa, joka osallistui kotimaiseen kilpailusarjaan ja on ohjaajansa esikoisfilmi. Jean d'Arc tulee tiettävästi ainakin Niagaran ohjelmistoon myöhemmin.


8


Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Tamperelaisen kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
tre.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish